Kati kirjoittaa:
Pakko myöntää, että ensimmäiset päivät uudessa kotikunnassa eivät ole olleet kovin jännittävät. Olemme mm. purkaneet, purkaneet ja purkaneet tavaroita. Vähitellen laatikot ja säkit onneksi vähenevät ja asunto alkaa näyttää ja tuntua kodilta.
Olemme kuitenkin ehtineet jo fiilistellä omaa saunaa ja sitä, että ovesta pääsee suoraan ulos. Se on luksusta vuosien kerrostaloelämän jälkeen! Minusta on kuoriutunut puistelija. Tekisi mieli puistella kaikki mahdolliset tekstiilit ja vähän muutakin, Jonne ei ole ihan yhtä innoissaan asiasta.
Saamme vielä odotella hetken aikaa, että takapiha saadaan käyttöön. Tällä hetkellä takaovea ei saa auki, koska lumikinos on tukkinut sen.
Olemme kyllä molemmat onnessaan ja innoissaan tästä paikasta. Rauhaa, puhtautta ja hiljaisuutta pullollaan. Silti tuntuu, että ympäristö ja luonto odottavat meitä seikkailemaan. Ne tarjoavat niin paljon tekemistä ja näkemistä. Kunhan asunto saadaan kuntoon, niin ehdimme kunnolla perehtyä asiaan.
Sen verran olemme lähimaastoihin tutustuneet, että olemme huomanneet hiihtolatujen alkavan noin 20 metrin päästä kotipihasta. Sen lumen peitossa olevan takapihan takana on metsää. Ja lisää metsää. Vito pääsi jo testaamaan sinne hankikantoa. Kyllä oli poika innoissaan!
Tänään kävimme tutustumassa rinteisiin. Sää oli mielenkiintoinen: joka toisella laskulla paistoi ja joka toisella satoi lunta. Rinteet olivat silti huippukunnossa ja niissä riitti vaihtelevaa laskettavaa. Hisseihin ei tarvinnut jonottaa eikä tunturissa väistellä muita laskijoita. Porukka oli hajaantunut hyvin ympäri tunturia. Huikea fiilis siitäkin, että tuollainen paikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä kotoa!
Ei ole ikävä etelään.
1000 kilometriä pohjoiseen 