Tähtivalokuvaus

Jonne kirjoittaa:

Valokuvausharrastus oli jäissä useamman vuoden, eikä se kännykällä kuvaamista enempää kiinnostanut. Lappiin muuttaminen herätti kuitenkin harrastuksen taas henkiin ja nyt nautin taas kuvaamisesta. Syytän ja kiitän upeita maisemia. Kehitystäkin on omasta mielestä ollut viime aikoina havaittavissa, mutta ison osan on tehnyt panostaminen kuvien jälkikäsittelyyn. Väistämättä oli edessä hyppääminen Applen Aperture kuvankäsittelyohjelmasta ammattimaisempaan sekä kehittyneempään Lightroom-ohjelmaan. Alussa tuli katseltua Youtubesta Katin kyllästymiseen asti vinkkejä kuvien käsittelyyn.

IMG_9205.jpg
Kuvaaja itse ihastelemassa tähtitaivasta

Innostuksen kasvaessa mieleen oli juolahtanut, että pitäisiköhän vähän päivittää kalustoa tälle vuosikymmenelle. Kuvasin noin 7-8 vuotta Canon 7d croppikennoisella kamerarungolla. Se oli aikanaan kova peli harrastajalle sarjakuvausnopeutensa ansiosta. Etenkin, kun tuli kuvattua jääkiekkoa muutaman kauden ”puoliammattimaisesti”. Se ryökäleen vanha sotaratsu otti ja tippui lattialle tovi sitten, nokallaan Tokinan laajakulmaobjektiivi. Molemmat hajosivat, joten päätös oli helppo tehdä. Päivitin kerralla sekä rungon että laajakulmaobjektiivin nykyaikaisempiin versioihin.

IMG_9188.jpg
Linnunrata näkyvissä

Ostin Canon 6d -kamerarungon käytettynä ja siihen tulokasvalmistajan Irix Blackstone 15mm f2.4 -linssin. Viime aikoina sydäntä lähinnä on ollut maisema-, tähti-, ja revontulikuvaukset. Näihin kaikkiin edellämainittuihin nuo molemmat on omimmillaan. Canon 6d täyskennoisuutensa ansiosta houkutteli, koska kuvanlaatu paranee huomattavasti. Irix Blackstone on taas tehty yövalokuvausta silmällä pitäen ja olin lukenut siitä pelkkää hyvää.  Objektiivissa on pieniä juttuja, jotka on kuitenkin erittäin hyödyllisiä kun kuvataan pilkkopimeässä ja pakkasella. Valovoima tietenkin, mutta erityisesti tarkennuksen lukitus on odotettu lisä, jottei tarkennus pääse liikkumaan, kun kuvataan ja häärätään pimeässä. Tähti- ja revontulikuvauksissa tarkennus on hyvä säätää käsin äärettömään. Irix Blackstonessa äärettömän löytää helposti kun se ikään kuin naksahtaa paikalleen ja se onnistuu helposti näkemättä ja ilman että tarvitsee ottaa hanskoja pois käsistä.

Lue täältä lisää croppi- ja täyskennoisen eroista

Olen nyt useamman päivän jo odotellut, että koska pakkanen karkottaisi pilvet tiehensä ja peittoaisi taivaan tähdillä. Eilen se tapahtui ja pääsin ensi kertaa kokeilemaan uutta parivaljakkoa tositoimissa.

IMG_9198.jpg
Pakkasta -19
IMG_9192.jpg
Milkyway

IMG_9201

Miltä jälki näyttää?

Mainokset

Lokakuun lopun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

lupasin edellisessä postauksessa, että lokakuun lopun kuvista tulee oma postaus. Tämä siitä syystä että siinä hypätään talvisiin maisemiin ja toisekseen myös siksi, että kuvia on paljon.

Valitettavasti viime päivät ovat olleet enemmän ja vähemmän plussan puolella, joten lumet ovat tätä menoa vain muisto. Hieman kerkesimme jo Katin kanssa tuuletella, että se etelästä tuttu ja  useamman kuukauden kestävä vesi, loska ja pimeys kestikin vain pari viikkoa. Välillä saimme nauttia jopa -17 asteen pakkasista ennen kuin alkoi lämpeneminen. Huomiselle on onneksi luvattu lumisadetta enemmänkin, niin pidetään peukut pystyssä, että talvi tulisi kunnolla pian ja että pääsisi mäkeen ja laduille.

Nyt niihin talven lumisiin maisemiin…

IMG_8565
Vapaapäivänä tuli tehtyä luminen fillariretki Naruskalla hirvenmetsästäjien seassa.
IMG_9049.jpg
Ihan eri fiilis lähteä iltaisin ulkoiluttamaan Vitoa, kun kuu, lumi ja tähdet näyttävät tietä.

IMG_9050.jpg

IMG_8805.jpg
Sallatunturilta avautuu upeat maisemat.
IMG_8757.jpg
Villapaitakelit
IMG_8707.jpg
Kati ja Vito nautiskelee auringonlaskusta.
IMG_8688.jpg
Itse nautistelin Viton kanssa rennommin Sallan hiihtokeskuksen huipun riippukeinuissa.
IMG_8673.jpg
Salla in the middle of nowhere
IMG_8644.jpg
Joskus taivaanvärit ovat tarunomaisia.
IMG_9060.jpg
Halo-ilmiö!
IMG_9064
Tykkypuu tunturin huipulla.
IMG_9067.jpg
Sallatunturin huipulla kota kutsuu tulistelijaa.
IMG_9079.jpg
Tuosta näkee Venäjällä tätä nykyä sijaitsevan alkuperäisen Sallatunturin.
IMG_9083.jpg
Piilossa, ettei häikäise.
IMG_9088.jpg
Jäniksenjäljissä.
IMG_9113.jpg
D-vitamiinit talteen
IMG_9159.jpg
Välillä on pakko ajaa sivuun ja kaivaa kamera esiin.

IMG_9222.jpg

IMG_20171110_062318_614.jpg
Winter wonderland
IMG_8917-HDR.jpg
Loppuun vielä yksi ”jäätävä” kuva Salmijoesta.

Kuvakoostetta tuutin täydeltä

Jonne kirjoittaa:

Kuvakoosteet on syystä tai toisesta (lue: laiskuudesta johtuen) nyt jäänyt laittamatta blogiin, niin laitetaanpas kerralla elo-, syys-, ja lokakuun alun fiilistelykuvat näytille.

Lokakuun loput kuvat tulevat myöhemmin. Siitä syystä että talvi alkoi kunnolla puolen kuun paikkeilla, joten seuraavassa päivityksessä hypätään kerralla talven ihmemaahan.

IMG_5736
Elokuu oli upeiden auringonlaskujen aikaa.
IMG_5749.jpg
Näihin maisemiin ei ole vielä päässyt tottumaan.
IMG_5771.jpg
5 shades of grey
IMG_7032
Ensimmäinen ruskamme oli hieno!
IMG_7045.jpg
Vaahtokarkkitaivas
IMG_7072.jpg
Tuntsan hienoa maaruskaa
IMG_7163.jpg
Syyskuussa nähtiin tähän asti hienoimmat revontulet.
IMG_8384.jpg
Aina yksi porokuva pitää olla.
IMG_8059.jpg
Samoin Vitosta. Mitä luulette, viihtyykö hän? 🙂
IMG_7923.jpg
Lokakuun ekalla viikolla käytiin Timon kanssa Tuntsan erämaassa kalalla.
IMG_7929
Köpö-koira oli myös mukana.
IMG_7975.jpg
Välillä vaellettiin…
IMG_8015.jpg
välillä metsästettiin…
IMG_8027
…mutta pääosin keiteltiin kahvetta.

IMG_8600

Ensimmäiset puoli vuotta pohjoisessa

IMG_8707

Kati kirjoittaa:

Niin vain aika menee nopeasti, että olemme viettäneet 1000 kilometrin päässä jo puoli vuotta. Olemme ehtineet nähdä ja elää pitkään kesäkuulle jatkuneen kevättalven, ennätyslyhyen kesän ja upean syksyn. Nyt on käännytty jälleen talven puolelle. Työpaikallakin koeaika oli ja meni.

Ensimmäinen puolikas vuosi Sallassa on tuntunut lyhyesti sanottuna hyvältä. Mitään suurempaa kulttuurishokkia täällä asumisesta ei ole tullut. Ei ole ollut ikävä Espooseen tai kaupunkiin. Työt maistuu molemmille ja vapaa-ajallakin on ollut mielekästä puuhaa. Täällä on siis kaikki aika mallillaan.

IMG_8660

Lyhyesti ensimmäisen puolivuotisen plussat ja miinukset:

+ Tila. Sitä täällä riittää. Kun lähdet koiran kanssa metsään lenkille tai töiden jälkeen nokipannukahveille, voit olla aika varma että ketään ei tule vastaan ja laavulla on tilaa. Ei ihmispaljoutta ja ruuhkia kaduilla, liikenteessä tai kaupan kassalla. Betonin, asvaltin ja ihmisten sijaan joka puolella on vain tilaa ja hiljaisuutta. Se on mahtavaa.

+ Kiireettömyys. Elämisen rytmissä on järkyttävän iso ero Etelä-Suomeen verrattuna. Ihmisillä on aikaa. Ei tarvitse säntäillä paikasta toiseen, tuijottaa jatkuvasti kelloa ja elää minuutin tarkkaa elämää. Tuntuu, että vapaa-aikaa on tuntikaupalla enemmän.

IMG_9222

+ Luonto. Tunturit, kanjonit, metsäpolut, vesiputoukset, aavat, puhdas ilma, kristallinkirkas vesi, sammaleiset mäntymetsät, revontulet, eläimet, marjat, tähtitaivas.

+ Työkulttuuri. Iso ero tässäkin. Ei jatkuvaa kilpailua ja kiipimistä ylöspäin. Ei tarvitse jakkupukuja ja designer-vaatteita ammattitaidon todisteluun. Elämässä on muutakin kuin työ.

+ Vuodenajat. Niitä on monta ja ne kaikki ovat mahtavia! Kevättalvi = ihana, kesä keskiyön aurinkoineen = ihana, syksy ja ruska = ihana. Ja talvi alkoi jo lokakuun lopussa = ihanaa! Ei pitkää, sateista ja synkkää syksyä, ruskasta lähes suoraan lumimaisemiin. Mahtavaa!

IMG_9049

+ Ihmiset. Mukavia, ystävällisiä ja auttavaisia. Ihmisiä kiinnostaa oikeasti, mitä sinulle kuuluu ja mitä ajattelet. Ovat toki myös vähän uteliaita, mutta ymmärtäähän sen pienellä paikkakunnalla, kun kaikki tuntevat toisensa.

– Etäisyys. Perhe ja ystävät ovat kaukana. Välillä se harmittaa ja aiheuttaa ikävää. Ei voi vain lähteä kahville ystävän luo tai viikonlopun viettoon mökille. Siskon syntymäpäivätkin jäi väliin, samoin sukulaisen hautajaiset. Se on ajoittain raskasta.

IMG_8771

Oikeastaan muita miinuksia en edes keksi. Selvästi ollaan siis plussan puolella tämän ensimmäisen puolen vuoden kanssa. Tuon ainoan miinuksen kanssakin helpottaa, kun lomat alkavat pyöriä normaalisti.

IMG_8644

Kuvat: Jonne

Poroerotus – mitä siellä tapahtuu?

IMG_8294

Kati kirjoittaa:

Edellisestä blogikirjoituksesta onkin jo vierähtänyt hetki. Syyskuu oikeastaan vierähti sekin, kun saimme nauttia monien ystävien seurasta täällä Sallassa. Sekin hyvä puoli tässä kaukana asumisessa on, että ystävät tulevat iltakahvien sijaan pidemmäksi aikaa.

Palauduin takaisin Lappi-elämään viimeistään viime viikonloppuna, kun pääsin seuraamaan poroerotusta. Työkaverille kiitos, että kutsui mukaan. Oli kyllä yksi mielenkiintoisimmista lauantaiaamupäivistä, joita olen kotimaassa viime vuosina kokenut.

IMG_8106
600 poroa valmiina erotukseen.

Olin seuraamassa Pohjois-Sallan paliskunnan poroerotusta. Suomessa on yhteensä 54 paliskuntaa eli poronhoitoyksikköä, jotka vastaavat poronhoidosta omilla alueillaan. Sallassa paliskuntia on kaksi: Sallan ja Pohjois-Sallan paliskunnat.

Yhteen paliskuntaan kuuluu useita poromiehiä ja paliskunnan toimintaa johtaa poroisäntä. Yksittäisen poromiehen poromäärää ei tietysti saa kysyä, mutta se kerrotaan julkisesti, että Pohjois-Sallan paliskunnassa suurin sallittu eloporomäärä on 2000-5000 poroa. Toisessa paliskunnassa porojen määrä on vielä suurempi: 5000-8000 poroa. Sallan kunnan alueella on siis reilusti enemmän poroja kuin ihmisiä: ihmisiä on vain n. 3600.

IMG_8138

Poroerotukset ovat tärkeä osa poronhoitovuotta. Niissä poromiehet erottelevat, mitkä porot jäävät eloon ja mitkä menevät teuraaksi.

Poroerotuksia järjestetään näin syksyisin, yhden paliskunnan alueella niitä on useita eri puolilla aluetta. Minä osallistuin erotukseen, jossa oli tällä kertaa n. 600 poroa. Määrä tuntuu – ja näyttää – hurjalta, mutta erotus ei edes ollut suurimmasta päästä. Parhaimmillan poroja voi olla erotuksessa jopa yli 1000.

Poroerotus alkoi aamulla kello 9. Paikalla oli paliskunnan poromiehet sekä heidän perheenjäsenensä ja muut apulaiset. Meitä turistejakin oli muutama kameroinemme.

Aluksi kaikki porot olivat yhdessä isossa aitauksessa. Ne oli saatu sinne luonnon avustamana: syksyllä porojen kiima eli rykimäaika ajaa porot isoihin laumoin eli tokkiin, jotka poromiehet sitten ajavat erotusaitaukseen. Kaikki 600 poroa pyörivät ympäri isoa aitausta ja me kaksijalkaiset olimme siellä seassa. Kyllä ensikertalaista vähän hirvitti.

Aitauksessa poromiehet katsovat jo valmiiksi, löytyykö satojen porojen joukosta heidän omiaan. He tunnistavat poronsa muun muassa värillisten kaulassa olevien pankojen avulla ja joitakin myös porojen ulkomuodon perusteella.

IMG_8141
Poromies silmäilee ympärillä vilistäviä poroja ja etsii joukosta omiaan.

Seuraavaksi porot ajetaan useammassa erässä pienempään aitaukseen. Tässä käytetään apuna käsiä, jalkoja, ääntä ja isoa kangasta, jolla rajataan aluetta niin, että porot eivät pääse väistämään sivulta portin ohi.

IMG_8250
Porot rynnistävät isosta aitauksesta pienempään.

Pienessä aitauksessa poromiehet alkavat ottaa kiinni omia porojaan. Tämä on ehkä erotuksen jännittävin vaihe, sillä porot poukkoilevat pienessä aitauksessa ympäriinsä ja väistelevät ihmisiä. Ensikertalaiselta ei vielä suju porojen liikkeiden ennakointi ja tuntuu, että sarvet hipovat kylkiä jatkuvasti.

IMG_8254Poromiehet ja avustajansa nappaavat porot kiinni sarvista, jaloista tai suopungin avulla. Isoimmilla sarvilla varustetut hirvaat otetaan kiinni ensin, jotta ne eivät ehdi aiheuttaa vaaraa aitauksessa sarvineen ja kiivaine luonteineen.

IMG_8290
Nohevat tulevat poromiehet napsivat poroja kiinni käsin tai suopungeilla.

Seuraavaksi poro luetaan eli kirjataan omistajan luetteloon. Samalla poron kylkikarvoihin tehdään puukolla viillot, jotka merkitsevät sitä että poro on käynyt erotuksessa eikä sitä tarvitse käsitellä uudelleen, jos se vielä sattuu seuraavaankin poroerotukseen. Poro voidaan tässä vaiheessa myös kastroida tai sen sarvet voidaan sahata talteen.

IMG_8340
Porolta luetaan korvamerkki.

IMG_8285

IMG_8200
Poron kylkikarvoihin tehdään kevyet viillot merkiksi erotuksesta.
IMG_8337
Isojen hirvaiden pitelemiseen tarvitaan useampi henkilö. Tältä hirvaalta sahataan arvokkaat isot sarvet talteen ja se myös kastroidaan pihdeillä.  Toimenpide ei tunnu hätkäyttävän hirvasta ja se pääsee pian jatkamaan elämäänsä luontoon. Ennen poromiehet hoitivat kastroinnin hampaillaan…
IMG_8287
Hirvas pärjää hyvin ilman sarviaan. Aluksi se saattaa hoiperrella, kun kymmeniä kiloja painavat sarvet on viety pään päältä. Seuraavana syksynä sillä on jo uusi samanlainen kruunu.

 

Kastroidut hirvaat tietysti jäävät eloon – niin monet muutkin erotuksessa olevat porot. Eläinlääkäri antaa kaikille eloporoille loislääkityksen ja porot siirretään seuraavaan aitaukseen. Täältä ne pääsevät erotuksen jälkeen takaisin vapaaksi.

IMG_8247
Eloon jätettävä poro siirretään oikeaan aitaukseen. Eläinlääkäri on jo antanut sille loislääkityksen ja seuraavaksi kopissa istuva henkilö kirjaa poron tiedot.

Jos poron elämä päättyy, poro ohjataan oikeaan teurasaitaukseen. Teurasauto saapuu hakemaan porot heti erotuksen jälkeen ja ne teurastetaan teurastamolla seuraavana aamuna.

IMG_8289
Teurastettavat vasat siirretään omiin aitauksiinsa.

Tässä erotuksessa muutama poro teurastettiin jo paikan päällä erotusaitauksen ulkopuolella. Näin voidaan tehdä poroille, joiden lihat poromiehet ottavat kotiinviemisiksi. Samalla tietysti otetaan talteen porojen taljat ja sarvet.

Pihamaalla näkyi siis roikkuvia ruhoja, irtopäitä ja taljoja. Ne ja kirjoituksessa esiintyvät kuvat voivat luoda rajun kuvan poroerotuksesta. Mutta rajuksi tai järkyttäväksi en sitä kuvailisi. Erotus on sujuvasti etenevä tapahtuma, joka on normaali osa poronhoitovuotta ja porotaloutta. Jotain tapahtuman sujuvuudesta kertoo sekin, että koko 600 poron erotus oli ohi reilussa parissa tunnissa.

Porot eivät tietenkään vapaaehtoisesti halua olla ihmisten pideltävänä ja käsiteltävänä. Niihin ei kuitenkaan kohdistettu missään vaiheessa tarpeetonta määrää voimaa ja oli ihailtavaa katsella, kuinka poromiehet arvostivat porojaan.

Poronhoitoa on harjoitettu Suomessa jo satoja vuosia ja se on edelleen tärkeä osa elämää täällä pohjoisessa. Toivoisin, että useammat ihmiset pääsisivät seuraamaan, mistä ja miten ruoka tulee kauppojen hyllyille. Siinä oppii arvostamaan heitä, jotka tekevät taustalla kaiken työn.

Tämä vuosi on ollut vaikea poromiehille. Talvi kesti pitkään eivätkä kaikki keväällä kinosten sekaan syntyneet vasat selvinneet. Se näkyy heti poromiehen kukkarossa.

IMG_8336

Revontulikauden aloitus

Jonne kirjoittaa:

Some alkaa taas olla pullollaan toinen toistaan hienompia revontulikuvia ja -videoita. Pitihän se itsekin päästä heti kuvaamaan, kun siihen tarjoutui ensimmäisen kerran mahdollisuus männä viikolla. Alla kauden ensimmäisiä kuvia ja lyhyt timelapse-video.IMG_6331

IMG_6336

Lopuksi vielä yksi kuva eiliseltä, kun ei jaksanut lähteä kotiovea pidemmälle kuvaamaan.

IMG_6921
Science fiction

 

Kirveen entisöinti

Jonne kirjoittaa:

Olen huomannut, että ns. puhdetöitä pitää aina säännöllisen epäsäännöllisesti päästä tekemään. Viimeksi värkkäsin kalastusporukallemme uistimet joka keväiseen hauenkalastusreissuun. Niitä väkersin hartaasti pidemmän aikaa ja kun vihdoin sain ne valmiiksi, niin en ole sen jälkeen vieheenrakennukselle uhrannut ajatustakaan. Välineitä ei kuitenkaan kannata myydä, koska tiedän inspiraation iskevän uudestaan, keväällä viimeistään.

IMG_3421
Häntyreitä hauille.

Seuraava inspiraatio ja kiinnostuksen aihe tuli itsellekkin ihan puskista. Omaa kirvestä on tullut kanneltua laavuilla ja metsässä mukana vaikka lähes jokaiselta tulentekopaikalta sellainen on löytynytkin. Laavujen kirveet ovat yleensä pahassa kunnossa, mutta ajavat kuitenkin asiansa. Paino ja rumuus ovat siinä käytössä vain plussaa ettei pitkäkyntiset kiinnostu. Kirves joka ennen tätä tempausta kulki mukana päivärepussa, on nykyaikainen Fiskarsin X7 komposiittikirves.

IMG_2895
Fiskars X7 retkikirves.

Älkää ymmärtäkö väärin, nykyaikaiset Fiskarsit on loistopelejä ja hoitavat hommansa niin kuin kuuluukin. X7 tulee kulkemaan mukana pidemmillä vaelluksilla kevyen painonsa ansiosta (640g), kun taas tämän uuden projektin pelkkä terä painaa 1,1kg.

Somen retkeily-, vaellus-, bushcraft- yms. ryhmissä aina silloin tällöin pompsahti esille hienoja, vanhoja seppien takomia kirveenteriä, jotka oli kunnostuksen jälkeen saaneet uuden elämän. Kiinnostuin asiasta hienon ulkonäön kuin myös hieman historian näkövinkkelistä.

Aloin perehtymään asiaan ja löysin facebook-ryhmän nimeltään Kirvesharrastajat Suomi / Finnish Axe enthusiasts. Sieltä löytyi näppärästi lisätietoa vanhoista kirveistä ja niiden tekijöistä. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että arvostetuimpia vanhoja kirveitä ovat takoneet Kellokosken Tehdas, Mariefors Bruk (1795-1963) sekä Billnäs. Moottorisahat alkoivat 60-luvulla viemään kirvesmarkkinoita ja niinpä Kellokosken Tehdas myytiin Fiskarsille 1963 ja tuotanto päättyi lopullisesti vuonna 1979.

Kipinä oli syttynyt ja oma projekti piti saada. Ei muuta kuin aktiivista Tori.fi / Huuto.net selailua, niin lopulta sieltä löytyi Kellokosken Tehtaan valmistama 12.3 ns. Kemin malli hintaan 17€. Kemin malli oli aikoinaan ylivoimaisesti suosituin hakkuukirveen malli Suomessa, ja sitä käytettiin niin puun kaadossa kuin halon hakkuussakin. Kemin mallia valmistettiin Kellokosken lisäksi myös mm. Billnäsissä 1900-luvun alusta 1970-luvulle, jolloin se jäi pois tuotannosta.

20170813_084538
Kellokoski 12.3 päässyt pahasti ruostumaan.

Useimmiten kirveet myydään rikkoutuneella varrella tai kokonaan ilman vartta jolloin se pitäisi itse veistää ensi töikseen. Tässä kirveessä varsi osoittautui kuitenkin niin hyväkuntoiseksi, että päädyin pelkästään kunnostamaan sen. Hiomapaperilla vanhat epäpuhtaudet pois ja kevyt lakkaus tervalla sai riittää varrelle. Terä vaati hieman enemmän työstöä ja seuraavista kuvista löytyy työvaiheita. Hionta- ja teroitusvaiheet kulkevat luonnollisesti karkeimmasta hienompaan.

20170813_125602
Viilaa ja raspia pahimmille ruostepinttymille.
20170813_092630
Viilat eri karheuksissaan oli omiaan terän kiillotuksessa.
20170813_101625
Omenaviinietikka tehoaa ruosteeseen.

Aikaa tähän prosessiin ei mennyt kuin yksi sadepäivä. Tosin vielä pitäisi askarrella nahkasta teräsuojus, mutta siitä kenties joskus myöhemmin lisää.

Lopputulokseen/ulkonäköön olen tyytyväinen, mutta katsotaan miten selviää käytännön hommista.

20170815_195830
Varren ”perseeseen” tulee vielä nahkanaru ripustusta varten.
20170815_195844
Kellokoski / Mariefors Bruk 12.3 Kemin malli kunnostettuna.

Heinäkuun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Heinäkuussa en tainnut pitää järjestelmäkameraa kertaakaan kädessä, mutta kiitos kehittyneiden puhelimien, ei aina tarvitse raahata isoa mötikkää mukana. Niinhän sitä sanotaan, että paras kamera on se joka on mukana.

Kuvakooste koostuu pelkästään kännykkäkuvista ja kaikki kuvat on otettu Sallassa.

20170708_005623
Aamuyön usvaa.

 

20170731_205437
Kati Sallatunturin huipulla. Kisarinteen (EP) lähtötornissa.
20170708_004326
Naruskajoki
20170724_174445
Kati ja Vito nauttii suppailusta Hangasjärvellä.
IMG_20170727_112302_124
Toni kävi kylässä ja maastopyöräily maistui mutaisista tunnelmista huolimatta.
IMG_20170728_101255_211
Sallatunturin huipulla.
IMG_20170718_233902_615
Joskus aloittelevaa perhokalastajaakin onnistaa.
20170718_211803
Nippanappa mitallinen harjus (35cm).
IMG_20170703_221529_876
Yleensä tulee vähän pienempiä, mutta ne tarjoavat yhtä lailla hienoja onnistumisen hetkiä.

20170718_233409

20170708_001705
Naruskajoki
20170707_225317
Naruskajoki
20170702_151302
Savinajoki
20170731_204306
Sallatunturin rakkakiveä.
20170731_204412
Maisemat on kohdillaan huipulla.

 

 

Kullaojan vesiputous Sallassa

Kati kirjoittaa:

Oi, mitä kauniita ihmeitä Suomen luonto piilotteleekaan! Kullaojan vesiputous Pohjois-Sallan Naruskalla on kyllä yksi upeimmista luonnon muovaamista nähtävyyksistä, joita olen päässyt ihastelemaan.

Kullaojan vesiputous valittiin tänä vuonna vuoden vesiputousnähtävyydeksi. Eikä suotta! Putous on keskellä metsää ja sinne menee vain pieni polku. Polun päässä, vihreän metsän keskellä, keskellä ei mitään vesi ryöppyää putouksesta ja muodostaa pienen kirkasvetisen lammen. Aurinko siivilöityy puiden välistä ja kukat kukkivat putouksen reunoilla. Tunnelma on kuin sadusta. 

Putoukselle ei juuri ole opasteita. Nyt sinne on jo muodostunut polku.

Putoukselle on matkaa kirkonkylältä lähemmäs 90 kilometriä suuntaansa. Noin 60 kilometriä matkasta on hiekkatietä, lopussa aika hitaasti ajettavaa sellaista. Opasteita putoukselle ei juuri ole, vielä. Parhaiten putoukselle löytää CityNomadi-sovelluksen avulla, joka on hyvä muutenkin ladata jos retkeilee Sallassa. 

Punainen merkki näyttää putouksen sijainnin. Kirkonkylä näkyy kuvan alareunassa.

Putouksen ympäristössä on muutamia hankalia nousuja ja polkuja, joten liikuntarajoitteiselle kulku voi olla hankalaa. Toisaalta yksi putouksen viehättävimmistä piirteistä on nimenomaan se, että ympäristö on täysin koskematon. 

Teimme työkavereiden kanssa opasteen, löytölautaa ja hiiltä. Toivottavasti on kestänyt.

Putoukselle kannattaa ehdottomasti tehdä retki, jos on lähistöllä. Tai vaikka ei kovin lähellä olisikaan.

Lisätietoja putouksesta

Minkälaista on elämä Lapissa?

cof

Kati kirjoittaa:

Näppäsin tuon yllä olevan kuvan tänään lenkillä mitään sen ihmeempiä ajattelematta. Olen vain pitänyt noita pumpulitikkuja (oikeasti tupasvilla) jotenkin hauskoina ja halusin kuvan niistä niin, että Vito on taustalla. Ei mikään master piece kuvana, mutta aloin sen myötä ajatella tätä Lapin elämää. Ajatukset ehkä vähän eskaloitui, mutta aloin tosissaan miettiä, että onko elo täällä Lapissa ollut tuollaista pumpulia…

Vitolle on varmasti ollut, näkeehän sen naamasta. Mutta minulle ei aina – esim. tänä viikonloppuna.

Olemme nyt asuneet täällä reilut kolme kuukautta. Tänä viikonloppuna olen ollut ensimmäistä kertaa useamman yön kaksin koiran kanssa, kun Jonne on ollut etelässä. Eilen lauantaina käväisin paikallisessa koiratapahtumassa ja tänään suuntaan työkavereiden kanssa retkelle. Tekemistä on ollut ja ihmiskontaktejakin, mutta silti olo on ollut vähän yksinäinen. Ensimmäistä kertaa täällä oikeastaan.

Olen yrittänyt miettiä, että miksi olo on tällainen. Ennen olen rakastanut yksin olemista ja nauttinut siitä ihan todella. Etelässä vietin mielellään päiviä yksin enkä nähnyt kavereita joka viikko. Oli mukavaa olla omissa oloissa enkä todellakaan tuntenut olevani yksinäinen.

Nyt tuntuu erilaiselta. Ehkä erona on se, että täällä ei ole vaihtoehtoja yksin olemiselle. Ei ole kauppakeskuksia, elokuvateattereita ja urheilukeskuksia, joihin voin halutessani mennä. Ei juuri sosiaalisia harrastusmahdollisuuksia viikonloppuisin. Ei omia parhaita kavereita tai perhettä lähellä, joita nähdä jos huvittaa. Kun olet yksin, olet todellakin yksin.

Täällä myös ympäristö lyö lisää vettä yksinäisen myllyyn. Kiipeäpä tunturin huipulle, kun ajatukset ovat synkimmillään. Pelkkää hiljaisuutta, tyhjyyttä ja vapautta. Siellä  todella tunnet oman pienuutesi. Uskallatko siinä hetkessä kuunnella ja hyväksyä kaikki ne ajatukset, joita pään sisältä kumpuaa? Pystytkö päästämään kaikki ajatukset vapaiksi?

Kaikki eivät pysty. Muutamat etelästä käymässä olleet tutut ovat myöntäneet, että erämaa on liian rankka paikka, jos elämäntilanne on hankala ja mieli ennestään synkkä. On parempi pysytellä kavereiden seurassa kuin jättäytyä yksin luonnon helmaan. Ajatuksia ei vain uskalla päästää vapaaksi, vaikka ympäristö siihen vähän painostaakin.

Tutut ovat kuitenkin tunteneet, että täällä päätä olisi mahdollista purkaa ihan eri tavalla. Kun huuttaa tunturin päällä kaikki pahat ajatukset pois, ne todella painuvat ainakin Venäjälle asti ja mieli on keveämpi alas tullessa. Luonto on apealle pelottava, mutta jos sille uskaltaa antaa ajatuksensa, se myös lohduttaa. On jotenkin mahtavaa, minkälainen voima tällä paikalla on ja miten tämä kaikki vaikuttaa pääkoppaan. Kaikki eivät sitä kestä.

Omat ajatukseni eivät ole näin synkät. Enemmänkin ne ovat vain pilviä, jotka heittävät välillä varjoja ja lipuvat sitten ohi. Niin tämä yksinäisyyskin nyt.

Usein tartun ajatukseen, pohdin sitä ja sitten annan sen mennä. Kiipeän jopa tunturiin tai istahdan kannolle keskelle metsää ja tutkiskelen tuntemuksiani. Yritän tahallaan kohdata kaikki ajatukset, joita pään sisältä kumpuaa. Sen jälkeen olo on kevympi ja voin sanoa olevani sinut omien ajatusteni kanssa. Toivottavasti tututkin pystyvät jonakin päivänä tekemään saman.

Ei elämä Lapissa tietenkään ole pelkkää yksinäisyyttä ja synkkyyttä. Pääasiassa olemme viihtyneet täällä äärimmäisen hyvin. En oikeasti kaipaa kauppakeskuksia, hälinää ja ihmispaljoutta. Jos kaipaisin, olisin voinut mennä vaikkapa Rovaniemelle viikonlopuksi. Kaupunkielämä ei kuitenkaan houkuttele yhtään.

Ystäviä ja perhettä kyllä kaipaan. Huomaan jo nyt, että jotkut ystävyyssuhteet tulevat jäämään tämän elämänvaiheen aikana. Joillekin suhteille kilometrit ovat liikaa. Toisille taas eivät, päinvastoin.

Joka tapauksessa tavoitteenani on nyt päästä täälläkin siihen tilanteeseen, että en tunne yksinäisyyttä. Haluan nauttia yksinolosta yhtä paljon kuin ennen. Ehkä siihen pääseminen vaatii vielä vähän totuttelua ja tutustumista tähän uuteen kotiin nimeltä Salla.