Tammikuun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Alkuvuosi on mennyt kuin siivillä ja ei uskoisi että mennään jo helmikuuta. Tammikuussa kävi vieraita 3 viikkona putkeen, niin se toki vaikuttaa siihen, että aika meni super nopeasti. Oli kuitenkin tosi jees! Koostin alle tammikuun suosikkikuviani.

_A2A5467
Tämä Sallatunturin huipulla sijaitseva kota nousi viraaliksi Instagramissa ( @j.vaahtera )
_A2A5487
Horisontissa näkyy alkuperäiset Sallatunturit. Mikäli se olisi edelleen Suomen puolella, niin se olisi Suomen toisiksi korkein hiihtokeskuksen huippu, Ylläksen jälkeen.
_A2A5489
Tammikuussa oli aivan upeita auringonnousuja sekä -laskuja.
_A2A5620
Lumijättiläinen ulkoiluttaa lumikoiraa.
_A2A5667
Tuli myös kokeiltua ensimmäistä kertaa hieman taiteellisempaa kameralla tehtävää päällekkäisvalotusta.
_A2A1395
Kuukauden aikana tuli lumikenkäiltyä ahkerasti. Tässä ensimmäinen reissu Sallan Vallovaaran kodalle.
_A2A1401
Mukana oli Katin kaveri Tiina.
_A2A1783
Sain vanhan duunikaverin vieraaksi ja kävästiin Sallatunturin Tupien kelkoilla päristelemässä.
_A2A1706
Taukoa pideltiin Lehtoaavan kodalla.
_A2A1696
Elmeri venttailee nokipannukahvien valmistumista.
_A2A0031
Tammikuuhun osui myös todella kylmiä päiviä. Pakkanen huiteli alle -30c useamman kerran, mutta se ei haitannut koska silloin oli myös upeita aurinkoisia päiviä.
_A2A0281
Verikuuta en vaivautunut kuvaamaan, mutta oli se ihan hieno seuraavana aamunakin.
_A2A0433
Tykkypuita ja vaahtokarkkivärejä.
_A2A0504
Kummityttö kun tuli kylään, niin revontulet loimusi heti ensimmäisenä yönä.
_A2A0583
Ja taas lumikenkäiltiin 🙂 Tehtiin mukava 4h retki Ison Sallatunturin maisemissa.
Mainokset

Kiitos vuosi 2018

Kati kirjoittaa:

Tänään  vietetään vuoden viimeistä päivää. Sen kunniaksi on yleensä tapana summata vuoden tapahtumia ja parhaita hetkiä, joten ajattelinpa itsekin tehdä sen.

Vuosi 2018 alkoi meillä täällä Sallassa. Katselimme perinteiset ilotulitukset ja kippistelimme jääsnapseilla SnowLounge-jääbaarissa. Odottelimme innolla uutta vuotta ja ensimmäistä kokonaista sellaista Lapissa.

IMG_20171231_224839.jpg
Jonne uutenavuotena SnowLoungessa.

Alkuvuosi oli meillä molemmilla työntäyteinen. Työskentelemme molemmat matkailun parissa ja talvi on edelleen pääsesonki täällä. Työtä siis riitti eikä ylimääräisiä vapaita ehditty pitää. Tähän yritämme tehdä muutoksen tänä talvena. Tavoitteena nimittäin on, että ehtisimme reissata talven aikana enemmän ympäri Lappia. Nyt olemmekin ehtineet käydä joulukuun aikana jo Pyhällä ja Rukalla laskemassa, joten ihan hyvin on sen tavoitteen suhteen alkanut.

Alkutalvesta jäi myös mieleen moottorikelkkaretki, joka oli minulle ensimmäinen sellainen. Siitä voit lukea lisää täältä.

Meidän molempien synttäreitä vietettiin myös alkuvuodesta. Suuria juhlia ei pidetty, vaan ne menivät lähinnä hyvän ruuan ja seuran merkeissä kotikulmilla.

IMG_20180213_195647.jpg
Synttärisankari. 🙂

Kevättalvella saimme paljon sukua ja ystäviä iloksemme Sallaan. Jonnen isän kuusikymppisiä vietettiin muun muassa revontulipororetkellä ja minun parhaiden ystävien kanssa viihdyttiin rinteessä ja huskyretkelläkin. Toivottavasti saadaan yhtä paljon kyläilijöitä tänäkin talvena!

IMG_20180407_112917.jpg
Huskyretkellä Sallan Poropuistossa.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen talvi täällä 1000 kilometrin päässä oli mahtava! Nautimme luonnosta ja ihan oikeasta talvesta täysin siemauksin. Jopa niin paljon, että minua alkoi jo maaliskuussa harmittaa, että talvi kohta loppuu.

IMG_0169
Näitä maisemia tuli ikävä jo maaliskuussa. Kaamos ja keskitalvi kosketti ja vaikutti kaikella kauneudellaan. Koko kevään, kesän ja syksyn odotin näitä maisemia ja nyt ne on vihdoin taas täällä!

Kevät on pohjoisessa ihan oma, erikoinen vuodenaikansa. Toisinaan se voi olla vähäluminen, kuten vuonna 2018, toisinaan taas lunta riittää pitkälle kesäkuun puolelle.  Viime kevään erikoisuutena olivat kovat tulvat, joita kävimme ihastelemassa Kiutakönkäällä Oulangan kansallispuistossa. Lue lisää siitä reissusta täältä.

IMG_5894
Tulviva Kiutaköngäs.

Kesästä 2018 jäi mieleen kolmet ylioppilasjuhlat, hetket molempien mökeillä ja tietysti kesälomareissut. Bengtskärin majakassa yöpyminen oli mahtava ja unohtumaton kokemus. Etelä-Ranskan road trip jäi mieleen kauniista maisemista ja kaupungeista sekä helteestä.

IMG_3461
Ihana Etelä-Ranska!
IMG_4082
Hurmaava muurien sisään rakennettu Avignonin kaupunki. Road tripin reitti oli: Marseille – Aix-en-Provence – Roussillon – Gordes – L’Isle-Sur-la-Sorgue – Avignon – Arles – Istres. Ja menopelinä Fiat500.

Yksi unohtumattomista kesän reissusta oli myös työmatka Venäjälle, läheisiin Alakurtin kylään ja Kantalahden kaupunkiin. Suosittelen katsomaan ainakin kuvat siitä reissusta täältä. Siinä reissussa oli eksotiikkaa!

Loman jälkeen koittivat jälleen työkiireet ja tuntuu, että syksystä ei juuri jäänyt muistikuvia. Jonnen syksyn kohokohtiin kuului poikien eräretki Pohjois-Sallan erämaahan. Syksyn loppupuolella vietettiin myös isäni syntymäpäiviä koko perheen voimin Etelä-Suomessa.

naruska_nuotio_jonnevaahtera

Marraskuun alkupuolella käväisin vielä työmatkalla Saksassa. Ehdittiin ajaa viidessä päivässä Berliinistä aina länteen Düsseldorfiin asti. Paljon nähtiin lyhyessä ajassa ja pakko myöntää, että reissu muutti käsitykseni Saksasta. Se ei juuri ole kiinnostanut matkakohteena tätä ennen, mutta nyt bongasin monia niin hienoja paikkoja, että tekisi mieli lähteä tutkailemaan sinne enemmänkin.

Voitte varmaan arvata, että marraskuussa kaipailtiin jo aika kovasti talvea. Sitä vain ei kuulunut. Pilvisiä päiviä toistensa perään, mutta ei lumisadetta. Alkutalvi olikin lopulta vähälumisin 60 vuoteen. Alkoi ahdistaa. Tällaisiako tulevaisuuden talvet ovat? Edes Lappiin ei sada lunta ennen joulukuun puoliväliä? Mitä itse voin tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi? Miksi KAIKKI eivät jo tee jotain!?

Onneksi lunta lopulta saatiin ja joulu oli valkea. Silti ei pidä unohtaa alkutalvea ja monia muita ilmastonmuutoksen tuomia nyt jo näkyviä ongelmia. Jotain pitää tehdä jokaisen, viimeistään nyt.

_A2A5289
Näissä maisemissa vietettiin vuoden viimeistä viikonloppua.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2018 oli hieno ja täynnä uusia kokemuksia ja seikkailuja. Se oli meille ensimmäinen kokonainen vuosi täällä Sallassa. Ilolla ja mielenkiinnolla otamme vastaan seuraavankin vuoden!

Hyvää uutta vuotta!

_A2A4146

IMG_0803-Edit
Kaikissa seikkailuissa mukana aina maailman paras Vito. ❤

Syksyn kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Vihdoin on Sallassa maa valkoisena, niin on aika julkaista syksyn kuvakooste.

Aloitetaan laittamalla kuva työpaikalta, eli Sallan hiihtokeskuksen itärinteeltä. Horisontissa näkyy myös alkuperäiset Sallatunturit, jotka tätä nykyä ovat Venäjän puolella.

poro_sallatunturi_salla_jonnevaahtera
Porot ovat yleinen näky sulanmaan aikaan hiihtokeskuksen rinteillä.

Ensimmäiset revontulet näkyivät syyskuun ensimmäisenä päivänä. Kuva on otettu Suomujärven kämpän rannalta. Upea paikka ja ehdottomasti vierailun / yöpymisen arvoinen. Sijaitsee Sallan puolella, vaikkakin on lähempänä Suomua kuin Sallan keskustaa. Sallan keskustaan kertyy matkaa kämpältä 50km.

revontulet_suomujärvi_jonnevaahtera
Syksyllä on hienoa kuvata revontulia, kun vedestä saa aina heijastukset mukaan kuviin.

Paluumatka Suomujärveltä kotiin ajeltiin pikkuruisia hiekkateitä, josko jotain mielenkiintoista kuvattavaa löytyisi. Aution metsästyskämpän rappusten alla piilottelikin nuori repolainen. Sen verran ujo veikkonen oli kyseessä, että parempaa kuvaa en ketusta saanut.

kettu_salla_jonnevaahtera
Kettu

Sumu on valokuvissa yksi lempielementeistäni ja syksyisin sumuisia aamuja onneksi usein riittää.

sumu_metsä_salla_jonnevaahtera
Sumu tuo tavalliseen metsäkuvaan kivaa mystisyyttä.

Syyskuun puolessa välissä sain kavereita Helsingistä enemmänkin ihmettelemään lapin upeaa luontoa ja ruskaa.

naruska_nuotio_jonnevaahtera
Koko porukka hilpeässä ryhmäkuvassa. Allekirjoittanut ihan oikeassa reunassa.
ruska_salla_jonnevaahtera
Toni kalastelee taimenia Naruskajoen ruskan väriloisteessa.

Askelmerkit oli retken kannalta kohdillaan ja ruska oli kauneimmillaan Sallan Naruskalla.

revontulet_naruska_jonnevaahtera
Revontulet

Osa porukasta ei ollut eläissään nähnyt revontulia, joten ne oli tilauksessa. Puolessa välissä retkeä taivas kirkastui hetkeksi ja taivaalla oli haalea tanssi. Onneksi kamera sentäs ikuisti silmää kirkkaammin reposet kuvan muodossa muistoksi.

tulistelu_salla_jonnevaahtera
Tulilla

Parasta pimenevissä illoissa oli pitkät tulistelut jätkien kanssa. Kaikki ruuat myös tehtiin  avotulella.

Kullaojanvesiputous_salla_jonnevaahtera
Kullaojan vesiputous

Katin ja Vito-koiran kanssa vierailtiin Kullaojan vesiputoksella  yhdessä saksalaisten somekuvaajien kanssa.

Kati_Vito
Kati ja Vito
koppelot
Koppelot eli naarasteeret tiellä.
tunturimaisemaa_jonnevaahtera_salla_sallatunturi
Tunturimaisemaa auringon laskiessa.
kuu_sallatunturi_jonnevaahtera
Kuu ja vaahtokarkkivärit auringon jo laskettua.
perhepotretti_salla_jonnevaahtera
Perhepotretti laavulla.

Tämä viimeinen kuva otettiin eilen (23.11.) ja nyt on onneksi jo maa valkoisena.

Bengtskärin majakka

IMG_1964

Kati kirjoittaa:

Edellisestä päivityksestä on taas vierähtänyt tovi. Valitettavasti kesäloma ei ihan tänne asti kestänyt, mutta syksyn kiireet on vieneet kirjoitusintoa.

Jospa nyt kuitenkin palattaisiin vielä hetkeksi kesän reissuihin. Pidimme kolmisen viikkoa kesälomaa heinä-elokuussa ja olimme koko loman pois täältä tunturimaisemista. Lomaan kuului paljon mökkeilyä, mutta ehdimme vähän myös reissaamaan. Ensin vietettiin yö Bengtskärin majakalla ja sen jälkeen reilu viikko Etelä-Ranskassa. Palataan Ranskaan myöhemmin, nyt muutama sananen Bengtskäristä.

Kuulin majakasta jo vuosia sitten ja olin haaveillut pitkään, että pääsisin yöpymään majakkaan. Se kuulosti erikoiselta kokemukselta ja jotenkin ajatus yöstä keskellä merta viehätti minua. Jonne muisti haaveeni ja kääri joulupakettiin majakkamatkan jouluna 2016. Sattuneista syistä emme vuosi sitten ehtineet reissuun, joten matka siirtyi tälle kesälle.

Bengtskärin majakka on Suomen eteläisin asuttu paikka. Se on Suomenlahden edustalla, Saaristomeren uloimmalla luodolla. Matkaa Kasnäsin satamasta tuli veneellä noin tunnin verran. Bengtskärin majakka on 52 metriä merenpinnan yläpuolella ja se on myös Pohjoismaiden korkein majakka.

IMG_2138

Majakkaluoto on pienen pieni, käytännössä siellä on vain majakkarakennus, sauna ja asuinrakennus. Ja paljon ihanaa kalliota, jossa istuskella iltaa ja nauttia merimaisemista. Luodon ainoat vakituiset asukkaat pitävät huolta majakasta ja palvelevat sen asiakkaita.

Matka majakalle alkoi Kasnäsin satamasta kello 11. Puolen tunnin veneilyn jälkeen pysähdyimme saaristokylä Rosalassa ja sen sievässä viikinkikeskuksessa. Nautimme siellä lounaan ja tutustuimme viikinkihistoriaan. Sitten jatkoimme toiset puoli tuntia veneellä Bengtskäriin.

Kun saavuimme majakkaluodolle, paikalla oli paljon muitakin turisteja. Suurin osa näistä oli päiväkävijöitä, jotka tutustuivat saareen muutaman tunnin ajan ja lähtivät sitten veneillä takaisin Kasnäsiin ja Hankoon. Meitä yöpyjiä jäi majakan hotellille kuusi seuruetta, saman verran on majakalla huoneitakin.

sdr
Meidän söpö huone.
IMG_2551
Yöpyjien huoneiden ikkunoita.

Kun päiväkävijät häipyivät, me pääsimme saunomaan. Jokainen porukka sai tunnin saunavuoron luodon tunnelmallisesta puusaunasta. Juoksevaa vettä saunassa ei ollut, vaan sadevedestä ja lämpimästä vedestä sotkettiin sammioissa sopivaa pesuvettä. Lauteilla nautittiin upeista merimaisemista. Tämä oli ehkä yksi rentouttavimmista ja kauneimmista saunoista, joissa olen ikinä löylytellyt!

Saunomisen jälkeen söimme maittavaa illallista, johon kuului monenlaista luodolla valmistettua herkkua. Sitten kaikki seurueet häipyivät iltapuuhiinsa: osalla oli vielä saunavuoro edessä, jotkut häipyivät huoneisiin nukuttamaan lapsiaan ja loput – kuten me – etsimään sopivaa kallionkoloa, jossa katsella auringonlaskua.

IMG_2330
Meillä kävi tuuri sään kanssa. Saimme nähdä mahtavan kauniin auringonlaskun.

Meitä oli luodolla niin vähän, että tuntui kuin olisimme olleet siellä kahdestaan. Työntekijätkin vetäytyivät omiin oloihinsa iltaruuan jälkeen ja jättivät kahvilaan piikin auki. Saimme siis hakea sieltä pitkin iltaa ja yötä kaikkea viinistä matkamuistoihin. Ostokset merkittiin vain lappuun ja maksettiin pois seuraavana päivänä.

Huoneisiinkaan ei ollut kellään avaimia. Huoneita ei lukittu koko aikana ja se tuntui ihan luonnolliselta. Kukapa sieltä kaukaiselta luodolta pääsisi karkaamaan varastettujen tavaroiden kanssa.

IMG_2370-HDR

Seuraavana päivänä saimme vielä nauttia majakkaluodosta kaikessa rauhassa, paluu oli vasta klo 16 päiväkävijöiden kanssa samalla veneellä.

Hätäisimmät olisivat ehkä toivoneet, että paluu olisi ollut jo heti aamupäivällä, mutta me osasimme arvostaa tällaista kiireetöntä meininkiä. Tuntui, että tämä reissu oli juuri sopiva aloitus lomalle: rentouttava ja ikimuistoinen.

IMG_2179
Huoneesta oli hienot maisemat, tietysti merelle.
IMG_2037
Majakan torniin pääsi kiipeämään näitä hurmaavia portaita pitkin.
IMG_1972
Jonne oli innoissaan, kun luodolla oli paljon kuvattavaa.

Lisätietoja Bengtskäristä

Kesä- ja heinäkuun kuvapäivitys

Jonne kirjoittaa:

Kuvapäivityksissä on tullut oltua vähän liian laiska, mutta ehkä nyt olisi hyvä aika laitella taas yksi sellainen ilmoille, ennen kuin kesäloma alkaa.

Olen muokkaillut omaa kuvasivustoa myös aika isolla kädellä, joten nyt vain murto-osa kuvista on näkyvissä. Yritys on kova pitää sitä ns. portfolio -tyylisenä, notta vain parhaat kuvat olisi esillä. Saa nähdä kauan pakka pysyy kasassa.

Seuraavan kuvapläjäyksen kuvat on otettu aikavälillä 2.6 – 8.7.2018. Aloitetaan kesäkuusta ja mennään heinäkuuta kohti.

IMG_7053
Oli kunnia saada kuvata kummityttöni yo-kuvat.
IMG_7382.jpg
Muutamia hirviä on tullut Sallassa nähtyä auton ratin takaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa oli kamera matkassa. Pysähdyin autolla ja hiiviskelin vielä 50m lähemmäs.
IMG_7816
Henkilökuvaus on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän. Ostinkin tämän tyyppisiin ”maisemapotretteihin” sopivan linssin (Sigma 35mm Art f1.4). Ps. tämä ei ole maksettu mainos 🙂
IMG_8454
”Myrskyn jälkeen on poutasää”
IMG_9084
Poutasää! Kuva otettu Sallatunturilla.
IMG_8923.jpg
Samalla Sallatunturin reissulla tuli otettua myös muutamat markkinointikuvat pyörien kanssa.
IMG_9650
Sallassa on lukematon määrä upeita suppailukohteita. Ilmatäytteisiä sup-lautoja vuokraa Salla Ski Resort.
IMG_9766(1)
Kävin tutustumassa Sallan Yhteismetsän vuokraamaan Kalastajan Torppa -erämökkiin ja samalla otin selfien jos…
IMG_9870.jpg
toisenkin. Erämökin vieressä on uskomattoman upea ja kirkas lampi. Siitä vielä myöhemmin lisää kuvia.
IMG_0196.jpg
Tälläsiä sitä voi joskus polulta löytää. Sarvet oli leikattu pois ennen kuin luonnon kiertokulku otti omansa.
IMG_0329.jpg
Tupasvilloja lapin jängillä riittää.
IMG_0352.jpg
Tällä kaverilla ne sarvet vielä oli tallessa. Molemmat löytyneet kallot olivat selvästi vuosia vuosia vanhoja.
IMG_0370.jpg
Tämäkin kuva on Sallatunturin päältä. Kamera suunnattuna kohti Venäjää.
IMG_0943
Naruskajoki on kirkas!
IMG_0803-Edit
Aina pitää vähintään yksi kuva olla Vitostakin.
DJI_0083.jpg
Drone-kuva Sallan Naruskalta.
IMG_0705
Hrrr… upean näköistä vettä, mutta aivan jäätävän kylmää!
DJI_0064
Tietyssä valossa Kalastajan Torpan lammen vesi näyttää ihan maagiselta.
IMG_0549
Siikaa haettiin, särki saatiin.
IMG_0627
Ruuassa ollaan kuitenkin pysytty. (Katilta tämän kuvan myötä lämpimät terveiset Eevalle Järvenpäähän! <3)
DJI_0044.jpg
Kalastajan torppa lintuperspektiivistä.

Seuraava kuvapäivitys sitten pullollaan lomakuvia. Mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille! 🙂

Sata kilometriä itään: Alakurtti ja Kantalahti

Kati kirjoittaa:

Pääsin viime viikolla elämäni mielenkiintoisimmalle työmatkalle – tai ehkä matkalle ylipäätään. Reissu suuntautui nimittäin itärajan taakse Alakurttiin ja Kantalahteen, joissa vietimme isolla 30 hengen porukalla yhteensä kolme päivää ja kaksi yötä.

En ole aikaisemmin käynyt Venäjällä ja pakko myöntää, että ei se ole edes kuulunut TOP5-matkakohteisiini. Jostain syystä idän isot kaupungit, joihin matkat yleensä tehdään eivät ole kiinnostaneet.

Mieli kuitenkin muuttui ja itärajan ylittäminen alkoi kiinnostaa, kun kuulin pääseväni  mukaan retkelle pienempiin pohjoisen kaupunkeihin. Tarkempana suunnitelmana oli viettää päivä Alakurtissa ja kaksi päivää Kantalahdessa. Olin aika fiiliksissä, että pääsin ottamaan tuntumaa isoon itänaapuriin näistä pienistä pitäjistä käsin. Arvelin, että siellä meininki on vielä aitoa. En ollutkaan siinä aivan väärässä.

sdr
Kantalahden pääkatua. Huomio kiinnittyi tietysti rakennusten kuntoon, mutta myös viheralueiden rehevyyteen.

Venäjän-matkaa kun suunnitellaan, niin suomalaisilla homma alkaa aina viisumin hakemisella. Laitoin hakemuksen vireille jo toukokuussa ja projektiin onkin hyvä varata vähintään pari-kolme viikkoa. Viisumeja on saatavilla erilaisia: kertaviisumi, ryhmäviisumi, vuoden tai kolmen vuoden viisumit jne. Viisumihakemuksen voi tehdä esim. matkatoimistossa, itse hoidin sen paikallisessa autotarvikeliikkeessä (toinen vaihtoehto Sallassa on kenkäkauppa, heh).

Viisumihakemukseen tarvitaan mukaan kutsu Venäjän päästä, passi, tuore passikuva ja vakuutusyhtiön todistus voimassa olevasta vakuutuksesta. Itse jouduin hankkimaan ensin uuden passin ja tuoreet kuvat, koska passin voimassaoloaika ei olisi riittänyt vuoden viisumin hakemiseen. Passin pitää olla voimassa puoli vuotta matkan jälkeen.

Muutaman viikon odottelun jälkeen passi tuli takaisin liimatun viisumisivun kanssa. Viisumi ei kuitenkaan yksin riitä itärajan ylittämiseen. Tarvitaan myös maahantulokortti, joka täytetään ennen rajan ylitystä. Se tehdään kahtena kappaleena ja molemmissa pitää lukea meno- ja paluupäivät. Toinen kappale jää mennessä rajalle ja toista säilytetään tarkasti matkan ajan aina paluuseen asti.

Screenshot-2018-7-4 Google Maps
Reissun reitti.

Suomen päässä Sallan raja-asemalla kaikki sujui jouhevasti: kaikki ulos bussista ja sisälle asemalle, jokainen vuorollaan passin kanssa virkailijan luo, nopea passin tsekkaus sähköisesti ja takaisin bussiin. Suomen osalta rajamuodollisuudet oli siinä. Toista oli vajaan kilometrin päässä Venäjän raja-asemalla. Kuskin johdolla kaikki ulos bussista, virkailijoiden syyniin, viisumin syynääminen ja leimaaminen käsin, kuljettajan paperishow bussista virkailijan kanssa muiden odottaessa sisällä, bussin tarkistaminen virkailijoiden ja koirien voimin ja takaisin bussiin, kun lupa oli saatu. Aikaa kului vähintään kolme kertaa enemmän kuin Suomen puolella.

Rajamuodollisuudet eivät kuitenkaan jääneet tähän. Seuraava tarkastus oli pian uudelleen. Virkailija tuli bussiin, laski meidät ja tarkisti viisumit. Ja muutaman kilometrin päästä sama taas uudelleen.

Sitten pääsimme matkaan ja ohitimme ensin rajan tuntumassa rajavyöhykkeellä olevia hautausmaita. Suomalaisilla, saksalaisilla ja venäläisillä on kaikilla omansa. Viisumi ei riitä hautausmailla pysähtymiseen, vaan näihin tarvitaan erikseen rajavyöhykelupa. En suosittele pysähtymään omalla luvalla, sillä vyöhykkeen jälkeen viisumit jälleen tarkistetaan ja siellä kyllä osataan odotella saapujia. Jälleen meidät siis laskettiin ja viisumit tarkistettiin. Sitten vihdoin pääsimme etenemään Alakurttiin asti.

Alakurttiin on rajalta noin 80 kilometriä ja se on kuulunut ennen sotia Sallaan. Matkalla käsitti, että Salla olisi valtavan kokoinen kunta, jos menetetty puolikas kuuluisi edelleen meille. Meille olisi jääneet myös upeat, oikeat Sallatunturit, joista korkeampi on yli 600 metriä korkea. Kyllä sielläkin kelpaisi lasketella.

Sallatunturit olivat uljaina paikoillaan, mutta toisin oli vanhan kirkonkylän kanssa. Siitä ei ollut jäljellä enää juuri mitään. Vanhat kylät ja sukulaisten kodit ovat hävinneet.

Alakurtti itsessään oli aika karu ensikosketus itänaapuriin. Tuntui kuin olisi palannut vuosikymmeniä ajassa taaksepäin.

sdr
Alakurtin keskustaa.
cof
Panssarivaunu parhaalla paikalla kylän keskustassa. Piiput on kuulemma usein suunnattu länteen.
cof
Sitä kaipaamaani aitoutta.

Alakurtin melko pikaisen visiitin jälkeen olin jotenkin todella innoissani. Olin otettu, että sain mahdollisuuden nähdä tällaisia paikkoja livenä ja toisaalta odotin innolla mitä muuta oli vielä luvassa.

Ei sen tietysti olisi pitänyt yllättää, mitä seuraavana oli luvassa. Viisumin tarkistus tietysti. Taisi olla jo viides Venäjän puolella ja olimme vasta noin 80 kilometriä rajalta. Alkoi tuntua, että tietävät aika hyvin missä milloinkin liikumme.

Alakurtin jälkeen tie huononi huomattavasti ja köröttelimme viittä-kuuttakymppiä monia kymmeniä kilometrejä. Tie on kyllä rajalta Kantalahteen asti päällystetty, mutta tämä pätkä todella pomppuinen.

Lopulta parin tunnin pomputtelun jälkeen pääsimme perille Kantalahteen ja majoituimme Belomorje-nimiseen 80-luvulla rakennettuun hotelliin.

cof
Kantalahden Belomorje-hotelli koko komeudessaan.

Osa huoneista oli kunnostettu lähivuosina, meidän ei. Tunnelma oli aika autenttinen, kun mikään tuskin oli muuttunut sitten hotellin rakentamisen. Minua hotellin ”lievä” nuhjuisuus ei haitannut. Otin tämänkin osan innolla vastaan ja tallensin kokemusten arvokkaaseen pankkiin.

cof
Hotellin käytävä.

Kantalahdessa on yli 36 000 asukasta. Maisemaa värittävät tunturit, Vienanmeri ja Niva-joki. Rakennukset ovat melko huonossa kunnossa ja tunnelma hieman karu, mutta jotenkin kaupunki on todella kaunis ja valokuvauksellinen. Kirosin itseni, kun olin jättänyt kameran kotiin ja olin vain kännykkäkameran varassa.

cof
Vienanmereen laskeva Niva-joki ja näkymät kohti Kantalahden kaupunkia.
cof
Edellinen kuva on otettu tästä samalta paikalta. Tästä Kantalahden kaupunki alkoi rakentua jo 1500-luvulla.
cof
Nivan rannalla oli vieri vieressä venäläisten mökkejä eli datsoja. Pihoilla ei paljon ruohoa näkynyt, vaan jokainen neliömetri oli varattu perunoille ja muille kasvimaan antimille.
cof
Keskustan katukuvaan ja parhaalle paikalle kuuluu tietysti tankki. Taustalla kaupungintalo.
cof
Näitäkin kulkuneuvoja näkyi katukuvassa.
sdr
Lenin.
cof
Kantalahtelaista pääkatua. Liikkeiden nimet oli täällä selvästi esillä.
sdr
Sivummalta sitten löytyi tällaisia hurmaavia kauppoja. Tästä näkee selvästi, että kyseessä on kalastuskauppa. Paljon oli myös sellaisia liikkeitä, joissa ei lue ulkopuolella mitään. Vain tietäjät tietää.
sdr
Söpö motelli.
sdr
Tunturien rinteiltä aukeaa kauniit maisemat Vienanmerelle. Kantalahden rannoilla voi nähdä hylkeitä, meilläkin kävi tuuri ja näimme pään nousevan merestä.

Pääsen edelleen samoihin innostuneisiin fiiliksiin, kun katselen näitä kuvia vajaan viikon takaa. Yritin imeä itseeni sitä aitoa venäläistä tunnelmaa, joka molemmissa paikoissa edelleen vallitsee. Tuli sellainen olo, että on todella tullut toiseen maailmaan. Missään ei nähnyt tai kuullut sanaakaan englantia. Olo oli aika avuton, kun tuntui että ei ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Mitä missäkin lukee ja mitä kukakin puhuu. Olen tottunut matkustelemaan kohteissa, joissa pärjään englannilla tai ymmärrän edes aakkoset, hah.

Toisaalta se tunne oli aika mahtava! Olla täysin ulkopuolisena vieraassa kulttuurissa. Olla uuden äärellä ja oppia paljon uudesta kulttuurista, ihmisistä, historiasta ja elämästä. Ymmärrän nyt todella paljon enemmän Venäjästä ja venäläisistä. Näistä syistä rakastan matkustelua, näitä kokemuksia ei Instagramin, netin, elokuvien tai kirjojen kautta saa!

En ehkä kuitenkaan voi suositella kumpaankaan kohteeseen matkustamista ilman venäjän kielen taitavaa seuraa. Ensikertalaisena lyöttäytyisin vähintään jonkun näissä kohteissa aikaisemmin matkanneen seuraan. Jo pelkkien rajamuodollisuuksien suorittaminen voi olla hyvin vaativaa ilman kokenutta tai kielen osaavaa seuralaista. Etenkin, jos on autolla matkassa ja joutuu hoitamaan siihen liittyviä paperitöitä.

Mutta jos osaavaa ja kokenutta seuraa löytyy, niin ehdottomasti suosittelen Alakurttia ja Kantalahtea matkakohteiksi! Aitoutta löytyy roppakaupalla. Mukaan pitää kuitenkin pakata runsain määrin avointa mieltä ja seikkailuhalua. Asiat eivät ole tiptop, mutta oikealla asenteella kokemus on varmasti ikimuistoinen!

cof
Paluumatkalla pysähdyimme muistomerkkialueelle, joka on Kantalahdesta tultaessa vähän ennen Alakurttia. Kuvassa on tuorein muistomerkki: tämä mies menehtyi vuonna 1990, kun oli raivaamassa alueella miinoja ja yksi miinoista räjähti. Näillä alueilla ei suositella metsässä liikkumista tai tieltä poikkeamista, sillä miinoja löytyy maastosta edelleen tänä päivänäkin.

 

 

Kanjonin kurkkaus Oulangan kansallispuistossa

IMG_7503

Kati kirjoittaa:

Meillä on jo pitkään ollut to go -listalla Oulangan kansallipuistossa sijaitseva Oulangan kanjoni. Se on kansallipuistossa Sallan puolella, noin 50 kilometriä Sallan kirkonkylältä etelään.

Kanjonille kuljetaan Kanjonin kurkkaus -nimistä ympyräreittiä pitkin. Reitti on kuusi kilometriä pitkä ja alkaa Savilammen pysäköintialueelta. Kuusamontiellä viitassa lukee Urriaapa ja parkkipaikalle on hyvät viitoitukset Oulangan kanjoni -tekstein. Ei voi eksyä.

Kuuden kilometrin reitti on mukava kuljettava. Se suositellaan kierrettäväksi vastapäivään ja näin mekin teimme. Alkupätkä tarjoaa vaihtelevaa nähtävää: välillä kuljetaan ihanien mäntykankaiden keskellä, kohta taas syvällä vehreässä koivikossa. Tuon tuosta on joku pieni puro ylitettävänä.

IMG_7411

IMG_7414

IMG_7412

Ensimmäinen taukopaikka on muutaman kilometrin päässä lähtöpaikasta, Kirkasvetisenlammen rannalla. Lampi tosiaan on nimensä veroinen ja sen pohjalla lepäävät vanhat kelot näkyvät pitkälle. Lammen rannalla on mukava tulipaikka. Me kuitenkin päätimme jatkaa vielä eteenpäin, emmekä jääneet tähän tulistelemaan.

IMG_7461

IMG_7470

Kun lampi on kierretty, aletaan kavuta korkeammalle kanjonin reunalle. Kanjonin pauhu kuuluu jo ja pian se näkyykin. Korkeanpaikankammoisia kanjonin reunalla kävely voi hirvittää, sen verran kivikkoinen ja jyrkkä pudotus on näkyvillä.

Kanjonin reunalla on useita paikkoja maisemien katseluun ja valokuvaamiseen. Ensin tulee varsinainen Oulangan kanjoni eli Oulanganköngäs viittoineen ja sitten pienen matkan päässä Pikkuköngäs. Molemmista avautuu hienot maisemat alas kanjoniin ja sen jälkeen Savilammelle.

IMG_7488

IMG_7563

IMG_7594

Kanjonin reunaa kävellään siis useampi sata metriä. Nähtävää ja ihmeteltävää riittää, mikä on kiva, sillä monilla muilla paikoilla könkäät ja putoukset ohitetaan reitillä melko nopeasti. Täällä maisemapaikat eivät varmaankaan ruuhkaudu vilkkaimpaan retkeilyaikaan.

IMG_7528

Kun kanjoni on ihasteltu ja valokuvat otettu, laskeudutaan Savilammen autiotuvalle. Se tarjoaa hyvät ja kauniit puitteet tulisteluun ja yöpymiseen. Tässä mekin paistoimme makkarat ja hörppäsimme kahvit. Ja tapasimme retken ainoat ihmiset.

IMG_7624
Savilammen autiotupa. Riippusilta tarvitsee ylittää vain mikäli mielii Isolle karhunkierrokselle.

Savilammen autiotuvalta pääsee Kanjonin kurkkaus -reitin lisäksi toisellekin reitille, nimittäin Isolle karhunkierrokselle. Tässä kohtaa ei kannata erehtyä, sillä erehdys tuo lisää käveltävää lähes 70 kilometriä.

IMG_7416

Autiotuvalta Kanjonin kurkkausta jatkuu vielä pari kilometriä. Viimeinen vajaa kilometri on tien pohjaa.

Ruuhkaa Kanjonin kurkkauksella ei siis ollut. Se on hyvä vaihtoehto ihmisten täyttämälle Pienelle karhunkierrokselle ja tarjoaa vähintään yhtä hyvät maisemat, ellei jopa paremmat. Polku on läpi reitin soraistettua ja sisältää muutamia jyrkempiä nousuja ja laskuja. Sanoisin silti, että se on kaiken kaikkiaan melko helppo kuljettava ja sopii ensikertalaisillekin.

IMG_7560.jpg

Vielä muutama huomioitava asia, kun liikkuu kansallispuistossa:

  • koira pitää aina olla kytkettynä
  • marjojen ja sienien kerääminen on sallittua, mutta puissa kasvavien kääpien ei
  • puiden, pensaiden ja muiden kasvien ja niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen on kielletty
  • Oulangan kansallispuistossa pyöräily on kesällä kielletty muualla paitsi Oulangan luontokeskus – Taivalköngäs -välillä ja yleisillä teillä
  • Avotulen tekeminen ja leiriytyminen on sallittua vain niille osoitetuilla paikoilla
    Lähde

IMG_7659

Ai niin, nyt alkukesästä koko maassa oli voimassa metsäpalovaroitukset (osassa maata on vieläkin), niin myös Sallassa. Varoituksen aikaan tulia ei saa sytyttää edes merkityille tulipaikoille. Se on retkeilijän hyvä pitää mielessä, kun liikkuu luonnossa.

Lisää Kanjonin kurkkauksesta luontoon.fi-sivustolla

Kiutaköngäs tulvii

IMG_5869

Kati kirjoittaa:

Tänään helatorstain kunniaksi ajelimme Oulangan kansallispuistoon ja kävimme ihastelemassa tulvivaa Kiutaköngästä. Oulangan kansallispuistohan on puoliksi Sallassa ja puoliksi Kuusamossa, mutta tämä kuuluisa köngäs on meiltä katsottuna siellä rajan toisella puolella. Meiltä Sallan kirkonkylältä matkaa kertyy 80 kilometriä.

Kiutaköngästä on kehuttu jopa Suomen hienoimmaksi vesiputoukseksi. Oikeasti se ei kuulemma ole edes vesiputous vaan yli 300 metriä pitkä koskien sarja. Tähän aikaan vuodesta Kiutaköngäs lienee parhaimmillaan, kun tulvavedet pauhaavat uomassa valtavalla voimalla.

IMG_5864
Kiutaköngäs pauhasi jo nyt kovaa, mutta tulvahuippu on vasta tulossa. Se on arvioiden mukaan tulevana maanantaina 14. toukokuuta.

Köngästä lähdetään valloittamaan Oulangan luontokeskukselta käsin, josta nähtävyydelle on matkaa kilometri suuntaansa. Tänään polku könkäälle oli vielä osittain lumen ja jään peitossa ja märkä.

Kulkeminen oli kuitenkin helppoa ja reitti on hyvin mentävissä myös koiran kanssa. Matkan varrella on useita levähdyspaikkoja ja ihan uuden karheita penkkejä.

IMG_5895

IMG_5894

IMG_5887

Meidän mielestä Kiutaköngäs on yksi hienoimmista kohteista Oulangan kansallispuistossa, joita olemme tähän mennessä nähneet. Päihittää helposti esimerkiksi Pienen karhunkierroksen kuuluisat Myllykosken ja Jyrävän. Kannattaa siis pistäytyä katsomaan tämä nähtävyys etenkin tulva-aikaan, jos sattuu liikkumaan Salla-Kuusamo-akselilla.

Muuten… Jos Kiutaköngästä lähtee ihastelemaan, niin kannattaa samalla pistäytyä sisällä luontokeskuksella. Siellä on kiva luontoaiheinen näyttely, myymälä ja ravintola, joka tarjoilee muun muassa burgereita.

Täältä voi lukea lisää Kiutakönkäästä

Ensimmäinen vuosi 1000 kilometrin päässä

IMG_3777-1.jpg

Kati kirjoittaa:

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun aloitin uuden työn täällä 1000 kilometrin päässä. Se pääsiäisen jälkeinen tiistai 18. huhtikuuta oli jännittävä päivä ja nyt voin todeta, että minulla ei ollut hajuakaan, mitä kaikkea uusi työ matkailun parissa tulisi sisältämään. Olen oppinut vuodessa mielettömän paljon Lapin matkailusta ja ylipäätään elämästä täällä pohjoisessa.

Vaikka olemme sopeutuneet tänne yllättävänkin hyvin ja helposti, niin muutama asia on tullut yllätyksenä. Tässä päällimmäisenä mieleen jääneet:

1. No se sopeutuminen. Kaikki on sujunut yllättävän hyvin ja olemme solahtaneet tänne uuteen elämäämme melko kivuttomasti. Nyt kun ajattelee, niin olisi se voinut mennä hankalamminkin. Ei ole kuitenkaan helppo yhtälö vaihtaa yhdellä kertaa sekä kotikuntaa, työpaikkaa että koko sosiaalista piiriä – ei etenkään kun kilometrejä edelliseen elämään kertyy se tuhat. Onni on, että viihdymme hyvin toistemme seurassa, hah!

20180415_131448.jpg

2. Vuodenajat. Niitä on täällä blogissa hehkutettu jo moneen kertaan, mutta kyllä ne sen hehkutuksen ansaitsevatkin. Jokainen vuodenaika on vahva, erilainen ja upea! Syksyn ihana ruska lumosi ja häikäisi väreillään, toisaalta taas keskitalven synkkä kaamos rauhoitti, vaivutti horrokseen ja vei sydämen.

3. Elämän olennaiset asiat. 3500 asukkaan kunnasta ei löydy elokuvateatteria, kauppakeskuksia tai yletöntä määrää hienoja ravintoloita. Mutta hyvin vähän näitä hienouksia lopulta kaipaa elämäänsä, olemme keskittyneet ihan muihin ja paljon olennaisimpiin asioihin. Ostokset saadaan tehtyä pitkälti paikallisissa kaupoissa ja netistä tilataan erikoisemmat. Elokuvissa ollaan käyty vuoden aikana kerran Kemijärvellä 70 kilometrin päässä (jossa ei muuten ole myöskään elokuvateatteria, ainoastaan satunnaisia näytöksiä auditoriossa). Elämä on aika paljon yksinkertaisempaa ja aidompaa kuin etelässä ja siitä olen todella onnellinen.

IMG_4034

4. Edunvalvonta. Tämä on pieni ja ehkä aika hölmökin asia, mutta olen yllättänyt että vielä 2010-luvullakaan täällä pohjoisessa ei näy kaikki televisiokanavat eikä esim. Sallassa kuulu muut kuin Ylen radiokanavat. Telkkarikanavista meillä näkyy perinteisen viisikon (Yle 1 ja 2, MTV, Nelonen ja Sub) lisäksi vain Ava. Jee. Oli esimerkiksi kaikille ihan ok, että meidän Lapissa asuvien olisi pitänyt maksaa olympialaisten jääkiekko-otteluista, kun muu maa sai katsoa ne ilmaiseksi. Tuntuu, että moni muukin asia täältä vielä uupuu, mistä muualla Suomessa jo nautitaan. Esim. kaipaan mahdollisuutta biojätteiden kierrätykseen, tällä hetkellä mahdollisuuksia siihen ei ole järjestetty. Edunvalvontaa saisi siis mielestäni tehdä reilusti kovemmalla volyymilla.

Jonne jatkaa…

5. Kaverit ja tutut. Uusia kavereita ja tuttuja on onneksi täältäkin löytynyt, mutta mitä niihin vanhoihin tulee, niin vuodessa on vahvistunut ajatukset siitä kuka on tosikaveri ja ketkä on vain hyviä tuttuja. Tuttujen kanssa yhteydenpito vähenee, hiljenee ja lopulta loppuu. Niin se vain menee ja se on elämää. Olen toki ollut aina sitä mieltä, että on parempi olla muutama hyvä kaveri, kuin tusina keskivertoa.

6. Luonto ja harrastusmahdollisuudet. On aivan mahtavaa, että metsään pääsee joka kulmasta livahtamaan ja siellä saa touhuilla omia harrastuksiaan aivan rauhassa, maailman puhtaimman ympäristön ja ilman ympäröimänä. Talviharrastukset! Täällä niitä kaikkia voi harrastaa, koska luonnonlunta on karkeasti marraskuusta toukokuulle.

20180415_130303.jpg
Kippis ensimmäiselle vuodelle Sallassa!

Revontulijahdissa porojen kanssa

IMG_4197

Kati kirjoittaa:

Maaliskuu on ollut meillä kiireinen vieraskuukausi. Ystäviä ja sukulaisia on kyläillyt viikko ja viikonloppu toisensa perään ja olemme viettäneet laatuaikaa heidän kanssaan. On ollut mukava nähdä tuttuja kasvoja täällä ja esitellä meidän maisemia.

Viime viikonloppuna vietimme täällä Jonnen isän kuusikymppisiä. Päivät pitivät sisällään muun muassa hiihtämistä, ulkoilua, hyvää ruokaa, mukavaa yhdessäoloa ja revontulipororetken Sallan Poropuistossa.

20180323_112625.jpg
Jonne vei äitinsä Maijan ja kummitätinsä Krissen tulistelemaan laavulle.

Revontuliretki oli meillekin Jonnen kanssa ihka ensimmäinen. Se starttasi Poropuistosta hämärän laskeuduttua noin kello 19. Kolmen tunnin retkellä matkattiin porojen kanssa läpi pimeän erämaan, välillä pysähdyttiin ruokkimaan poronvasoja ja tulistelemaan ison nuotion ääreen.

IMG_4180
Oppaamme Pasi ja Jussi-poro. Poropuistossa kaikilla poroilla on nimet, meidän porokavereihin kuului Jussin lisäksi muun muassa Virtanen, Kiela, Mitri ja luottoporo Kurvari.

Meistä jokainen sai oman poron, jonka vetämässä reessä istuttiin taljojen päällä. Porot oli kytketty toisiinsa, joten matkasimme pitkänä seitsemän hengen jonona eli raitona. Porot olivat syöneet pari tuntia ennen retkeä ja niille tuli kova jano hetki retken alettua. Pysähdyimmekin noin kilometrin jälkeen, jotta porot saivat mutustaa lunta janoonsa.

Juomapaussin jälkeen kävimme ruokkimassa Poropuiston naarasporot eli vaatimet ja viime keväänä syntyneet vasat niiden omalla aitauksella. Tässä vaiheessa alkoi jo olla niin pimeää, että hylkäsimme kamerat ja keskityimme olennaiseen.

IMG_4226.jpg

Oppaamme Pasi kertoili meille porojen elämästä ja vuodenkierrosta. Niin kuin monissa muissakin eläinlajeissa, poroissakin vaatimet ovat uroksia pienempiä ja sirompia. Ne eivät toimi vetohommissa, vaan asiakaspalvelun parissa työskentelevät hirvaat.

Seuraavaksi matkasimme pimeän erämaan läpi ison suon laitaan. Pasi viritteli sinne jätti-ison nuotion, jonka ääressä lämmittelimme, joimme kuumaa mehua ja jutustelimme maailman menosta.

Erityisesti tykkäsin siitä, että nuotiolta ei ollut mikään kiire pois. Istuskelimme ja nautimme luonnosta vielä pitkään sen jälkeen, kun mehut oli juotu. Tällaisina hetkinä uskoisin kaupunkilaisten irtaantuvan kiireisestä arjestaan.

IMG_4303

IMG_4309
Retkiseurueeseen kuului meidän lisäksi Jonnen vanhemmat ja kummit.

Kolmen tunnin retken jälkeen saavuimme takaisin Poropuiston päärakennukselle. Varpaat alkoivat olla jäässä, mutta mieli oli iloinen. Retki oli mukava ja jännittäväkin porojen vietävänä pimeän luonnon keskellä. Eikä haitannut yhtään, että revontulet jäivät pilvien takia näkemättä!

Bonuksena vielä pari iloista kuvaa viime viikonlopulta.

20180323_171447.jpg
Koko porukan voimin Sallan SnowLounge-jääbaarissa.
20180322_153645.jpg
Iloiset hiihtäjät: vasemmalla synttärisankari Kari ja oikealla Jonnen kummisetä Jari.