Kesä- ja heinäkuun kuvapäivitys

Jonne kirjoittaa:

Kuvapäivityksissä on tullut oltua vähän liian laiska, mutta ehkä nyt olisi hyvä aika laitella taas yksi sellainen ilmoille, ennen kuin kesäloma alkaa.

Olen muokkaillut omaa kuvasivustoa myös aika isolla kädellä, joten nyt vain murto-osa kuvista on näkyvissä. Yritys on kova pitää sitä ns. portfolio -tyylisenä, notta vain parhaat kuvat olisi esillä. Saa nähdä kauan pakka pysyy kasassa.

Seuraavan kuvapläjäyksen kuvat on otettu aikavälillä 2.6 – 8.7.2018. Aloitetaan kesäkuusta ja mennään heinäkuuta kohti.

IMG_7053
Oli kunnia saada kuvata kummityttöni yo-kuvat.
IMG_7382.jpg
Muutamia hirviä on tullut Sallassa nähtyä auton ratin takaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa oli kamera matkassa. Pysähdyin autolla ja hiiviskelin vielä 50m lähemmäs.
IMG_7816
Henkilökuvaus on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän. Ostinkin tämän tyyppisiin ”maisemapotretteihin” sopivan linssin (Sigma 35mm Art f1.4). Ps. tämä ei ole maksettu mainos 🙂
IMG_8454
”Myrskyn jälkeen on poutasää”
IMG_9084
Poutasää! Kuva otettu Sallatunturilla.
IMG_8923.jpg
Samalla Sallatunturin reissulla tuli otettua myös muutamat markkinointikuvat pyörien kanssa.
IMG_9650
Sallassa on lukematon määrä upeita suppailukohteita. Ilmatäytteisiä sup-lautoja vuokraa Salla Ski Resort.
IMG_9766(1)
Kävin tutustumassa Sallan Yhteismetsän vuokraamaan Kalastajan Torppa -erämökkiin ja samalla otin selfien jos…
IMG_9870.jpg
toisenkin. Erämökin vieressä on uskomattoman upea ja kirkas lampi. Siitä vielä myöhemmin lisää kuvia.
IMG_0196.jpg
Tälläsiä sitä voi joskus polulta löytää. Sarvet oli leikattu pois ennen kuin luonnon kiertokulku otti omansa.
IMG_0329.jpg
Tupasvilloja lapin jängillä riittää.
IMG_0352.jpg
Tällä kaverilla ne sarvet vielä oli tallessa. Molemmat löytyneet kallot olivat selvästi vuosia vuosia vanhoja.
IMG_0370.jpg
Tämäkin kuva on Sallatunturin päältä. Kamera suunnattuna kohti Venäjää.
IMG_0943
Naruskajoki on kirkas!
IMG_0803-Edit
Aina pitää vähintään yksi kuva olla Vitostakin.
DJI_0083.jpg
Drone-kuva Sallan Naruskalta.
IMG_0705
Hrrr… upean näköistä vettä, mutta aivan jäätävän kylmää!
DJI_0064
Tietyssä valossa Kalastajan Torpan lammen vesi näyttää ihan maagiselta.
IMG_0549
Siikaa haettiin, särki saatiin.
IMG_0627
Ruuassa ollaan kuitenkin pysytty. (Katilta tämän kuvan myötä lämpimät terveiset Eevalle Järvenpäähän! <3)
DJI_0044.jpg
Kalastajan torppa lintuperspektiivistä.

Seuraava kuvapäivitys sitten pullollaan lomakuvia. Mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille! 🙂

Mainokset

Sata kilometriä itään: Alakurtti ja Kantalahti

Kati kirjoittaa:

Pääsin viime viikolla elämäni mielenkiintoisimmalle työmatkalle – tai ehkä matkalle ylipäätään. Reissu suuntautui nimittäin itärajan taakse Alakurttiin ja Kantalahteen, joissa vietimme isolla 30 hengen porukalla yhteensä kolme päivää ja kaksi yötä.

En ole aikaisemmin käynyt Venäjällä ja pakko myöntää, että ei se ole edes kuulunut TOP5-matkakohteisiini. Jostain syystä idän isot kaupungit, joihin matkat yleensä tehdään eivät ole kiinnostaneet.

Mieli kuitenkin muuttui ja itärajan ylittäminen alkoi kiinnostaa, kun kuulin pääseväni  mukaan retkelle pienempiin pohjoisen kaupunkeihin. Tarkempana suunnitelmana oli viettää päivä Alakurtissa ja kaksi päivää Kantalahdessa. Olin aika fiiliksissä, että pääsin ottamaan tuntumaa isoon itänaapuriin näistä pienistä pitäjistä käsin. Arvelin, että siellä meininki on vielä aitoa. En ollutkaan siinä aivan väärässä.

sdr
Kantalahden pääkatua. Huomio kiinnittyi tietysti rakennusten kuntoon, mutta myös viheralueiden rehevyyteen.

Venäjän-matkaa kun suunnitellaan, niin suomalaisilla homma alkaa aina viisumin hakemisella. Laitoin hakemuksen vireille jo toukokuussa ja projektiin onkin hyvä varata vähintään pari-kolme viikkoa. Viisumeja on saatavilla erilaisia: kertaviisumi, ryhmäviisumi, vuoden tai kolmen vuoden viisumit jne. Viisumihakemuksen voi tehdä esim. matkatoimistossa, itse hoidin sen paikallisessa autotarvikeliikkeessä (toinen vaihtoehto Sallassa on kenkäkauppa, heh).

Viisumihakemukseen tarvitaan mukaan kutsu Venäjän päästä, passi, tuore passikuva ja vakuutusyhtiön todistus voimassa olevasta vakuutuksesta. Itse jouduin hankkimaan ensin uuden passin ja tuoreet kuvat, koska passin voimassaoloaika ei olisi riittänyt vuoden viisumin hakemiseen. Passin pitää olla voimassa puoli vuotta matkan jälkeen.

Muutaman viikon odottelun jälkeen passi tuli takaisin liimatun viisumisivun kanssa. Viisumi ei kuitenkaan yksin riitä itärajan ylittämiseen. Tarvitaan myös maahantulokortti, joka täytetään ennen rajan ylitystä. Se tehdään kahtena kappaleena ja molemmissa pitää lukea meno- ja paluupäivät. Toinen kappale jää mennessä rajalle ja toista säilytetään tarkasti matkan ajan aina paluuseen asti.

Screenshot-2018-7-4 Google Maps
Reissun reitti.

Suomen päässä Sallan raja-asemalla kaikki sujui jouhevasti: kaikki ulos bussista ja sisälle asemalle, jokainen vuorollaan passin kanssa virkailijan luo, nopea passin tsekkaus sähköisesti ja takaisin bussiin. Suomen osalta rajamuodollisuudet oli siinä. Toista oli vajaan kilometrin päässä Venäjän raja-asemalla. Kuskin johdolla kaikki ulos bussista, virkailijoiden syyniin, viisumin syynääminen ja leimaaminen käsin, kuljettajan paperishow bussista virkailijan kanssa muiden odottaessa sisällä, bussin tarkistaminen virkailijoiden ja koirien voimin ja takaisin bussiin, kun lupa oli saatu. Aikaa kului vähintään kolme kertaa enemmän kuin Suomen puolella.

Rajamuodollisuudet eivät kuitenkaan jääneet tähän. Seuraava tarkastus oli pian uudelleen. Virkailija tuli bussiin, laski meidät ja tarkisti viisumit. Ja muutaman kilometrin päästä sama taas uudelleen.

Sitten pääsimme matkaan ja ohitimme ensin rajan tuntumassa rajavyöhykkeellä olevia hautausmaita. Suomalaisilla, saksalaisilla ja venäläisillä on kaikilla omansa. Viisumi ei riitä hautausmailla pysähtymiseen, vaan näihin tarvitaan erikseen rajavyöhykelupa. En suosittele pysähtymään omalla luvalla, sillä vyöhykkeen jälkeen viisumit jälleen tarkistetaan ja siellä kyllä osataan odotella saapujia. Jälleen meidät siis laskettiin ja viisumit tarkistettiin. Sitten vihdoin pääsimme etenemään Alakurttiin asti.

Alakurttiin on rajalta noin 80 kilometriä ja se on kuulunut ennen sotia Sallaan. Matkalla käsitti, että Salla olisi valtavan kokoinen kunta, jos menetetty puolikas kuuluisi edelleen meille. Meille olisi jääneet myös upeat, oikeat Sallatunturit, joista korkeampi on yli 600 metriä korkea. Kyllä sielläkin kelpaisi lasketella.

Sallatunturit olivat uljaina paikoillaan, mutta toisin oli vanhan kirkonkylän kanssa. Siitä ei ollut jäljellä enää juuri mitään. Vanhat kylät ja sukulaisten kodit ovat hävinneet.

Alakurtti itsessään oli aika karu ensikosketus itänaapuriin. Tuntui kuin olisi palannut vuosikymmeniä ajassa taaksepäin.

sdr
Alakurtin keskustaa.
cof
Panssarivaunu parhaalla paikalla kylän keskustassa. Piiput on kuulemma usein suunnattu länteen.
cof
Sitä kaipaamaani aitoutta.

Alakurtin melko pikaisen visiitin jälkeen olin jotenkin todella innoissani. Olin otettu, että sain mahdollisuuden nähdä tällaisia paikkoja livenä ja toisaalta odotin innolla mitä muuta oli vielä luvassa.

Ei sen tietysti olisi pitänyt yllättää, mitä seuraavana oli luvassa. Viisumin tarkistus tietysti. Taisi olla jo viides Venäjän puolella ja olimme vasta noin 80 kilometriä rajalta. Alkoi tuntua, että tietävät aika hyvin missä milloinkin liikumme.

Alakurtin jälkeen tie huononi huomattavasti ja köröttelimme viittä-kuuttakymppiä monia kymmeniä kilometrejä. Tie on kyllä rajalta Kantalahteen asti päällystetty, mutta tämä pätkä todella pomppuinen.

Lopulta parin tunnin pomputtelun jälkeen pääsimme perille Kantalahteen ja majoituimme Belomorje-nimiseen 80-luvulla rakennettuun hotelliin.

cof
Kantalahden Belomorje-hotelli koko komeudessaan.

Osa huoneista oli kunnostettu lähivuosina, meidän ei. Tunnelma oli aika autenttinen, kun mikään tuskin oli muuttunut sitten hotellin rakentamisen. Minua hotellin ”lievä” nuhjuisuus ei haitannut. Otin tämänkin osan innolla vastaan ja tallensin kokemusten arvokkaaseen pankkiin.

cof
Hotellin käytävä.

Kantalahdessa on yli 36 000 asukasta. Maisemaa värittävät tunturit, Vienanmeri ja Niva-joki. Rakennukset ovat melko huonossa kunnossa ja tunnelma hieman karu, mutta jotenkin kaupunki on todella kaunis ja valokuvauksellinen. Kirosin itseni, kun olin jättänyt kameran kotiin ja olin vain kännykkäkameran varassa.

cof
Vienanmereen laskeva Niva-joki ja näkymät kohti Kantalahden kaupunkia.
cof
Edellinen kuva on otettu tästä samalta paikalta. Tästä Kantalahden kaupunki alkoi rakentua jo 1500-luvulla.
cof
Nivan rannalla oli vieri vieressä venäläisten mökkejä eli datsoja. Pihoilla ei paljon ruohoa näkynyt, vaan jokainen neliömetri oli varattu perunoille ja muille kasvimaan antimille.
cof
Keskustan katukuvaan ja parhaalle paikalle kuuluu tietysti tankki. Taustalla kaupungintalo.
cof
Näitäkin kulkuneuvoja näkyi katukuvassa.
sdr
Lenin.
cof
Kantalahtelaista pääkatua. Liikkeiden nimet oli täällä selvästi esillä.
sdr
Sivummalta sitten löytyi tällaisia hurmaavia kauppoja. Tästä näkee selvästi, että kyseessä on kalastuskauppa. Paljon oli myös sellaisia liikkeitä, joissa ei lue ulkopuolella mitään. Vain tietäjät tietää.
sdr
Söpö motelli.
sdr
Tunturien rinteiltä aukeaa kauniit maisemat Vienanmerelle. Kantalahden rannoilla voi nähdä hylkeitä, meilläkin kävi tuuri ja näimme pään nousevan merestä.

Pääsen edelleen samoihin innostuneisiin fiiliksiin, kun katselen näitä kuvia vajaan viikon takaa. Yritin imeä itseeni sitä aitoa venäläistä tunnelmaa, joka molemmissa paikoissa edelleen vallitsee. Tuli sellainen olo, että on todella tullut toiseen maailmaan. Missään ei nähnyt tai kuullut sanaakaan englantia. Olo oli aika avuton, kun tuntui että ei ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Mitä missäkin lukee ja mitä kukakin puhuu. Olen tottunut matkustelemaan kohteissa, joissa pärjään englannilla tai ymmärrän edes aakkoset, hah.

Toisaalta se tunne oli aika mahtava! Olla täysin ulkopuolisena vieraassa kulttuurissa. Olla uuden äärellä ja oppia paljon uudesta kulttuurista, ihmisistä, historiasta ja elämästä. Ymmärrän nyt todella paljon enemmän Venäjästä ja venäläisistä. Näistä syistä rakastan matkustelua, näitä kokemuksia ei Instagramin, netin, elokuvien tai kirjojen kautta saa!

En ehkä kuitenkaan voi suositella kumpaankaan kohteeseen matkustamista ilman venäjän kielen taitavaa seuraa. Ensikertalaisena lyöttäytyisin vähintään jonkun näissä kohteissa aikaisemmin matkanneen seuraan. Jo pelkkien rajamuodollisuuksien suorittaminen voi olla hyvin vaativaa ilman kokenutta tai kielen osaavaa seuralaista. Etenkin, jos on autolla matkassa ja joutuu hoitamaan siihen liittyviä paperitöitä.

Mutta jos osaavaa ja kokenutta seuraa löytyy, niin ehdottomasti suosittelen Alakurttia ja Kantalahtea matkakohteiksi! Aitoutta löytyy roppakaupalla. Mukaan pitää kuitenkin pakata runsain määrin avointa mieltä ja seikkailuhalua. Asiat eivät ole tiptop, mutta oikealla asenteella kokemus on varmasti ikimuistoinen!

cof
Paluumatkalla pysähdyimme muistomerkkialueelle, joka on Kantalahdesta tultaessa vähän ennen Alakurttia. Kuvassa on tuorein muistomerkki: tämä mies menehtyi vuonna 1990, kun oli raivaamassa alueella miinoja ja yksi miinoista räjähti. Näillä alueilla ei suositella metsässä liikkumista tai tieltä poikkeamista, sillä miinoja löytyy maastosta edelleen tänä päivänäkin.

 

 

Kanjonin kurkkaus Oulangan kansallispuistossa

IMG_7503

Kati kirjoittaa:

Meillä on jo pitkään ollut to go -listalla Oulangan kansallipuistossa sijaitseva Oulangan kanjoni. Se on kansallipuistossa Sallan puolella, noin 50 kilometriä Sallan kirkonkylältä etelään.

Kanjonille kuljetaan Kanjonin kurkkaus -nimistä ympyräreittiä pitkin. Reitti on kuusi kilometriä pitkä ja alkaa Savilammen pysäköintialueelta. Kuusamontiellä viitassa lukee Urriaapa ja parkkipaikalle on hyvät viitoitukset Oulangan kanjoni -tekstein. Ei voi eksyä.

Kuuden kilometrin reitti on mukava kuljettava. Se suositellaan kierrettäväksi vastapäivään ja näin mekin teimme. Alkupätkä tarjoaa vaihtelevaa nähtävää: välillä kuljetaan ihanien mäntykankaiden keskellä, kohta taas syvällä vehreässä koivikossa. Tuon tuosta on joku pieni puro ylitettävänä.

IMG_7411

IMG_7414

IMG_7412

Ensimmäinen taukopaikka on muutaman kilometrin päässä lähtöpaikasta, Kirkasvetisenlammen rannalla. Lampi tosiaan on nimensä veroinen ja sen pohjalla lepäävät vanhat kelot näkyvät pitkälle. Lammen rannalla on mukava tulipaikka. Me kuitenkin päätimme jatkaa vielä eteenpäin, emmekä jääneet tähän tulistelemaan.

IMG_7461

IMG_7470

Kun lampi on kierretty, aletaan kavuta korkeammalle kanjonin reunalle. Kanjonin pauhu kuuluu jo ja pian se näkyykin. Korkeanpaikankammoisia kanjonin reunalla kävely voi hirvittää, sen verran kivikkoinen ja jyrkkä pudotus on näkyvillä.

Kanjonin reunalla on useita paikkoja maisemien katseluun ja valokuvaamiseen. Ensin tulee varsinainen Oulangan kanjoni eli Oulanganköngäs viittoineen ja sitten pienen matkan päässä Pikkuköngäs. Molemmista avautuu hienot maisemat alas kanjoniin ja sen jälkeen Savilammelle.

IMG_7488

IMG_7563

IMG_7594

Kanjonin reunaa kävellään siis useampi sata metriä. Nähtävää ja ihmeteltävää riittää, mikä on kiva, sillä monilla muilla paikoilla könkäät ja putoukset ohitetaan reitillä melko nopeasti. Täällä maisemapaikat eivät varmaankaan ruuhkaudu vilkkaimpaan retkeilyaikaan.

IMG_7528

Kun kanjoni on ihasteltu ja valokuvat otettu, laskeudutaan Savilammen autiotuvalle. Se tarjoaa hyvät ja kauniit puitteet tulisteluun ja yöpymiseen. Tässä mekin paistoimme makkarat ja hörppäsimme kahvit. Ja tapasimme retken ainoat ihmiset.

IMG_7624
Savilammen autiotupa. Riippusilta tarvitsee ylittää vain mikäli mielii Isolle karhunkierrokselle.

Savilammen autiotuvalta pääsee Kanjonin kurkkaus -reitin lisäksi toisellekin reitille, nimittäin Isolle karhunkierrokselle. Tässä kohtaa ei kannata erehtyä, sillä erehdys tuo lisää käveltävää lähes 70 kilometriä.

IMG_7416

Autiotuvalta Kanjonin kurkkausta jatkuu vielä pari kilometriä. Viimeinen vajaa kilometri on tien pohjaa.

Ruuhkaa Kanjonin kurkkauksella ei siis ollut. Se on hyvä vaihtoehto ihmisten täyttämälle Pienelle karhunkierrokselle ja tarjoaa vähintään yhtä hyvät maisemat, ellei jopa paremmat. Polku on läpi reitin soraistettua ja sisältää muutamia jyrkempiä nousuja ja laskuja. Sanoisin silti, että se on kaiken kaikkiaan melko helppo kuljettava ja sopii ensikertalaisillekin.

IMG_7560.jpg

Vielä muutama huomioitava asia, kun liikkuu kansallispuistossa:

  • koira pitää aina olla kytkettynä
  • marjojen ja sienien kerääminen on sallittua, mutta puissa kasvavien kääpien ei
  • puiden, pensaiden ja muiden kasvien ja niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen on kielletty
  • Oulangan kansallispuistossa pyöräily on kesällä kielletty muualla paitsi Oulangan luontokeskus – Taivalköngäs -välillä ja yleisillä teillä
  • Avotulen tekeminen ja leiriytyminen on sallittua vain niille osoitetuilla paikoilla
    Lähde

IMG_7659

Ai niin, nyt alkukesästä koko maassa oli voimassa metsäpalovaroitukset (osassa maata on vieläkin), niin myös Sallassa. Varoituksen aikaan tulia ei saa sytyttää edes merkityille tulipaikoille. Se on retkeilijän hyvä pitää mielessä, kun liikkuu luonnossa.

Lisää Kanjonin kurkkauksesta luontoon.fi-sivustolla

Kiutaköngäs tulvii

IMG_5869

Kati kirjoittaa:

Tänään helatorstain kunniaksi ajelimme Oulangan kansallispuistoon ja kävimme ihastelemassa tulvivaa Kiutaköngästä. Oulangan kansallispuistohan on puoliksi Sallassa ja puoliksi Kuusamossa, mutta tämä kuuluisa köngäs on meiltä katsottuna siellä rajan toisella puolella. Meiltä Sallan kirkonkylältä matkaa kertyy 80 kilometriä.

Kiutaköngästä on kehuttu jopa Suomen hienoimmaksi vesiputoukseksi. Oikeasti se ei kuulemma ole edes vesiputous vaan yli 300 metriä pitkä koskien sarja. Tähän aikaan vuodesta Kiutaköngäs lienee parhaimmillaan, kun tulvavedet pauhaavat uomassa valtavalla voimalla.

IMG_5864
Kiutaköngäs pauhasi jo nyt kovaa, mutta tulvahuippu on vasta tulossa. Se on arvioiden mukaan tulevana maanantaina 14. toukokuuta.

Köngästä lähdetään valloittamaan Oulangan luontokeskukselta käsin, josta nähtävyydelle on matkaa kilometri suuntaansa. Tänään polku könkäälle oli vielä osittain lumen ja jään peitossa ja märkä.

Kulkeminen oli kuitenkin helppoa ja reitti on hyvin mentävissä myös koiran kanssa. Matkan varrella on useita levähdyspaikkoja ja ihan uuden karheita penkkejä.

IMG_5895

IMG_5894

IMG_5887

Meidän mielestä Kiutaköngäs on yksi hienoimmista kohteista Oulangan kansallispuistossa, joita olemme tähän mennessä nähneet. Päihittää helposti esimerkiksi Pienen karhunkierroksen kuuluisat Myllykosken ja Jyrävän. Kannattaa siis pistäytyä katsomaan tämä nähtävyys etenkin tulva-aikaan, jos sattuu liikkumaan Salla-Kuusamo-akselilla.

Muuten… Jos Kiutaköngästä lähtee ihastelemaan, niin kannattaa samalla pistäytyä sisällä luontokeskuksella. Siellä on kiva luontoaiheinen näyttely, myymälä ja ravintola, joka tarjoilee muun muassa burgereita.

Täältä voi lukea lisää Kiutakönkäästä

Ensimmäinen vuosi 1000 kilometrin päässä

IMG_3777-1.jpg

Kati kirjoittaa:

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun aloitin uuden työn täällä 1000 kilometrin päässä. Se pääsiäisen jälkeinen tiistai 18. huhtikuuta oli jännittävä päivä ja nyt voin todeta, että minulla ei ollut hajuakaan, mitä kaikkea uusi työ matkailun parissa tulisi sisältämään. Olen oppinut vuodessa mielettömän paljon Lapin matkailusta ja ylipäätään elämästä täällä pohjoisessa.

Vaikka olemme sopeutuneet tänne yllättävänkin hyvin ja helposti, niin muutama asia on tullut yllätyksenä. Tässä päällimmäisenä mieleen jääneet:

1. No se sopeutuminen. Kaikki on sujunut yllättävän hyvin ja olemme solahtaneet tänne uuteen elämäämme melko kivuttomasti. Nyt kun ajattelee, niin olisi se voinut mennä hankalamminkin. Ei ole kuitenkaan helppo yhtälö vaihtaa yhdellä kertaa sekä kotikuntaa, työpaikkaa että koko sosiaalista piiriä – ei etenkään kun kilometrejä edelliseen elämään kertyy se tuhat. Onni on, että viihdymme hyvin toistemme seurassa, hah!

20180415_131448.jpg

2. Vuodenajat. Niitä on täällä blogissa hehkutettu jo moneen kertaan, mutta kyllä ne sen hehkutuksen ansaitsevatkin. Jokainen vuodenaika on vahva, erilainen ja upea! Syksyn ihana ruska lumosi ja häikäisi väreillään, toisaalta taas keskitalven synkkä kaamos rauhoitti, vaivutti horrokseen ja vei sydämen.

3. Elämän olennaiset asiat. 3500 asukkaan kunnasta ei löydy elokuvateatteria, kauppakeskuksia tai yletöntä määrää hienoja ravintoloita. Mutta hyvin vähän näitä hienouksia lopulta kaipaa elämäänsä, olemme keskittyneet ihan muihin ja paljon olennaisimpiin asioihin. Ostokset saadaan tehtyä pitkälti paikallisissa kaupoissa ja netistä tilataan erikoisemmat. Elokuvissa ollaan käyty vuoden aikana kerran Kemijärvellä 70 kilometrin päässä (jossa ei muuten ole myöskään elokuvateatteria, ainoastaan satunnaisia näytöksiä auditoriossa). Elämä on aika paljon yksinkertaisempaa ja aidompaa kuin etelässä ja siitä olen todella onnellinen.

IMG_4034

4. Edunvalvonta. Tämä on pieni ja ehkä aika hölmökin asia, mutta olen yllättänyt että vielä 2010-luvullakaan täällä pohjoisessa ei näy kaikki televisiokanavat eikä esim. Sallassa kuulu muut kuin Ylen radiokanavat. Telkkarikanavista meillä näkyy perinteisen viisikon (Yle 1 ja 2, MTV, Nelonen ja Sub) lisäksi vain Ava. Jee. Oli esimerkiksi kaikille ihan ok, että meidän Lapissa asuvien olisi pitänyt maksaa olympialaisten jääkiekko-otteluista, kun muu maa sai katsoa ne ilmaiseksi. Tuntuu, että moni muukin asia täältä vielä uupuu, mistä muualla Suomessa jo nautitaan. Esim. kaipaan mahdollisuutta biojätteiden kierrätykseen, tällä hetkellä mahdollisuuksia siihen ei ole järjestetty. Edunvalvontaa saisi siis mielestäni tehdä reilusti kovemmalla volyymilla.

Jonne jatkaa…

5. Kaverit ja tutut. Uusia kavereita ja tuttuja on onneksi täältäkin löytynyt, mutta mitä niihin vanhoihin tulee, niin vuodessa on vahvistunut ajatukset siitä kuka on tosikaveri ja ketkä on vain hyviä tuttuja. Tuttujen kanssa yhteydenpito vähenee, hiljenee ja lopulta loppuu. Niin se vain menee ja se on elämää. Olen toki ollut aina sitä mieltä, että on parempi olla muutama hyvä kaveri, kuin tusina keskivertoa.

6. Luonto ja harrastusmahdollisuudet. On aivan mahtavaa, että metsään pääsee joka kulmasta livahtamaan ja siellä saa touhuilla omia harrastuksiaan aivan rauhassa, maailman puhtaimman ympäristön ja ilman ympäröimänä. Talviharrastukset! Täällä niitä kaikkia voi harrastaa, koska luonnonlunta on karkeasti marraskuusta toukokuulle.

20180415_130303.jpg
Kippis ensimmäiselle vuodelle Sallassa!

Revontulijahdissa porojen kanssa

IMG_4197

Kati kirjoittaa:

Maaliskuu on ollut meillä kiireinen vieraskuukausi. Ystäviä ja sukulaisia on kyläillyt viikko ja viikonloppu toisensa perään ja olemme viettäneet laatuaikaa heidän kanssaan. On ollut mukava nähdä tuttuja kasvoja täällä ja esitellä meidän maisemia.

Viime viikonloppuna vietimme täällä Jonnen isän kuusikymppisiä. Päivät pitivät sisällään muun muassa hiihtämistä, ulkoilua, hyvää ruokaa, mukavaa yhdessäoloa ja revontulipororetken Sallan Poropuistossa.

20180323_112625.jpg
Jonne vei äitinsä Maijan ja kummitätinsä Krissen tulistelemaan laavulle.

Revontuliretki oli meillekin Jonnen kanssa ihka ensimmäinen. Se starttasi Poropuistosta hämärän laskeuduttua noin kello 19. Kolmen tunnin retkellä matkattiin porojen kanssa läpi pimeän erämaan, välillä pysähdyttiin ruokkimaan poronvasoja ja tulistelemaan ison nuotion ääreen.

IMG_4180
Oppaamme Pasi ja Jussi-poro. Poropuistossa kaikilla poroilla on nimet, meidän porokavereihin kuului Jussin lisäksi muun muassa Virtanen, Kiela, Mitri ja luottoporo Kurvari.

Meistä jokainen sai oman poron, jonka vetämässä reessä istuttiin taljojen päällä. Porot oli kytketty toisiinsa, joten matkasimme pitkänä seitsemän hengen jonona eli raitona. Porot olivat syöneet pari tuntia ennen retkeä ja niille tuli kova jano hetki retken alettua. Pysähdyimmekin noin kilometrin jälkeen, jotta porot saivat mutustaa lunta janoonsa.

Juomapaussin jälkeen kävimme ruokkimassa Poropuiston naarasporot eli vaatimet ja viime keväänä syntyneet vasat niiden omalla aitauksella. Tässä vaiheessa alkoi jo olla niin pimeää, että hylkäsimme kamerat ja keskityimme olennaiseen.

IMG_4226.jpg

Oppaamme Pasi kertoili meille porojen elämästä ja vuodenkierrosta. Niin kuin monissa muissakin eläinlajeissa, poroissakin vaatimet ovat uroksia pienempiä ja sirompia. Ne eivät toimi vetohommissa, vaan asiakaspalvelun parissa työskentelevät hirvaat.

Seuraavaksi matkasimme pimeän erämaan läpi ison suon laitaan. Pasi viritteli sinne jätti-ison nuotion, jonka ääressä lämmittelimme, joimme kuumaa mehua ja jutustelimme maailman menosta.

Erityisesti tykkäsin siitä, että nuotiolta ei ollut mikään kiire pois. Istuskelimme ja nautimme luonnosta vielä pitkään sen jälkeen, kun mehut oli juotu. Tällaisina hetkinä uskoisin kaupunkilaisten irtaantuvan kiireisestä arjestaan.

IMG_4303

IMG_4309
Retkiseurueeseen kuului meidän lisäksi Jonnen vanhemmat ja kummit.

Kolmen tunnin retken jälkeen saavuimme takaisin Poropuiston päärakennukselle. Varpaat alkoivat olla jäässä, mutta mieli oli iloinen. Retki oli mukava ja jännittäväkin porojen vietävänä pimeän luonnon keskellä. Eikä haitannut yhtään, että revontulet jäivät pilvien takia näkemättä!

Bonuksena vielä pari iloista kuvaa viime viikonlopulta.

20180323_171447.jpg
Koko porukan voimin Sallan SnowLounge-jääbaarissa.
20180322_153645.jpg
Iloiset hiihtäjät: vasemmalla synttärisankari Kari ja oikealla Jonnen kummisetä Jari.

Talvi loppuu

IMG_0848

Kati kirjoittaa:

Maaliskuun ensimmäinen päivä. Se kuulemma tarkoittaa, että talvi on virallisesti päättynyt ja kevät alkanut.

Surkeaa! Mieleen hiipii haikeus. Nytkö se on jo ohi? Pitääkö odottaa reilusti yli puoli vuotta seuraavaan talveen? En halua kevättä, kirkkaita aurinkoisia kelejä ja hupenevaa lumipeitettä. Haluan lisää hämäriä iltoja, upeita keskitalven auringonlaskuja ja lunta!

Kuulostaa varmaan hullulta, mutta siltä tuntuu. Meidän ensimmäinen talvi Sallassa on ollut mahtava. Ainakin minulla se ylitti kaikki odotukset. Lumen määrä, jatkuva (!) pakkanen, kuulaat päivät, vähäisen valon taiteilemat värit taivaanrannassa, huurtuneet puut, pakkasen nipistely poskipäillä. Eikä yhtään päivää vesisadetta! Täydellistä.

IMG_0895

En ollut tietenkään aikaisemmin kokenut kokonaista talvea Lapissa. Enkä oikein pahinta kaamosaikaakaan, sillä perheen ja ystävien kanssa Lapin reissut tehtiin aina keväällä. Mutta huomaan nyt, että keskitalvi on minun ehdoton suosikki.

Täällä Sallan korkeudella ei kaamosta varsinaisesti ole, sillä aurinko nousee ja laskee joka päivä läpi talven. Vähimmillään päivänvaloa oli joulun tienoilla pari tuntia. Pimeää toki oli, mutta pimeys ei ollut niin raskasta ja painostavaa kuin Etelä-Suomessa. Pakkanen ja lumi tekivät siitä täällä siedettävän ja jopa nautinnollisen.

Pakkasen ja lumen lisäksi parasta keskitalvessa olikin se vähäinen valo. Matalalta säteilevä, kauniin kullankeltainen, taivaanrantoja maalaileva valo. Niin pehmeä valo, että se taikoi kaiken entistä kauniimmaksi.

20171224_115426

Olen kokenut auringonlaskut esimerkiksi Balilla, mutta lappilaiset eivät häviä niille yhtään. Täällä tunturin päällä auringonlaskut ovat jotain uskomatonta. Auringon puolella tummaa, keltaista ja oranssia ja samaan aikaan tunturin toisella puolella vaaleanpunaista ja -sinistä pehmeää utua. Pää pyörii kuin tennisottelussa, kun yrittää imeä itseensä kaikki auringonlaskun sävyt.

IMG_0108
Auringonlasku aurinkoon päin katsottuna.

 

cof
Samaan aikaan toisella puolella tunturia. Käsittelemätön kuva suoraan kännykästä.

Haikein mielin hyvästelen tuon valon. Sen pehmeys alkaa olla poissa ja tilalle on tullut kirkas kevätaurinko. Häikäisevä ja armoton, mutta toisaalta monille niin lohdullinen. Pimeä aika on selätetty ja kesä saapuu. Välissä ovat vielä keväthangilla koettavat seikkailut.

IMG_0436

IMG_0128

IMG_9055
Tällaisia maisemia ja ilmiöitä kuvailtiin jo lokakuun lopulla.

Moottorikelkkailua mustavalkoisissa maisemissa

IMG_1114.jpg

Kati kirjoittaa:

Kyllä Lappiin kuuluu moottorikelkat. Pärinä, lumen pöllytys ja ne punaiset ristit, joita on joka paikka täynnä merkkeinä moottorikelkkareiteistä. Kelkat kuuluu Lappiin vähän niin kuin tunturit, porot, hillat ja itikatkin.

Nämä muut ovatkin meille jo paljon tutumpia, mutta kelkat oli vielä kokematta. Päätin korjata asian tuossa männä viikonloppuna ja lähteä kunnon kelkkaretkelle. Jonnenkin piti tulla mukaan, mutta joku pöpö iski juuri edellisiltana.

Mutta minä menin reippain mielin retkeilemään. Sallassa kelkkaretkiä tekee Napapiirin Safarit ja valitsin heiltä kahden tunnin mittaisen retken Ruuhitunturiin. Ruuhitunturi on yksi Sallan kauneimmista paikoista ja olin käynyt siellä aikaisemmin syksyllä. Tiesin siis suunnilleen, mitä siellä oli odotettavissa: näköalatorni, hienot maisemat ja kiva kahvila. Talviasussa en kuitenkaan ollut tunturia nähnyt saati ajellut sinne kelkalla.

Retki alkoi sunnuntaiaamuna kello kymmeneltä. Kokoonnuimme safaritaloon, jossa kaikille jaettiin toppahaalarit, kengät, kypärämyssyt ja kypärät. Myös omia toppavaatteita ja kenkiä sai käyttää, jos halusi. Minä pidin omani eikä bensan haju juurikaan tarttunut vaatteisiin.

Meitä retkelle lähtijöitä oli noin 20 hengen porukka. Italialaisia, hollantilaisia, belgialaisia ja muutama suomalainen. Kun koko porukka oli pukeutunut, oppaamme Henkka kävi läpi ajamiseen liittyvät ohjeet ja säännöt. Kaasua painetaan oikealla peukalolla, jarru on vasemmalla kädellä ja kaikki pysähtyvät kun vasen käsi nousee pystyyn. Jos ajat kelkkauralta sivuun, paina käynnistysvipu alas ja sammuta kelkka. Sitten odottele, että joku tulee apuun ja kaivaa esiin kinoksesta. 15 metriä turvaväliä edellä ajavaan. Niin ja rentouta hartiat, älä yritä liikaa käännellä kelkkaa. Se kyllä etenee urallaan kuin kiskoilla.

IMG_20180128_102155-2
Henkka ohjeistaa kuskeja.
IMG_20180128_112034-2
Punainen nappi oikealla on käynnistykseen tarvittava namiska. Kun se on nostettuna ylös moottorin voi käynnistää vasemmalla olevalla harmaalla napilla. Kun punainen nappi painetaan alas, kelkka sammuu. Kaasu on ohjaustangossa oikealla ja jarru vasemmalla, kuten polkupyörässä.

Sitten lähdimme letkassa etenemään kohti Ruuhitunturia. Monet menivät kelkalla kaksistaan, mutta minä ajelin yksin. Unohdin hartioiden rentoutuksen saman tien. Oli vaikea luottaa, että kolmeakymppiä kulkeva vehje ei muka vaadi ohjausta vaan sen voi vain antaa mennä. Kelkkaura vielä pomputti kelkkaa ylös ja alas, oikealle ja vasemmalla. Ole siinä sitten ohjaamatta…

IMG_20180128_100834-2
Napapiirin Safarien kelkat ovat kaikki nelitahtikelkkoja, jotka kuluttavat vähän ja ovat siten ekologisempia.

Ajomatkaa Ruuhitunturiin ja takaisin tulee yhteensä noin 20 kilometriä. Puolivälissä reissua katsellaan Ruuhitunturin maisemat ja nautitaan kaakaot ja pullat tunnelmallisessa, lumen kuorruttamassa kahviossa.

Meidän retkipäivä oli melko pilvinen ja maisema oli luonnostaan lähes mustavalkoinen. Silti tunturin päältä avautui upeat maisemat aina Sallan hiihtokeskukselle asti. Kelkkareittiä reunusti upeat tykkypuut.

IMG_20180128_110957-2
Kelkkaretken tauko Ruuhitunturin päällä. Näköalatornin luona pidettiin lyhyehkö valokuvaus- ja maisemienkatselutauko.
IMG_1100
Ruuhitunturin kahvila on talvella huurteen peitossa. Hiihtoladut tunturiin aukeavat viikolla 7, jolloin luonnonvaloa alkaa olla riittävästi. Silloin kahvila on auki päivisin yleisölle ja sieltä saa kuulemma huippuhyvät munkit.
IMG_1099
Ruuhitunturin kuvauksellisia mökkeröisiä.

Kelkkaretki oli kaiken kaikkiaan hauska kokemus. Paluumatkalla muistin jo rentouttaa hartiat ja luottaa kelkkaan. Monet suomalaiset tuntuvat ajattelevan, että ohjatut retket ovat tylsiä, kalliita ja täynnä ulkomaalaisia asiakkaita. Pyh! Etenkin näin aloittelijalle tällaiset ohjatut retket sopivat oikein hyvin. Aion varmasti mennä retkelle uudestaankin, ehkäpä seuraavaksi kelkkaretki Venäjän rajalle…

 

Lisätietoja Sallan moottorikelkkaretkistä ja retkien hinnat löytyvät Napapiirin Safarien nettisivuilta.

Ekotekoja

IMG_0079

Kati kirjoittaa:

Uusi vuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti täällä 1000 kilometrin päässä. Uskomatonta, että nyt mennään jo neljättä viikkoa.

Emme yleensä harrasta lupauksia uudelle vuodelle, sillä ne tuntuvat jotenkin turhilta. Unohtuvat kuitenkin viimeistään tammikuun loppuun mennessä. Tällä kertaa teimme kuitenkin poikkeuksen ja yhden lupauksen. Tai ”lupauksen”. Enemmänkin se on tavoite.

Nimittäin ekologisempi elämä. Kun elää täällä upean luonnon keskellä, niin ympäristöä on alkanut arvostaa ihan uudella tavalla. Toki olemme aikaisemminkin arvostaneet luontoa, mutta ehkä pinnallisemmalla ja kaukaisemmalla tavalla. Nyt sen arvo on konkretisoitunut, kun se on joka puolella ympärillä. Sitä haluaa suojella kaikin mahdollisin keinoin ja toivoo, ettei se ikinä muuttuisi saati pilaantuisi.

IMG_0911

Ikävä kyllä se on alkanut muuttua ja pilaantua. Ilmastonmuutosta ei voi kiistää ja sen seuraukset näkyvät jo monin paikoin. Esimerkiksi meille niin rakkaat talvet eivät ole enää entisellään ja niiden surkeus etelässä oli yksi isoista syistä meidän Lappiin muutolle.

Omien kokemusten ja ilmastonmuutoksen lisäksi minut on herättänyt alkuvuodesta julkaistu Hesarin uutinen, jossa todettiin, että tätä menoa vuoteen 2050 mennessä merissä on enemmän muovia kuin kaloja. Joka vuosi meriin päätyy 12 miljoonaa tonnia muovijätettä, joka kulkeutuu eläinten ja sitten ihmisten elimistöön. Uskomatonta ja raivostuttavaa! Pieni ihmisviha nostaa päätään tällaisten uutisten myötä.

No, näiden syiden innoittamana päätimme kuitenkin ottaa lisää askelia ekologisen elämän suuntaan. Tässä muutamia keinoja, joilla toteutamme uudenvuodenlupausta ekologisesta elämästä:

  1. Muovikassit. Niiden käyttöä pitää vähentää. Sovimme, että emme osta muovikasseja kauppareissun yhteydessä, vaan kannamme mukana kangaskasseja ja pakkaamme ostokset niihin. Emme myöskään käytä turhia muovikasseja esim. hedelmien ja vihannesten tai pakasteiden pakkaamiseen. Muovia karsitaan kaikkialla muuallakin, kun se on mahdollista.
  2. Vaatteet. Hyvästi fleecet! Fleece-vaatteet ovat kovassa käytössä ulkoilijoiden keskuudessa, mutta niistä irtoaa jokaisella pesukerralla mikromuovia, joka päätyy vesistöihin. Olemme alkaneet korvata fleecet, akryylit ja mahdollisuuksien mukaan myös polyesterit esim. mulesing-vapaalla merinovillalla. Jo hankittuja fleecejä pestään mahdollisimman vähän.

    IMG_0111
    Vaatteillakin pystyy vaikuttamaan. Kun tarvitsin uudet laskuvaatteet, ostin Picture Organic Clothing -merkin takin ja housut. Merkin käyttämät materiaalit ovat ekologisia ja kierrätettyjä, esim. takin vuorikangas on kierrätetty ja jokaisessa takissa erilainen. Lisäksi merkki hyödyntää vaatteissaan vanhoja muovipulloja.
  3. Ruoka. Lyhyesti sanottuna vähemmän lihaa ja enemmän kasvisruokaa. Suosittelen katsomaan Netflixistä dokkarin Cowspiracy, jossa kerrotaan selkeästi karjatalouden vaikutuksista ilmastonmuutokseen. Ja ne vaikutukset eivät ole ihan pieniä! Vielä pitäisi siedättää Jonne tofulle…
  4. Kosmetiikka. Monet pesuaineet ja kosmetiikkatuotteet kuten kuorintavoiteet sisältävät pieniä mikromuoveja. Nämä on helppo korvata tuotteilla, jotka eivät sisällä vesistöihin päätyvää muovisälää.
  5. Kierrättäminen. Tämän osalta on pakko tyytyä tilanteeseen ”tehdään, mitä voidaan”. Täällä Sallassa ei ikävä kyllä ole mahdollista kierrättää biojätteitä lainkaan. Jätehuollon tarjoava yritys ei yksinkertaisesti suostu keräämään biojätteitä. Lasin ja metallin kierrätyspaikkoja ei niitäkään ole kuin muutamia, mutta niitä kyllä hyödynnämme. Se lienee sanomattakin selvää, että luontoon ei saa jättää roskan roskaa.

Yksityisautoilu on tunnetusti yksi isoimmista ilmastoa kuormittavista tekijöistä. Täällä pitkien etäisyyksien valtakunnassa sitä ei kuitenkaan ole mahdollista välttää. Pakko vain hyväksyä tilanne ja tehdä muissa asioissa parhaansa. Nuo yllä luetellut ovat onneksi helposti toteutettavissa jopa täällä pohjoisessa!

IMG_0360
Jokainen pystyy suojelemaan näitä maisemia ja talvia omilla pienilläkin valinnoillaan.

 

Kuusenhakureissulla

Kati kirjoittaa:

Täällä Sallassa aletaan pikku hiljaa laskeutua joulun viettoon. Jonne on palannut reilun viikon kestäneeltä hiihdonohjaajakurssilta ja joulun suunnitelmat on muutosten jälkeen lyöty lukkoon. Joulu saa tulla.

Meidän oli tarkoitus viettää joulua Sallassa minun perheeni kanssa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ikävien sairastelujen myötä ja olemme nyt Jonnen ja Viton kanssa kolmistaan aaton ja joulupäivän. Samalla kokoonpanolla siis kuin viime jouluna kohtalokkaalla Pyhän reissulla. Saa nähdä, mitä tänä jouluna keksitään…

Joulua piti viettää perheen vuokraamalla mökillä, joten joulukuusia, kinkkuja ja muita ei pitänyt hankkia kotiin lainkaan. Nyt kun suunnitelmat muuttuivat, päivittyi myös ostoslista. Kinkku köllöttelee jo jääkaapissa ja joulukuusikin on kannettu olohuoneeseen.

Joulukuusen hakureissu oli sen verran erikoinen, että siitä on pakko kertoa muutama sananen lisää. Työkaveri nimittäin vinkkasi, että täällä pohjoisessa saa itse hakea kuusen valtion metsästä, tien reunasta reilun 5 euron arvoista kännykkälupaa vastaan. Tämä vaihtoehto kiinnosti meitä paljon enemmän kuin marketin pihalla viruvan joulupuun hankinta.

IMG-20171220-WA0002
Jonne ja Vito arvioivat kuusta.

Itsepoimintana homma menee näin:

  • Katso kartalta, missä on Metsähallituksen talouskäytön piiriin kuuluvaa monikäyttömetsää (karttataso ”metsätalouden monikäyttömetsät”).
  • Aja paikan päälle ja tutki tienreunoja.
  • Kun sopiva kuusi löytyy, varmista, että se ei ole retkeily- tai suojelualueella, yli kolme metriä pitkä tai yli 20 metrin päässä tiestä.
  • Soita Metsähallituksen palvelunumeroon ja osta 5,09 euroa maksava joulukuusilupa.
  • Kaada kuusi ja kiikuta se kotiin.

Palvelu on käytössä Lapin, Pohjanmaan ja Kainuun alueilla, joten ihan mistä tahansa kuusia ei kannata lähteä nykimään.

Kuusenhakureissu tähän tyyliin oli meille molemmille ensimmäinen. Tuntui siltä kuin olisi ollut kuusivarkaissa, mutta oikeasti puuha oli luvallista. Oli hauskaa kävellä otsalampun valossa tienreunaa ja tähyillä metsään. Etsiä sitä täydellistä yksilöä, joka ei ole liian kapea ja kitukasvuinen kuten monet kuuset täällä. Tai pakkasen ja tuulen pieksemä, joita myös löytyy paljon.

Kun sopivalta vaikuttava kuusi sattui otsalampun valokeilaan, alkoi kahlaaminen. Välillä lunta oli nivusiin asti kun rämmimme katsomaan lähempää kuusta. Muutama osoittautui lähemmässä tarkastelussa liian risuisiksi ja kahlailu jatkui.

IMG-20171220-WA0003
Kuusen etsiminen oli hauskaa!

Lopulta löysimme kuitenkin mielestämme täydellisen yksilön, joka täytti myös luvan vaatimat kriteerit. Ei muuta kuin saha laulamaan ja kuusi pakettiin ja auton katolle.

Käytimme kuusen ensin kylmässä suihkussa, kuten jossakin netin palstoilla neuvottiin. Siinä suihkutellessa riivimme oksilta ylimääräiset jääkalikat ja pienen kuivattelun jälkeen kuusi pääsi paikalleen.

Pian se sai myös valot ja koristukset. Kuusi on aika kaunis, vaikka ei maailman tuuhein ja symmetrisin olekaan. Se on kuitenkin itse haettu ja aidosti luomu. Sen todistivat oksilla roikkuneet naavatkin.

Lisätietoja joulukuusiluvista

20171220_195058.jpg