Viime viikonlopulle oli luvattu niin jäistä ja märkää säätä, että päätimme lähteä pienelle kaupunkilomalle. Ensin pohdimme Oulua ja erämessuja, mutta päädyimme kuitenkin Tornioon ja Haaparantaan.
Tuonne länsirajan kaksoiskaupunkiin on meiltä Sallasta 270 kilometriä. Matkaan kuluu pysähdyksen kanssa noin kolme ja puoli tuntia. Ihan riittävästi autossa istumista, mutta sellaista se on täällä pohjoisessa: välimatkat on pitkiä.
Torniossa on hienoja vanhoja puutaloja.
Meillä kummallakaan ei juuri ollut käsitystä tai tietoa Torniosta. Opimme, että se on perustettu jo vuonna 1621 ja ollut silloin maailman pohjoisin kaupunki. Tornio on ollut merkittävä kauppa- ja rajanylityspaikka, mistä kertoo sekin että kaupunki oli aikoinaan Ruotsin varakkain kaupunki. Vuonna 1809 Ruotsi menetti Suomen Venäjälle ja raja vedettiin Tornionjokeen. Haaparannan kylä jäi Ruotsin puolelle, kaupunki siitä tuli vasta vuonna 1842.
Tornion hieno puukirkko on 1600-luvulta.
Nykyisin Tornion ja Haaparannan kaupungit tekevät tiivistä yhteistyötä. Ne muodostavat kaksoiskaupungin, jota kutsutaan TornioHaparandaksi ja joiden välillä ei suuria rajamuodollisuuksia tarvitse suorittaa. Passi piti olla mukana, mutta sitä ei tarvinnut ottaa esiin kertaakaan, sillä rajan yli sai suhata vapaasti.
Rajalla ei tarvitse kaivaa passia esiin, sen kuin ajelee vain nuo muutamat sata metriä.
Myös koira tarvitsee rajan ylityksiä varten oman lemmikkieläinpassinsa. Vitolle en ole sellaista ikinä hankkinut, joten poika sai rentoutua hotellihuoneessa sen aikaa kun pyörimme länsinaapurin puolella.
Vitolle tämä ratkaisu oli varmasti ihan ok, sillä meidän hotelli oli viimeisen päälle hieno.
Yövyimme alkuvuodesta avatussa hotelli Mustaparrassa. Hotellin sisustuksen on kuulemma suunnitellut laulaja Marita Taavitsainen.
Hotelli huomioi kivasti lemmikit, Vito sai oman juomakupin, pyyhkeen ja puruluun. Tällainen aina lämmittää mieltä, ei siitä ole kauan kun koiria pidettiin vielä häirikköinä ja niiltä evättiin pääsy moniin sisätiloihin.
Muutenkin kaikki oli kyllä hotellissa kohdallaan: hyvä sijainti, maukas aamiainen, ilmainen parkki ja laadukas hotellin oma ravintola. Lämmöllä voimme suositella.
Sitten vielä tärkeimmät eli shoppailumahdollisuudet… Parhaat kaupat löytyivät naapurin puolelta. Muutamia outlettejä ja kivoja suomalaiselle uusia kauppoja. Ja onhan siellä Ruotsin puolella myös Ikea.
Täällä tuhlasimme.
Haglöfsin outlet oli hyvä, meidän kukkaroiden onneksi astuimme sisään vasta vajaa tunti ennen sulkemisaikaa. Partioaitan ja Peak Performancen liikkeissä taas oli normaalihintaista ja alea sekaisin.
Kaupat ottavat yleensä vastaan euroja ja kruunuja. Ruotsin puolella kaikki hinnat ovat kruunuissa, joten se voi hämätä suomalaista shoppailijaa. Rajaa ylittäessä pitää myös muistaa, että kellonaika vaihtuu: Ruotsissa ollaan tunti jäljessä. Tämä ilahdutti ainakin meitä, kun hetken jo luulimme saapuvamme outletille juuri sulkemisaikaan.
Matkailkaa ihmiset kotimaassa! Täällä on kaikkea kivaa.
Olemme monena iltana koiran lenkityksen lomassa jääneet laavulle tulistelemaan. Mikäs sen mukavampaa kuin tuulettaa työpäivän jälkeen päätä ulkona raittiissa ilmassa ja keitellä iltakahvit laavulla.
Meidän kodin lähellä on onneksi monia tulipaikkoja. Tällä viikolla valitsimme iltakahvipaikaksi Sirkan laavun, joka on muutaman kilometrin päässä.
Juuri kun olimme saamassa tulia alulle, viereiseen puuhun lennähti komea kuukkeli. Itse en varmaankaan olisi edes huomannut koko lintua ellei Jonne olisi osoittanut. Se katseli meitä pitkän aikaa ihan hiljaa. Kallisteli päätään kuin tutkiakseen meitä ja eväitämme.
Jonne kaivoi pullapussin esiin ja tarjoili pullanpalaa kuukkelille. Ilmeisesti lintu oli tottunut tarjoiluihin sillä se lennähti Jonnen kädelle, nappasi pullan ja lensi takaisin oksille. Hetken aikaa pyöriteltyään palaa se lennähti pois, varmaankin viemään pullaa poikasilleen. Onneksi tämä kerjuureissu toistui muutaman kerran ja saimme kuvattua pienen videon kuukkelin iltapalahetkestä.
Kuukkeli oli todella kesy. Se ei edes välittänyt koirasta, joka seisoi parin metrin päässä. Ei kyllä koirakaan välittänyt linnusta, katseli vaan kummissaan syöttöpuuhia ja taisi harmitella, että pullaa livahti enemmän linnun nokkaan kuin hänen suuhunsa.
Kaikenlaista hienoa sitä pääseekin kokemaan kun poistuu kotoa ulos luontoon!
Kävimme eilen lauantaipäivän iloksi kiertämässä Pienen Karhunkierroksen. Se on 12 kilometrin mittainen reitti, joka alkaa Kuusamon Juumasta. Täältä Sallasta matkaa Juumaan tulee noin 80 kilometriä eli retki sopii hyvin vapaapäivän puuhaksi Sallassakin lomaileville.
Pieni Karhunkierros sijaitsee Oulangan kansallispuistossa, joka on tuttu juuri pienemmästä ja isommasta karhustaan. Harva kuitenkaan tietää, että kansallispuisto levittäytyy Kuusamon lisäksi myös Sallan puolelle.
Lähdimme parkkipaikalta matkaan hieman ennen kello kahta. Emme olleet varmoja reitin kunnosta, joten aloitimme retken avoimin mielin. Ajattelimme, että käymme edes paistamassa makkarat jollakin laavulla, jos reitin kunto ei vielä salli sen kiertämistä kokonaan.
Nopeasti näimme kuitenkin, että reitin pystyy hyvin taivaltamaan näin keväälläkin. Pienellä Karhunkierroksella on niin paljon kulkijoita, että reitti on tallautunut hyvin. Paikoittain se oli jäinen, mutta niistäkin kohdista selvisi, kun hyppäsi reitin sivuun pehmeälle lumelle tai sulalle maalle.
Luonnon omat roskat vaikuttavat tietysti maisemaan näin keväisin.
Pieni Karhunkierros on mukava kierrettävä. Maisemat ovat upeat, maasto tarjoilee vaihtelevaa kuljettavaa ja taukopaikkoja on paljon. Juuri kun käveleminen uhkaa alkaa pitkästyttää ja puuduttaa, edessä häämöttääkin jo taukopaikka, jossa lepuuttaa jalkoja ja mieltä.
Myllykosken mylly reitin alkupäässä soveltuu yöpymiseen. Kosken kuohuessa uni varmasti maistuu. Myllyn luona on myös tulipaikka ja käymälät. Myllyn kohdalla päätetään kierretäänkö reitti myötä- vai vastapäivään.
Pienellä Karhunkierroksella on melko paljon portaita ja kolme riippusiltaa, joista yksi ylitetään kahdesti. Jos reitti kuljetaan suositusten mukaisesti vastapäivään, loppupäähän reittiä osuu yli 250 porrasta pitkä nousu Kallioportille. Rappusten kapuaminen palkitsee kuitenkin uupuneen, sillä näkymät alas uomiin ovat upeat.
Jos haluaa välttää portaat, Pieni Karhukierros pitää kiertää myötäpäivään.
Vito oli tietysti meidän mukana retkellä. Etukäteen mietin vähän, mitenhän koira mahtaa suhtautua riippusiltojen ylittämiseen. Turhaan uhrasin sille ajatuksia, sillä Vito ylitti ne ilman kummempaa ihmettelyä. Myös jyrkemmät portaat meni helposti sekä ylös että alas.
Jos Vito oli reipas riippusiltojen kanssa, niin isännällä meni vähän heikommin. Vähän tuntui jännittävän, kun tiukasti piti huolen, että varmasti ylitämme siltaa yksi kerrallaan…
Jännittää!
Meillä kului Pienen Karhukierroksen kiertämiseen aikaa noin 5 tuntia. Jäimme välillä ihastelemaan koskien pauhua, kuuntelemaan luontoa ja valokuvaamaan. Pysähdyimme myös makkaranpaistoon ja kahvinkeittoon. Tahti oli siis melko rauhallinen, mutta retkeen kulutettu aika kuitenkin kertoo, että reitti on melko hidaskulkuinen ja rankkakin. Jos siis Pienelle Karhunkierrokselle mielii, kannattaa sen kiertämiseen varata riittävästi aikaa. Ei siitä varmasti nautikaan yhtä paljon, jos juoksemalla sen pyörähtää.
Välillä kannattaa pysähtyä ja katsella ympärille. Voi vaikka nähdä linnun!
Minulle tarjoutui mahdollisuus käydä ihan yksin rauhoittumassa metsässä. Vito-koiran olisin toki ottanut mukaan, mutta ilman hankikantoa olisi varmasti mennyt hankalaksi. Iso Pyhätunturin huiputtaminen jalan on jo kutkutellut tovin takaraivossa, joten kohteen valinta oli helppo.
Mikä ihmeen Iso Pyhätunturi? Kävitkö siis Pelkosenniemellä?
Myönnettäköön, että olin itsekin yhtä ulalla kuultuani ensimmäisen kerran Sallatuntureiden ”oikeat” tai ainakin alkuperäiset nimet. Lienee paikallaan selventää hieman historiaa, että puhutaan asioista oikeilla nimillä.
Sallan kylältä kun huristelee 10 kilometriä Kuusamoon päin, niin väkisinkin katseet kääntyvät vasemmalle. Ensiksi silmiin osuu Iso Pyhätunturi ja heti perään Pieni Pyhätunturi, joka on valjastettu mutkamäeksi. Nämä yhdessä muodostavat nykyään Sallatunturit. Uudelleen nimeäminen tapahtui vuonna 2002, jottei niitä sekotettaisi juuri Pelkosenniemen Pyhätunturiin. Osansa asialla oli varmasti myös sillä, että alkuperäiset Sallatunturit piti luovuttaa Neuvostoliitolle sodan jälkeen v.1940 Moskovan rauhan ehtojen mukaisena alueluovutuksena.
Kun katse on palautunut takaisin tiehen, niin pitääkin kääntyä Pohjoisrinteiden kyltin kohdalta vasemmalle. Tie vie aivan pohjoisrinteiden alle, jossa sijaitsee parkkipaikka sekä reitin alkupiste.
Mietin pitkään, että mitkä olisivat järkevimmät ja hauskimmat kulkuvälineet niin ylös kuin alaspäinkin mentäessä. Vaihtoehtoina oli lumikengät, metsähiihtosukset sekä laskettelusukset nousukarvoilla varustettuna. Valitsin varman päälle lumikengät sauvoineen ja se osoittautuikin oikeaksi valinnaksi. Lumi ei ollut enää niin hyvälaatuista, että sitä olisi ollut mieluisaa laskea. Retkihiihtosukset olisivat olleet vähintään hankalat ellei jopa mahdottomat ja kengillä ei olisi päässyt ylös asti.
Parkkipaikalta löydät selkeät ohjeet.
Parkkipaikalta hyppäsin suoraan polulle metsän siimekseen ja ensimmäinen käännös kohti huippua tulee heti 200m päästä oikealle. Alusta reitti on merkitty punaisella, mutta käännöksestä lähtien jatkuu sinisenä ylös asti, joten kartan katsomiseen ei tarvitse tuhlata aikaa, vaan voi keskittyä nauttimaan tai vaikka kuvaamaan.
Ensimmäinen käännös ja viimeiset kyltit ennen nousun aloittamista.
Reitin alku ei ole jyrkkä, mutta etenin tietoisesti todella hitaasti ja verkkaisesti ylös. Mielestäni metsässä liikkuessa saa eniten irti välillä pysähtyen kuuntelemaan, kuvaamaan ja katselemaan luontoa. Kun tuulipukujen ja kuoritakkien kahina taukoaa, niin on mahtavaa vetää keuhkot täyteen puhdasta ilmaa ja kuunnella hiljaisuutta. Yleensä kun liike taukoaa ja rauhotut, niin jostain lehahtaa esiin lintunen tai vähintään ilmoittaa olemassa olostaan laulullaan.
Pyy piiloutuu hyvin oksistoon.
Katilta olen oppinut myös että kannattaa ottaa kolmas aisti mukaan ja myös koskettaa luontoa. Laskea käsi vanhalle kelolle, puusta roikkuvalle naavalle tai vaikka kivelle. Mille vaan mikä tuntuu siinä kohdassa hyvältä. Tunnustele sitä, rauhoitu, vedä keuhkot täyteen ilmaa ja paina ajatus sekä hetki mieleen. Kun seuraavan kerran olet stressaantunut tai esimerkiksi olet jännittyneenä menossa puhumaan täpötäydelle kokoussalille, niin ota itsellesi hetki omaa aikaa, sulje silmät ja elä tuo hetki uudestaan.
Aluksi se tuntui hieman kankealta, nololta ja jopa vähän hölmöltä. ”Mitä tää nyt on, toimiiks tää muka?” Nykyään se tulee luonnostaan ja huomaamatta. Meille se toimii, niin miksei sinullekkin? Kokeile ihmeessä, kun siihen tarjoutuu seuraavan kerran mahdollisuus.
Reitti mutkittelee tunturin juurelle täydellisessä hiljaisuudessaan. Ei auton ääniä, ei piipittäviä kännyköitä, ei ihmisiä, ei stressiä. Vain minä, luminen metsä ja linnut. Kun puut loppuvat, niin hiljaisuuden rikkoo tuulen tuiverrus. Tämä ei kuitenkaan fiilistä latista, päinvastoin, sillä huippu sekä näköalatorni jo häämöttävät. Loppurutistus on jyrkempi, mutta sitä varten sinne on tehty myös rappuset. Tosin ne eivät olleet tällä kertaa käytettävissä, koska lunta on edelleen niin paljon.
Huipulle päästyäni näky on mahtava ja hienoa tunturimaisemaa on silmänkantamattomiin, niin Suomen kuin Venäjänkin puolelle. Ylhäältä avautuu näkymät mm. niille Pelkosenniemen Pyhätuntureille, neukkujen Pyhätuntureille kuin myös Sallan hiihtokeskuksen Pyhätuntureille. Pyhä paikka!
Näköalatornin juurella tuntuu kuin olisi tullut kuuhun.Pieni Pyhätunturi / Sallan hiihtokeskus. Etualalla laskettelurinteiden loivimmat mäet.
Nopeat kuvat näköalatornissa ja oli aika jatkaa matkaa alas kun tuuli oli yltymään päin ja huppu ei meinannut pysyä enää päässä. Keli saattaa muuttua tunturissa nopeasti ja tämä retki ei tehnyt poikkeusta. Välillä satoi rakeita, välillä paistoi aurinko ja välillä tuuli poikittain navakasti.
Tämä ei varsinaisesti ole rengasreitti, mutta olin suunnitellut tekeväni siitä sellaisen oikaisemalla metsän poikki merkkaamattomia mantuja. Tunturin juurella kulkee mainitsemani punainen UKK-reitti jolta matka alkoi. Sen varrella sijaitsee laavu ja siellä suunnittelin pitäväni kahvitauon. Ylhäällä nopea katsahdus nettikarttaan puhelimesta (Mobiilireittikarttojen latausohjeet) ja lumikenkää toisen eteen alamäkeen. Varovainen sai olla, koska siellä on isoja kivenkoloja, jotka saattavat olla osittain lumenpeitossa. Muutaman kerran lumikenkä upposikin kunnolla ja lunta oli vyötäröön asti. Kunnialla ja muutamalla suunnantarkistuksella selvittiin laavulle.
Laavu oli tyhjä ja kodikas. Edellinen herrasretkeilijä oli jättänyt hyviä retkeilytapoja noudattaen valmiiksi pienittyjä puita laavun kuivaan huomaan. Itse tein myös lähtiessä samoin ja suosittelen kaikkia ottamaan tämän perusrutiineihin. Seuraava retkeilijä voi tulla todella väsyneenä, märkänä tai kylmissään joten on kohteliasta jättää valmiit puut, jotta tulen saa nopeasti tehtyä.
Maailman parhaat kahvit!
Makkarat paistettuani, kahvit juotuani ja riittävästi tuleen tuijoteltuani ajatuksissani oli aika lähteä paluumatkalle. Reitin väritys vaihtuu takaisin punaiseksi ja se on helposti viitoitettu. Matkaa laavulta autolle on 2,7km ja se menee kepeästi loivaa alamäkeä. Paluumatkan polku on kesäisin vuorattu osittain pitkospuilla ja nyt on vaihtotalkoot tulossa. Siitä syystä uusia lankkuja oli tuotu paikalle kelkoilla ja polku oli sopivan kova kengillä käveltäväksi. Päätinkin heittää loppumatkaksi lumikengät reppuun.
Piti harjoitella vähän tuotekuvien ottamista. Miten meni?
Trippimittari pysähtyi autolla lukemiin 7,5km, joten oiva päiväretkikohde kyseessä. Koko reissuun meni aikaa tasan 4 tuntia, mutta ajan voi varmasti puolittaa jos jättää metsäpäissään haahuilun pois kokonaan 🙂
Hyvää vappua vielä näin viime tipassa! Meillä se on sujunut rauhallisesti brunssitellen, leffoja katsellen ja ulkoillen.
Käytiin eilen vapunaattona Ravintola Kielan brunssilla tuolla tunturissa. Oli kyllä kiva kokonaisuus niin puitteiden kuin ruuankin puolesta. Sali ja pöydät oli koristeltu serpentiinein ja ilmapalloin ja ruokailua tahditti bändi. Ruuassa oli keskitytty paikallisiin raaka-aineisiin ja makuihin. Isot pisteet panostuksesta!
Brunssi alkoi klo 12 ja tasan kahdeltatoista me olimme vielä ainoat asiakkaat. Lappilaista täsmällisyyttä ehkä?
Tänään päivää on vietetty ulkoillen ja rentoutuen. Yksi meidän lempparijutuista täällä on ollut pilkkiminen ja jäällä ulkoilu. Sitä siis tänäänkin.
Tällä kertaa oli sukset mukana.Sää vaihtuu täällä nopeasti ja pieni lumikuuro pääsi yllättämään. Ei täällä onneksi tarvitse kuitenkaan kärsiä samanlaisista loska- ja räntämääristä kuin etelässä.
Ensimmäiset kunnon ikävät on iskenyt mulle nyt vapun aikaan. On harmittanut, että en päässyt osallistumaan siskon syntymäpäiville eilen, perinteisesti vappua on vietetty niissä merkeissä koko perheen kesken. Tiedossa oli että näitäkin fiiliksiä tietysti tulee, kuuluvat asiaan. Tämä on kai se hinta, mitä maksetaan unelmien jahtaamisesta.
Laavu oli tyhjä ja kodikas. Edellinen herrasretkeilijä oli jättänyt hyviä retkeilytapoja noudattaen valmiiksi pienittyjä puita laavun kuivaan huomaan. Itse tein myös lähtiessä samoin ja suosittelen kaikkia ottamaan tämän perusrutiineihin. Seuraava retkeilijä voi tulla todella väsyneenä, märkänä tai kylmissään joten on kohteliasta jättää valmiit puut, jotta tulen saa nopeasti tehtyä.
1000 kilometriä pohjoiseen 