Norja, Lyngen Alps

Jonne kirjoittaa:

_A2A7544
Majapaikkamme ikkunasta sai ihailla upeita vuorimaisemia.

Maaliskuun kuvakoosteen jatkoksi lupasin myös kuvakoosteen Lyngenin vapaalaskuretkestämme.  Lyngen sijaitsee Norjan lapissa ja helpoiten sinne pääsee autolla kun hurauttaa käsivarresta yli. Lähin lentokenttä sijaitsee Tromssassa, jonne on noin. 2h ajomatka Lyngenfjordista (suomeksi Yykeänmuotka). Lyngenin alpit on erittäin suosittu vapaalaskupaikka etenkin lopputalvesta lumivarmuutensa vuoksi. Kun muualla alkaa laskukausi olemaan ehtoon puolella, niin siellä riittää monesti hyvää laskettavaa aina pitkälle vappuun asti ja joskus ylikin. Vuodet eivät toki ole veljeksiä ja kelit voivat vaihdella todella nopeastikin. Mekin saimme kokea vesi- ja  räntäsateen, auringonpaisteen ja kovan tuulen, mutta onneksi myös runsaat lumisateet mikä pelastikin meidän laskureissun. Ilman uutta lunta reissusta olisi saattanut jäädä vain upeat maisemat mieleen. Niitä siellä toki riittääkin, lumihuippuisia vuoria on joka ilmansuunnassa silmän kantamattomiin. Vapaalaskun ideana on hiihdellä suksiin/lautaan kiinnitettävien nousukarvojen avulla ylös ja sen jälkeen laskea vapaavalintainen laskulinja alas. Keskiverto vuoren korkeus huitelee noin.1000m ja sitä kapuaa yleensä ylös noin 3-4h. Ylhäällä otetaan nousukarvat pois, syödään eväät, laitetaan välineet laskumoodiin ja hurautetaan alas. Alas laskuun menee noin tunti. Aina ei kuitenkaan huipulle ole pakko mennä eikä sinne kannata jääräpäisesti yrittääkkään, jos olosuhteet eivät ole suotuisat. Tuuli puhalsi melko navakkana useampana päivänä, eikä puurajan yläpuolella ollut puuteria laisinkaan. Jonnekkin se tuuli sen lumen aina kuitenkin kuljettaa ja me löysimme sitä metsästä. Laskimme poikkeuksellisen paljon metsäpätkiä mikä sekin on todella hauskaa. Meidän reissulla lumivyöryriski oli koko ajan huomattavan korkea, joten pysyttelimme alle 25 asteisissa mäissä.

Tarkoitus ei ole syventyä laskettelureissun tapahtumiin sen enempää vaan antaa kuvien puhua puolestaan.

_A2A7383
Ensimmäisenä päivänä aurinko paistoi, mutta lumi oli laskemisen kannalta huonoa, tuulenpieksemää korppua.
_A2A7417
Tämä on koko reissun suosikkikuvani.
_A2A7479
Tuomas Ilola näyttää laskemisen mallia.
_A2A7513
Majapaikkamme sijaitsi Sjursnesissä ja siellä oli erittäin valokuvauksellinen kirkko.
_A2A7576
Kun keli menee ”sinkkiin”, niin on parempi kääntyä ympäri ja laskea alas. Mikko Järvinen aloittamassa laskuaan alas.
_A2A7665
Metsässä näkyvyys on jo paljon parempi ja sieltä sitä pehmeetä luntakin löytyi. Kim Hramoff pöllyttelemässä putikkaa.
_A2A7682
Seuraavana päivänä pääsi ”Jiihaata” huutamaan lähes kirkkaalta taivaalta.
_A2A7775
Ryhmäkuva loistavan metsälaskupäivän jälkeen.
_A2A7830
Uusi päivä, uusi nousu, uusi huippu kiikarissa.
_A2A7835
Luonnon minimalistista taidetta.
_A2A7837-Pano
Panorama
_A2A7860
Huipulla kamojen vaihdossa. Monesti tuulen takia siellä ei maisemia kauaa viitsi katsella.
_A2A7863
Eikä maltakaan maisemia katsella, kun tätä on tiedossa.
_A2A8043
Viimeisenä laskupäivänä keli ei ollut otollinen ylös kiipeämiseen, niin päätimme rakentaa hyppyrin metsään ja nuorruimme samalla kaikki 20-vuotta.
_A2A8060
Ilola
_A2A8049
Allekirjoittaneen ysärityyli.
_A2A7952
Järän sivuduffy.
_A2A8214(1)
Ennen kotimatkaa päätimme kokeilla josko rannalta saataisiin turskaa tai seitä ruokapöytään.
_A2A8240
Saatiin vain pelkkiä meritähtiä. 🙂
_A2A8294
Mutta onhan ne hienoja!

_A2A8309

_A2A8257

Mainokset

Maaliskuun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Kuvakoosteet laahaa hieman jäljessä, mutta yritän ottaa kovasti kiinni. Maaliskuun kuvakoosteessa ei montaa kuvaa ole, siitä syystä että noin 1,5 viikkoa meni ”lomaillessa” Norjassa laskureissulla. Teen siitä kokonaan oman kuvakoosteen, koska sieltä on niin runsaasti kuvia.

_A2A7145
Maaliskuussa saatiin oikein kunnolla lunta! Kollega Tuomo nauttii puuterista & metsälaskusta.

_A2A6651

Vietettiin Katin kanssa vapaapäivää ja huristeltiin kelkoilla Ruuhitunturille. Kelkkoja vuokraa Sallassa Napapiirin safarit.  Tarjolla myös runsaasti erilaisia opastettuja safareita.

_A2A6782
Vähissä oli hiihdot murtsikkakamoilla tänäkin talvena, mutta todistettavasti ainakin kerran hiihdin.
_A2A7198
Vauhdin huumaa sähköavustetulla fatbikepyörällä.

Suositun Lyhyenä hetkenä -blogin Pia Alapeteri kävi siskonsa kanssa tutustumassa sähköfatbikepyöräilyyn hiihtokeskuksen fillareilla ja minä toimin heille oppaana.

Lue Pian blogista koko juttu.

_A2A6413
Vitolle kuuluu hyvää ja hän nautti talvesta!
_A2A6966
Lopulta tykkypuut katosivat ja sekös se kuvaajaa harmittaa. Onneksi taivas oli sentään värikäs.

 

Kolme kohdetta ihanasta Itä-Lapista

Kati kirjoittaa:

Tässä parin vuoden aikana olen ehtinyt tutustumaan Itä-Lappiin melko perusteellisesti. Tietysti työ on ollut se tekijä, joka ajatuttaa eniten ympäri aluetta – lähes viikottain, mutta on me aika monia vapaa-ajanreissujakin ehditty tekemään. Haluankin nyt nostaa esiin kolme paikkaa/kohdetta, joissa kannattaa vierailla täällä ihanassa itäkolkassa. Tällä kertaa en poikkeuksellisesti vedä kotiinpäin, vaan keskityn muihin alueisiin kuin Sallaan. Tässäpä tulevat vinkit:

1. Ravintola Tapio, Posio
Uskomattoman ihana, maukas, laadukas, lähes fine dining -tasoinen ravintola keskellä posiolaista metsää. Tänne ei voi eksyä ja ajaa vahingossa, mutta se on ehdottomasti tahallisen koukkauksen ja pistäytymisen arvoinen. Matkaa Posion kirkonkylältä tulee noin vartin verran autolla.

Ravintolaa pyörittää nuori pariskunta, mies on englantilainen ja nainen alkujaan posiolainen. Menu hyödyntää paikallisia raaka-aineita itsekerätyistä marjoista paikalliseen, omistajanaisen poromiesisän poronlihaan. Ruoka on parasta, mitä olen Lapissa saanut eikä se kalpene helsinkiläisten Michelin-ravintoloidenkaan rinnalla. Tapio sijaitsee järven rannalla Naali lodge -nimisen majoitus- ja aktiviteettiyrityksen pihapiirissä ja Naalilta löytyykin mukavat yösijat, niin dinnerin jälkeen ei tarvitse enää hypätä auton rattiin. Huomaa, että ravintolaan pääsee vain ennakkovarauksella. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

Lisää Ravintola Tapiosta täällä.

IMG_20190424_153001
Ihana Naali lodgen ja Ravintola Tapion pihapiiri posiolaisen järven rannalla. Tämän rakennuksen sisällä on the ravintola.

IMG_20190424_113622
Taimenta, kyssäkaalia ja ruohosipulia. Miten hyvää! Ja ihanat yksityiskohdat kattauksessa poronsarvia myöten.

2. Ametistikaivos, Luosto
Mitä tulee mieleen, kun kuvittelee mielessään ametistikaivoksen? No ei varmasti mitään sellaista, mitä Luoston ametistikaivos todellisuudessa on. Pyhä-Luoston kansallispuistossa sijaitseva kaivos on erikoinen kohde sinne saapumisesta alkaen. Auto jätetään 2,5 kilometrin päähän kaivoksesta ja loppumatka taitetaan talvella ”pendolinolla” tai hiihtäen ja kesällä kävellen tai fatbikella. Tämä johtuu tietysti kansallispuiston säännöistä, jotka kieltävät moottorivehkeet puistoissa. Joka tapauksessa näillä välineillä kuljetaan 2,5 kilometriä kohti Lampivaaran huippua, jossa itse kaivos sijaitsee.

IMG_20190423_100344
Pendolinolla kaivokselle.

Huipulla on useita pieniä puurakennuksia. Joissakin esitellään kaivoksen toimintaa, toisessa tulistellaan ryhmien kanssa ja sitten on se itse kaivos. Tämä:

IMG_20190423_110637
Ei ihan sellainen luonnon tuhoava hirviökaivos, joista nykyisin vain puhutaan.

Kaivos on siis tunturin huipulla, ei maan alla kuten kaivokset yleensä ovat. Tai oikeastaan tämäkin on joskus miljoonia vuosia sitten ollut ison vuoriston ydintä, mutta jääkaudet ja muut ovat tehneet tehtävänsä. Kaivoksella ei käytetä koneita eikä ametistia myydä raaka-aineeksi. Tämän ansiosta ametistia odotetaan riittävän sadoiksi vuosiksi eteenpäin.

IMG_20190423_110756
Portaita pitkin laskeudutaan kaivauspaikalle. Jokainen turisti saa kaivaa mukaansa yhden kämmenen sisään mahtuvan ametistin.

Ametistin kaivaminen on kuin aarteenetsintää. Melkeinpä joka toisella raapaisulla hiekan seasta tulee näkyviin violetin sävyissä kiiltelevä kivi. Koukuttavaa!

Lisää Ametistikaivoksesta täällä.

3. Riisitunturi, Posio

Riisitunturi on upea, etenkin talvisin. Sen suosio on siinä määrin räjähtänyt käsiin näillä kulmilla, että parkkipaikat alkavat olla talvipäivinä tupaten täynnä ja kulkijaa riittää. Suuret massat tuovat omat lieveilmiönsä ja vähän kaksijakoisin miettein ”suosittelen” kohdetta. Tykkyaikaan Riisitunturi on parhaimmillaan, mutta kannattaa pistäytyä siellä muulloinkin, jos mahdollista.

IMG_1867
Ah, ihana talvi!
IMG_1768
Riisin maisemia.

 

+ Vielä yksi plusvinkki etelämmästä, Kainuun itärajalta. Nimittäin Hossa ja siellä Hossan lumo. Ihanat Maija ja Lenny Daly pitävät tätä leirintäaluetta ja mökkivuokrausta Hossanjärven rannalla ja tekevät sen rakkaudella. Mökit ovat kodikkaita, maisemat mahtavat ja hiljaisuus parasta. Täällä on panostettu ekologisuuteen, siitä iso plussa! Mökeissä esim. voi itse kierrättää kaiken muoveista alkaen ja pesuaineet ovat ekologisia.

_A2A1516
Hossassa huhtikuun lopulla 2019.
_A2A1468
Vito tulistelemassa Hossassa.

Helmikuun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Blogimme suhteen olemme olleet hieman laiskoja, mikä osittain varmasti johtuu siitä että molemmat saa omissa töissään ihan tarpeeksi kirjoittaa ja somettaa. Täällä kuitenkin ollaan ja hyvin pyyhkii. 🙂

Talvi alkaa olemaan loppusuoralla Sallassa, niin on hyvä muistella helmikuun kauneimpia hetkiä kameran etsimen takaa.

DJI_0001
Valot johdattaa Sallatunturille.
_A2A0810
Kävimme Katin kanssa kuvaamassa yhdessä revontulia Sallan hiihtokeskuksen pohjoisrinteen kupeesta.
_A2A0858
Jänöjussi johdattaa tietä talven ihmemaahan.
_A2A1433
Odottelin aikaisin aamulla saksalaisia kuvaajia Sallatunturin huipulla. Tulivat kuvaamaan upeata auringonnousua.
_A2A1529
ja se auringonnousu tosiaan oli maaginen!
_A2A1589
Sakemanni haltioituneena 🙂

_A2A1476

_A2A5170
Katin perhe kävi helmikuussa kylässä ja pääsivät kokemaan vauhdikkaan huskyretken…
_A2A6040
sekä upeimmat revontulet, mitä olen koskaan nähnyt!

Kuvasin helmikuun aikana myös useamman freelance-keikan, mukaan lukien kahdet talvihäät Sallan Snowloungessa. Erittäin hienoja, opettavaisia ja mieleenpainuvia kokemuksia!

_A2A3149

_A2A3173

_A2A4658

_A2A4819

_A2A4876
Tyylikäs tuore saksalainen aviopari onnessaan!

 

Tammikuun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Alkuvuosi on mennyt kuin siivillä ja ei uskoisi että mennään jo helmikuuta. Tammikuussa kävi vieraita 3 viikkona putkeen, niin se toki vaikuttaa siihen, että aika meni super nopeasti. Oli kuitenkin tosi jees! Koostin alle tammikuun suosikkikuviani.

_A2A5467
Tämä Sallatunturin huipulla sijaitseva kota nousi viraaliksi Instagramissa ( @j.vaahtera )
_A2A5487
Horisontissa näkyy alkuperäiset Sallatunturit. Mikäli se olisi edelleen Suomen puolella, niin se olisi Suomen toisiksi korkein hiihtokeskuksen huippu, Ylläksen jälkeen.
_A2A5489
Tammikuussa oli aivan upeita auringonnousuja sekä -laskuja.
_A2A5620
Lumijättiläinen ulkoiluttaa lumikoiraa.
_A2A5667
Tuli myös kokeiltua ensimmäistä kertaa hieman taiteellisempaa kameralla tehtävää päällekkäisvalotusta.
_A2A1395
Kuukauden aikana tuli lumikenkäiltyä ahkerasti. Tässä ensimmäinen reissu Sallan Vallovaaran kodalle.
_A2A1401
Mukana oli Katin kaveri Tiina.
_A2A1783
Sain vanhan duunikaverin vieraaksi ja kävästiin Sallatunturin Tupien kelkoilla päristelemässä.
_A2A1706
Taukoa pideltiin Lehtoaavan kodalla.
_A2A1696
Elmeri venttailee nokipannukahvien valmistumista.
_A2A0031
Tammikuuhun osui myös todella kylmiä päiviä. Pakkanen huiteli alle -30c useamman kerran, mutta se ei haitannut koska silloin oli myös upeita aurinkoisia päiviä.
_A2A0281
Verikuuta en vaivautunut kuvaamaan, mutta oli se ihan hieno seuraavana aamunakin.
_A2A0433
Tykkypuita ja vaahtokarkkivärejä.
_A2A0504
Kummityttö kun tuli kylään, niin revontulet loimusi heti ensimmäisenä yönä.
_A2A0583
Ja taas lumikenkäiltiin 🙂 Tehtiin mukava 4h retki Ison Sallatunturin maisemissa.

Kiitos vuosi 2018

Kati kirjoittaa:

Tänään  vietetään vuoden viimeistä päivää. Sen kunniaksi on yleensä tapana summata vuoden tapahtumia ja parhaita hetkiä, joten ajattelinpa itsekin tehdä sen.

Vuosi 2018 alkoi meillä täällä Sallassa. Katselimme perinteiset ilotulitukset ja kippistelimme jääsnapseilla SnowLounge-jääbaarissa. Odottelimme innolla uutta vuotta ja ensimmäistä kokonaista sellaista Lapissa.

IMG_20171231_224839.jpg
Jonne uutenavuotena SnowLoungessa.

Alkuvuosi oli meillä molemmilla työntäyteinen. Työskentelemme molemmat matkailun parissa ja talvi on edelleen pääsesonki täällä. Työtä siis riitti eikä ylimääräisiä vapaita ehditty pitää. Tähän yritämme tehdä muutoksen tänä talvena. Tavoitteena nimittäin on, että ehtisimme reissata talven aikana enemmän ympäri Lappia. Nyt olemmekin ehtineet käydä joulukuun aikana jo Pyhällä ja Rukalla laskemassa, joten ihan hyvin on sen tavoitteen suhteen alkanut.

Alkutalvesta jäi myös mieleen moottorikelkkaretki, joka oli minulle ensimmäinen sellainen. Siitä voit lukea lisää täältä.

Meidän molempien synttäreitä vietettiin myös alkuvuodesta. Suuria juhlia ei pidetty, vaan ne menivät lähinnä hyvän ruuan ja seuran merkeissä kotikulmilla.

IMG_20180213_195647.jpg
Synttärisankari. 🙂

Kevättalvella saimme paljon sukua ja ystäviä iloksemme Sallaan. Jonnen isän kuusikymppisiä vietettiin muun muassa revontulipororetkellä ja minun parhaiden ystävien kanssa viihdyttiin rinteessä ja huskyretkelläkin. Toivottavasti saadaan yhtä paljon kyläilijöitä tänäkin talvena!

IMG_20180407_112917.jpg
Huskyretkellä Sallan Poropuistossa.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen talvi täällä 1000 kilometrin päässä oli mahtava! Nautimme luonnosta ja ihan oikeasta talvesta täysin siemauksin. Jopa niin paljon, että minua alkoi jo maaliskuussa harmittaa, että talvi kohta loppuu.

IMG_0169
Näitä maisemia tuli ikävä jo maaliskuussa. Kaamos ja keskitalvi kosketti ja vaikutti kaikella kauneudellaan. Koko kevään, kesän ja syksyn odotin näitä maisemia ja nyt ne on vihdoin taas täällä!

Kevät on pohjoisessa ihan oma, erikoinen vuodenaikansa. Toisinaan se voi olla vähäluminen, kuten vuonna 2018, toisinaan taas lunta riittää pitkälle kesäkuun puolelle.  Viime kevään erikoisuutena olivat kovat tulvat, joita kävimme ihastelemassa Kiutakönkäällä Oulangan kansallispuistossa. Lue lisää siitä reissusta täältä.

IMG_5894
Tulviva Kiutaköngäs.

Kesästä 2018 jäi mieleen kolmet ylioppilasjuhlat, hetket molempien mökeillä ja tietysti kesälomareissut. Bengtskärin majakassa yöpyminen oli mahtava ja unohtumaton kokemus. Etelä-Ranskan road trip jäi mieleen kauniista maisemista ja kaupungeista sekä helteestä.

IMG_3461
Ihana Etelä-Ranska!
IMG_4082
Hurmaava muurien sisään rakennettu Avignonin kaupunki. Road tripin reitti oli: Marseille – Aix-en-Provence – Roussillon – Gordes – L’Isle-Sur-la-Sorgue – Avignon – Arles – Istres. Ja menopelinä Fiat500.

Yksi unohtumattomista kesän reissusta oli myös työmatka Venäjälle, läheisiin Alakurtin kylään ja Kantalahden kaupunkiin. Suosittelen katsomaan ainakin kuvat siitä reissusta täältä. Siinä reissussa oli eksotiikkaa!

Loman jälkeen koittivat jälleen työkiireet ja tuntuu, että syksystä ei juuri jäänyt muistikuvia. Jonnen syksyn kohokohtiin kuului poikien eräretki Pohjois-Sallan erämaahan. Syksyn loppupuolella vietettiin myös isäni syntymäpäiviä koko perheen voimin Etelä-Suomessa.

naruska_nuotio_jonnevaahtera

Marraskuun alkupuolella käväisin vielä työmatkalla Saksassa. Ehdittiin ajaa viidessä päivässä Berliinistä aina länteen Düsseldorfiin asti. Paljon nähtiin lyhyessä ajassa ja pakko myöntää, että reissu muutti käsitykseni Saksasta. Se ei juuri ole kiinnostanut matkakohteena tätä ennen, mutta nyt bongasin monia niin hienoja paikkoja, että tekisi mieli lähteä tutkailemaan sinne enemmänkin.

Voitte varmaan arvata, että marraskuussa kaipailtiin jo aika kovasti talvea. Sitä vain ei kuulunut. Pilvisiä päiviä toistensa perään, mutta ei lumisadetta. Alkutalvi olikin lopulta vähälumisin 60 vuoteen. Alkoi ahdistaa. Tällaisiako tulevaisuuden talvet ovat? Edes Lappiin ei sada lunta ennen joulukuun puoliväliä? Mitä itse voin tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi? Miksi KAIKKI eivät jo tee jotain!?

Onneksi lunta lopulta saatiin ja joulu oli valkea. Silti ei pidä unohtaa alkutalvea ja monia muita ilmastonmuutoksen tuomia nyt jo näkyviä ongelmia. Jotain pitää tehdä jokaisen, viimeistään nyt.

_A2A5289
Näissä maisemissa vietettiin vuoden viimeistä viikonloppua.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2018 oli hieno ja täynnä uusia kokemuksia ja seikkailuja. Se oli meille ensimmäinen kokonainen vuosi täällä Sallassa. Ilolla ja mielenkiinnolla otamme vastaan seuraavankin vuoden!

Hyvää uutta vuotta!

_A2A4146

IMG_0803-Edit
Kaikissa seikkailuissa mukana aina maailman paras Vito. ❤

Syksyn kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Vihdoin on Sallassa maa valkoisena, niin on aika julkaista syksyn kuvakooste.

Aloitetaan laittamalla kuva työpaikalta, eli Sallan hiihtokeskuksen itärinteeltä. Horisontissa näkyy myös alkuperäiset Sallatunturit, jotka tätä nykyä ovat Venäjän puolella.

poro_sallatunturi_salla_jonnevaahtera
Porot ovat yleinen näky sulanmaan aikaan hiihtokeskuksen rinteillä.

Ensimmäiset revontulet näkyivät syyskuun ensimmäisenä päivänä. Kuva on otettu Suomujärven kämpän rannalta. Upea paikka ja ehdottomasti vierailun / yöpymisen arvoinen. Sijaitsee Sallan puolella, vaikkakin on lähempänä Suomua kuin Sallan keskustaa. Sallan keskustaan kertyy matkaa kämpältä 50km.

revontulet_suomujärvi_jonnevaahtera
Syksyllä on hienoa kuvata revontulia, kun vedestä saa aina heijastukset mukaan kuviin.

Paluumatka Suomujärveltä kotiin ajeltiin pikkuruisia hiekkateitä, josko jotain mielenkiintoista kuvattavaa löytyisi. Aution metsästyskämpän rappusten alla piilottelikin nuori repolainen. Sen verran ujo veikkonen oli kyseessä, että parempaa kuvaa en ketusta saanut.

kettu_salla_jonnevaahtera
Kettu

Sumu on valokuvissa yksi lempielementeistäni ja syksyisin sumuisia aamuja onneksi usein riittää.

sumu_metsä_salla_jonnevaahtera
Sumu tuo tavalliseen metsäkuvaan kivaa mystisyyttä.

Syyskuun puolessa välissä sain kavereita Helsingistä enemmänkin ihmettelemään lapin upeaa luontoa ja ruskaa.

naruska_nuotio_jonnevaahtera
Koko porukka hilpeässä ryhmäkuvassa. Allekirjoittanut ihan oikeassa reunassa.
ruska_salla_jonnevaahtera
Toni kalastelee taimenia Naruskajoen ruskan väriloisteessa.

Askelmerkit oli retken kannalta kohdillaan ja ruska oli kauneimmillaan Sallan Naruskalla.

revontulet_naruska_jonnevaahtera
Revontulet

Osa porukasta ei ollut eläissään nähnyt revontulia, joten ne oli tilauksessa. Puolessa välissä retkeä taivas kirkastui hetkeksi ja taivaalla oli haalea tanssi. Onneksi kamera sentäs ikuisti silmää kirkkaammin reposet kuvan muodossa muistoksi.

tulistelu_salla_jonnevaahtera
Tulilla

Parasta pimenevissä illoissa oli pitkät tulistelut jätkien kanssa. Kaikki ruuat myös tehtiin  avotulella.

Kullaojanvesiputous_salla_jonnevaahtera
Kullaojan vesiputous

Katin ja Vito-koiran kanssa vierailtiin Kullaojan vesiputoksella  yhdessä saksalaisten somekuvaajien kanssa.

Kati_Vito
Kati ja Vito
koppelot
Koppelot eli naarasteeret tiellä.
tunturimaisemaa_jonnevaahtera_salla_sallatunturi
Tunturimaisemaa auringon laskiessa.
kuu_sallatunturi_jonnevaahtera
Kuu ja vaahtokarkkivärit auringon jo laskettua.
perhepotretti_salla_jonnevaahtera
Perhepotretti laavulla.

Tämä viimeinen kuva otettiin eilen (23.11.) ja nyt on onneksi jo maa valkoisena.

Bengtskärin majakka

IMG_1964

Kati kirjoittaa:

Edellisestä päivityksestä on taas vierähtänyt tovi. Valitettavasti kesäloma ei ihan tänne asti kestänyt, mutta syksyn kiireet on vieneet kirjoitusintoa.

Jospa nyt kuitenkin palattaisiin vielä hetkeksi kesän reissuihin. Pidimme kolmisen viikkoa kesälomaa heinä-elokuussa ja olimme koko loman pois täältä tunturimaisemista. Lomaan kuului paljon mökkeilyä, mutta ehdimme vähän myös reissaamaan. Ensin vietettiin yö Bengtskärin majakalla ja sen jälkeen reilu viikko Etelä-Ranskassa. Palataan Ranskaan myöhemmin, nyt muutama sananen Bengtskäristä.

Kuulin majakasta jo vuosia sitten ja olin haaveillut pitkään, että pääsisin yöpymään majakkaan. Se kuulosti erikoiselta kokemukselta ja jotenkin ajatus yöstä keskellä merta viehätti minua. Jonne muisti haaveeni ja kääri joulupakettiin majakkamatkan jouluna 2016. Sattuneista syistä emme vuosi sitten ehtineet reissuun, joten matka siirtyi tälle kesälle.

Bengtskärin majakka on Suomen eteläisin asuttu paikka. Se on Suomenlahden edustalla, Saaristomeren uloimmalla luodolla. Matkaa Kasnäsin satamasta tuli veneellä noin tunnin verran. Bengtskärin majakka on 52 metriä merenpinnan yläpuolella ja se on myös Pohjoismaiden korkein majakka.

IMG_2138

Majakkaluoto on pienen pieni, käytännössä siellä on vain majakkarakennus, sauna ja asuinrakennus. Ja paljon ihanaa kalliota, jossa istuskella iltaa ja nauttia merimaisemista. Luodon ainoat vakituiset asukkaat pitävät huolta majakasta ja palvelevat sen asiakkaita.

Matka majakalle alkoi Kasnäsin satamasta kello 11. Puolen tunnin veneilyn jälkeen pysähdyimme saaristokylä Rosalassa ja sen sievässä viikinkikeskuksessa. Nautimme siellä lounaan ja tutustuimme viikinkihistoriaan. Sitten jatkoimme toiset puoli tuntia veneellä Bengtskäriin.

Kun saavuimme majakkaluodolle, paikalla oli paljon muitakin turisteja. Suurin osa näistä oli päiväkävijöitä, jotka tutustuivat saareen muutaman tunnin ajan ja lähtivät sitten veneillä takaisin Kasnäsiin ja Hankoon. Meitä yöpyjiä jäi majakan hotellille kuusi seuruetta, saman verran on majakalla huoneitakin.

sdr
Meidän söpö huone.
IMG_2551
Yöpyjien huoneiden ikkunoita.

Kun päiväkävijät häipyivät, me pääsimme saunomaan. Jokainen porukka sai tunnin saunavuoron luodon tunnelmallisesta puusaunasta. Juoksevaa vettä saunassa ei ollut, vaan sadevedestä ja lämpimästä vedestä sotkettiin sammioissa sopivaa pesuvettä. Lauteilla nautittiin upeista merimaisemista. Tämä oli ehkä yksi rentouttavimmista ja kauneimmista saunoista, joissa olen ikinä löylytellyt!

Saunomisen jälkeen söimme maittavaa illallista, johon kuului monenlaista luodolla valmistettua herkkua. Sitten kaikki seurueet häipyivät iltapuuhiinsa: osalla oli vielä saunavuoro edessä, jotkut häipyivät huoneisiin nukuttamaan lapsiaan ja loput – kuten me – etsimään sopivaa kallionkoloa, jossa katsella auringonlaskua.

IMG_2330
Meillä kävi tuuri sään kanssa. Saimme nähdä mahtavan kauniin auringonlaskun.

Meitä oli luodolla niin vähän, että tuntui kuin olisimme olleet siellä kahdestaan. Työntekijätkin vetäytyivät omiin oloihinsa iltaruuan jälkeen ja jättivät kahvilaan piikin auki. Saimme siis hakea sieltä pitkin iltaa ja yötä kaikkea viinistä matkamuistoihin. Ostokset merkittiin vain lappuun ja maksettiin pois seuraavana päivänä.

Huoneisiinkaan ei ollut kellään avaimia. Huoneita ei lukittu koko aikana ja se tuntui ihan luonnolliselta. Kukapa sieltä kaukaiselta luodolta pääsisi karkaamaan varastettujen tavaroiden kanssa.

IMG_2370-HDR

Seuraavana päivänä saimme vielä nauttia majakkaluodosta kaikessa rauhassa, paluu oli vasta klo 16 päiväkävijöiden kanssa samalla veneellä.

Hätäisimmät olisivat ehkä toivoneet, että paluu olisi ollut jo heti aamupäivällä, mutta me osasimme arvostaa tällaista kiireetöntä meininkiä. Tuntui, että tämä reissu oli juuri sopiva aloitus lomalle: rentouttava ja ikimuistoinen.

IMG_2179
Huoneesta oli hienot maisemat, tietysti merelle.
IMG_2037
Majakan torniin pääsi kiipeämään näitä hurmaavia portaita pitkin.
IMG_1972
Jonne oli innoissaan, kun luodolla oli paljon kuvattavaa.

Lisätietoja Bengtskäristä

Kesä- ja heinäkuun kuvapäivitys

Jonne kirjoittaa:

Kuvapäivityksissä on tullut oltua vähän liian laiska, mutta ehkä nyt olisi hyvä aika laitella taas yksi sellainen ilmoille, ennen kuin kesäloma alkaa.

Olen muokkaillut omaa kuvasivustoa myös aika isolla kädellä, joten nyt vain murto-osa kuvista on näkyvissä. Yritys on kova pitää sitä ns. portfolio -tyylisenä, notta vain parhaat kuvat olisi esillä. Saa nähdä kauan pakka pysyy kasassa.

Seuraavan kuvapläjäyksen kuvat on otettu aikavälillä 2.6 – 8.7.2018. Aloitetaan kesäkuusta ja mennään heinäkuuta kohti.

IMG_7053
Oli kunnia saada kuvata kummityttöni yo-kuvat.
IMG_7382.jpg
Muutamia hirviä on tullut Sallassa nähtyä auton ratin takaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa oli kamera matkassa. Pysähdyin autolla ja hiiviskelin vielä 50m lähemmäs.
IMG_7816
Henkilökuvaus on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän. Ostinkin tämän tyyppisiin ”maisemapotretteihin” sopivan linssin (Sigma 35mm Art f1.4). Ps. tämä ei ole maksettu mainos 🙂
IMG_8454
”Myrskyn jälkeen on poutasää”
IMG_9084
Poutasää! Kuva otettu Sallatunturilla.
IMG_8923.jpg
Samalla Sallatunturin reissulla tuli otettua myös muutamat markkinointikuvat pyörien kanssa.
IMG_9650
Sallassa on lukematon määrä upeita suppailukohteita. Ilmatäytteisiä sup-lautoja vuokraa Salla Ski Resort.
IMG_9766(1)
Kävin tutustumassa Sallan Yhteismetsän vuokraamaan Kalastajan Torppa -erämökkiin ja samalla otin selfien jos…
IMG_9870.jpg
toisenkin. Erämökin vieressä on uskomattoman upea ja kirkas lampi. Siitä vielä myöhemmin lisää kuvia.
IMG_0196.jpg
Tälläsiä sitä voi joskus polulta löytää. Sarvet oli leikattu pois ennen kuin luonnon kiertokulku otti omansa.
IMG_0329.jpg
Tupasvilloja lapin jängillä riittää.
IMG_0352.jpg
Tällä kaverilla ne sarvet vielä oli tallessa. Molemmat löytyneet kallot olivat selvästi vuosia vuosia vanhoja.
IMG_0370.jpg
Tämäkin kuva on Sallatunturin päältä. Kamera suunnattuna kohti Venäjää.
IMG_0943
Naruskajoki on kirkas!
IMG_0803-Edit
Aina pitää vähintään yksi kuva olla Vitostakin.
DJI_0083.jpg
Drone-kuva Sallan Naruskalta.
IMG_0705
Hrrr… upean näköistä vettä, mutta aivan jäätävän kylmää!
DJI_0064
Tietyssä valossa Kalastajan Torpan lammen vesi näyttää ihan maagiselta.
IMG_0549
Siikaa haettiin, särki saatiin.
IMG_0627
Ruuassa ollaan kuitenkin pysytty. (Katilta tämän kuvan myötä lämpimät terveiset Eevalle Järvenpäähän! <3)
DJI_0044.jpg
Kalastajan torppa lintuperspektiivistä.

Seuraava kuvapäivitys sitten pullollaan lomakuvia. Mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille! 🙂

Sata kilometriä itään: Alakurtti ja Kantalahti

Kati kirjoittaa:

Pääsin viime viikolla elämäni mielenkiintoisimmalle työmatkalle – tai ehkä matkalle ylipäätään. Reissu suuntautui nimittäin itärajan taakse Alakurttiin ja Kantalahteen, joissa vietimme isolla 30 hengen porukalla yhteensä kolme päivää ja kaksi yötä.

En ole aikaisemmin käynyt Venäjällä ja pakko myöntää, että ei se ole edes kuulunut TOP5-matkakohteisiini. Jostain syystä idän isot kaupungit, joihin matkat yleensä tehdään eivät ole kiinnostaneet.

Mieli kuitenkin muuttui ja itärajan ylittäminen alkoi kiinnostaa, kun kuulin pääseväni  mukaan retkelle pienempiin pohjoisen kaupunkeihin. Tarkempana suunnitelmana oli viettää päivä Alakurtissa ja kaksi päivää Kantalahdessa. Olin aika fiiliksissä, että pääsin ottamaan tuntumaa isoon itänaapuriin näistä pienistä pitäjistä käsin. Arvelin, että siellä meininki on vielä aitoa. En ollutkaan siinä aivan väärässä.

sdr
Kantalahden pääkatua. Huomio kiinnittyi tietysti rakennusten kuntoon, mutta myös viheralueiden rehevyyteen.

Venäjän-matkaa kun suunnitellaan, niin suomalaisilla homma alkaa aina viisumin hakemisella. Laitoin hakemuksen vireille jo toukokuussa ja projektiin onkin hyvä varata vähintään pari-kolme viikkoa. Viisumeja on saatavilla erilaisia: kertaviisumi, ryhmäviisumi, vuoden tai kolmen vuoden viisumit jne. Viisumihakemuksen voi tehdä esim. matkatoimistossa, itse hoidin sen paikallisessa autotarvikeliikkeessä (toinen vaihtoehto Sallassa on kenkäkauppa, heh).

Viisumihakemukseen tarvitaan mukaan kutsu Venäjän päästä, passi, tuore passikuva ja vakuutusyhtiön todistus voimassa olevasta vakuutuksesta. Itse jouduin hankkimaan ensin uuden passin ja tuoreet kuvat, koska passin voimassaoloaika ei olisi riittänyt vuoden viisumin hakemiseen. Passin pitää olla voimassa puoli vuotta matkan jälkeen.

Muutaman viikon odottelun jälkeen passi tuli takaisin liimatun viisumisivun kanssa. Viisumi ei kuitenkaan yksin riitä itärajan ylittämiseen. Tarvitaan myös maahantulokortti, joka täytetään ennen rajan ylitystä. Se tehdään kahtena kappaleena ja molemmissa pitää lukea meno- ja paluupäivät. Toinen kappale jää mennessä rajalle ja toista säilytetään tarkasti matkan ajan aina paluuseen asti.

Screenshot-2018-7-4 Google Maps
Reissun reitti.

Suomen päässä Sallan raja-asemalla kaikki sujui jouhevasti: kaikki ulos bussista ja sisälle asemalle, jokainen vuorollaan passin kanssa virkailijan luo, nopea passin tsekkaus sähköisesti ja takaisin bussiin. Suomen osalta rajamuodollisuudet oli siinä. Toista oli vajaan kilometrin päässä Venäjän raja-asemalla. Kuskin johdolla kaikki ulos bussista, virkailijoiden syyniin, viisumin syynääminen ja leimaaminen käsin, kuljettajan paperishow bussista virkailijan kanssa muiden odottaessa sisällä, bussin tarkistaminen virkailijoiden ja koirien voimin ja takaisin bussiin, kun lupa oli saatu. Aikaa kului vähintään kolme kertaa enemmän kuin Suomen puolella.

Rajamuodollisuudet eivät kuitenkaan jääneet tähän. Seuraava tarkastus oli pian uudelleen. Virkailija tuli bussiin, laski meidät ja tarkisti viisumit. Ja muutaman kilometrin päästä sama taas uudelleen.

Sitten pääsimme matkaan ja ohitimme ensin rajan tuntumassa rajavyöhykkeellä olevia hautausmaita. Suomalaisilla, saksalaisilla ja venäläisillä on kaikilla omansa. Viisumi ei riitä hautausmailla pysähtymiseen, vaan näihin tarvitaan erikseen rajavyöhykelupa. En suosittele pysähtymään omalla luvalla, sillä vyöhykkeen jälkeen viisumit jälleen tarkistetaan ja siellä kyllä osataan odotella saapujia. Jälleen meidät siis laskettiin ja viisumit tarkistettiin. Sitten vihdoin pääsimme etenemään Alakurttiin asti.

Alakurttiin on rajalta noin 80 kilometriä ja se on kuulunut ennen sotia Sallaan. Matkalla käsitti, että Salla olisi valtavan kokoinen kunta, jos menetetty puolikas kuuluisi edelleen meille. Meille olisi jääneet myös upeat, oikeat Sallatunturit, joista korkeampi on yli 600 metriä korkea. Kyllä sielläkin kelpaisi lasketella.

Sallatunturit olivat uljaina paikoillaan, mutta toisin oli vanhan kirkonkylän kanssa. Siitä ei ollut jäljellä enää juuri mitään. Vanhat kylät ja sukulaisten kodit ovat hävinneet.

Alakurtti itsessään oli aika karu ensikosketus itänaapuriin. Tuntui kuin olisi palannut vuosikymmeniä ajassa taaksepäin.

sdr
Alakurtin keskustaa.
cof
Panssarivaunu parhaalla paikalla kylän keskustassa. Piiput on kuulemma usein suunnattu länteen.
cof
Sitä kaipaamaani aitoutta.

Alakurtin melko pikaisen visiitin jälkeen olin jotenkin todella innoissani. Olin otettu, että sain mahdollisuuden nähdä tällaisia paikkoja livenä ja toisaalta odotin innolla mitä muuta oli vielä luvassa.

Ei sen tietysti olisi pitänyt yllättää, mitä seuraavana oli luvassa. Viisumin tarkistus tietysti. Taisi olla jo viides Venäjän puolella ja olimme vasta noin 80 kilometriä rajalta. Alkoi tuntua, että tietävät aika hyvin missä milloinkin liikumme.

Alakurtin jälkeen tie huononi huomattavasti ja köröttelimme viittä-kuuttakymppiä monia kymmeniä kilometrejä. Tie on kyllä rajalta Kantalahteen asti päällystetty, mutta tämä pätkä todella pomppuinen.

Lopulta parin tunnin pomputtelun jälkeen pääsimme perille Kantalahteen ja majoituimme Belomorje-nimiseen 80-luvulla rakennettuun hotelliin.

cof
Kantalahden Belomorje-hotelli koko komeudessaan.

Osa huoneista oli kunnostettu lähivuosina, meidän ei. Tunnelma oli aika autenttinen, kun mikään tuskin oli muuttunut sitten hotellin rakentamisen. Minua hotellin ”lievä” nuhjuisuus ei haitannut. Otin tämänkin osan innolla vastaan ja tallensin kokemusten arvokkaaseen pankkiin.

cof
Hotellin käytävä.

Kantalahdessa on yli 36 000 asukasta. Maisemaa värittävät tunturit, Vienanmeri ja Niva-joki. Rakennukset ovat melko huonossa kunnossa ja tunnelma hieman karu, mutta jotenkin kaupunki on todella kaunis ja valokuvauksellinen. Kirosin itseni, kun olin jättänyt kameran kotiin ja olin vain kännykkäkameran varassa.

cof
Vienanmereen laskeva Niva-joki ja näkymät kohti Kantalahden kaupunkia.
cof
Edellinen kuva on otettu tästä samalta paikalta. Tästä Kantalahden kaupunki alkoi rakentua jo 1500-luvulla.
cof
Nivan rannalla oli vieri vieressä venäläisten mökkejä eli datsoja. Pihoilla ei paljon ruohoa näkynyt, vaan jokainen neliömetri oli varattu perunoille ja muille kasvimaan antimille.
cof
Keskustan katukuvaan ja parhaalle paikalle kuuluu tietysti tankki. Taustalla kaupungintalo.
cof
Näitäkin kulkuneuvoja näkyi katukuvassa.
sdr
Lenin.
cof
Kantalahtelaista pääkatua. Liikkeiden nimet oli täällä selvästi esillä.
sdr
Sivummalta sitten löytyi tällaisia hurmaavia kauppoja. Tästä näkee selvästi, että kyseessä on kalastuskauppa. Paljon oli myös sellaisia liikkeitä, joissa ei lue ulkopuolella mitään. Vain tietäjät tietää.
sdr
Söpö motelli.
sdr
Tunturien rinteiltä aukeaa kauniit maisemat Vienanmerelle. Kantalahden rannoilla voi nähdä hylkeitä, meilläkin kävi tuuri ja näimme pään nousevan merestä.

Pääsen edelleen samoihin innostuneisiin fiiliksiin, kun katselen näitä kuvia vajaan viikon takaa. Yritin imeä itseeni sitä aitoa venäläistä tunnelmaa, joka molemmissa paikoissa edelleen vallitsee. Tuli sellainen olo, että on todella tullut toiseen maailmaan. Missään ei nähnyt tai kuullut sanaakaan englantia. Olo oli aika avuton, kun tuntui että ei ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Mitä missäkin lukee ja mitä kukakin puhuu. Olen tottunut matkustelemaan kohteissa, joissa pärjään englannilla tai ymmärrän edes aakkoset, hah.

Toisaalta se tunne oli aika mahtava! Olla täysin ulkopuolisena vieraassa kulttuurissa. Olla uuden äärellä ja oppia paljon uudesta kulttuurista, ihmisistä, historiasta ja elämästä. Ymmärrän nyt todella paljon enemmän Venäjästä ja venäläisistä. Näistä syistä rakastan matkustelua, näitä kokemuksia ei Instagramin, netin, elokuvien tai kirjojen kautta saa!

En ehkä kuitenkaan voi suositella kumpaankaan kohteeseen matkustamista ilman venäjän kielen taitavaa seuraa. Ensikertalaisena lyöttäytyisin vähintään jonkun näissä kohteissa aikaisemmin matkanneen seuraan. Jo pelkkien rajamuodollisuuksien suorittaminen voi olla hyvin vaativaa ilman kokenutta tai kielen osaavaa seuralaista. Etenkin, jos on autolla matkassa ja joutuu hoitamaan siihen liittyviä paperitöitä.

Mutta jos osaavaa ja kokenutta seuraa löytyy, niin ehdottomasti suosittelen Alakurttia ja Kantalahtea matkakohteiksi! Aitoutta löytyy roppakaupalla. Mukaan pitää kuitenkin pakata runsain määrin avointa mieltä ja seikkailuhalua. Asiat eivät ole tiptop, mutta oikealla asenteella kokemus on varmasti ikimuistoinen!

cof
Paluumatkalla pysähdyimme muistomerkkialueelle, joka on Kantalahdesta tultaessa vähän ennen Alakurttia. Kuvassa on tuorein muistomerkki: tämä mies menehtyi vuonna 1990, kun oli raivaamassa alueella miinoja ja yksi miinoista räjähti. Näillä alueilla ei suositella metsässä liikkumista tai tieltä poikkeamista, sillä miinoja löytyy maastosta edelleen tänä päivänäkin.