Kati kirjoittaa:
Kävimme eilen lauantaipäivän iloksi kiertämässä Pienen Karhunkierroksen. Se on 12 kilometrin mittainen reitti, joka alkaa Kuusamon Juumasta. Täältä Sallasta matkaa Juumaan tulee noin 80 kilometriä eli retki sopii hyvin vapaapäivän puuhaksi Sallassakin lomaileville.
Pieni Karhunkierros sijaitsee Oulangan kansallispuistossa, joka on tuttu juuri pienemmästä ja isommasta karhustaan. Harva kuitenkaan tietää, että kansallispuisto levittäytyy Kuusamon lisäksi myös Sallan puolelle.
Lähdimme parkkipaikalta matkaan hieman ennen kello kahta. Emme olleet varmoja reitin kunnosta, joten aloitimme retken avoimin mielin. Ajattelimme, että käymme edes paistamassa makkarat jollakin laavulla, jos reitin kunto ei vielä salli sen kiertämistä kokonaan.
Nopeasti näimme kuitenkin, että reitin pystyy hyvin taivaltamaan näin keväälläkin. Pienellä Karhunkierroksella on niin paljon kulkijoita, että reitti on tallautunut hyvin. Paikoittain se oli jäinen, mutta niistäkin kohdista selvisi, kun hyppäsi reitin sivuun pehmeälle lumelle tai sulalle maalle.

Pieni Karhunkierros on mukava kierrettävä. Maisemat ovat upeat, maasto tarjoilee vaihtelevaa kuljettavaa ja taukopaikkoja on paljon. Juuri kun käveleminen uhkaa alkaa pitkästyttää ja puuduttaa, edessä häämöttääkin jo taukopaikka, jossa lepuuttaa jalkoja ja mieltä.

Pienellä Karhunkierroksella on melko paljon portaita ja kolme riippusiltaa, joista yksi ylitetään kahdesti. Jos reitti kuljetaan suositusten mukaisesti vastapäivään, loppupäähän reittiä osuu yli 250 porrasta pitkä nousu Kallioportille. Rappusten kapuaminen palkitsee kuitenkin uupuneen, sillä näkymät alas uomiin ovat upeat.

Vito oli tietysti meidän mukana retkellä. Etukäteen mietin vähän, mitenhän koira mahtaa suhtautua riippusiltojen ylittämiseen. Turhaan uhrasin sille ajatuksia, sillä Vito ylitti ne ilman kummempaa ihmettelyä. Myös jyrkemmät portaat meni helposti sekä ylös että alas.
Jos Vito oli reipas riippusiltojen kanssa, niin isännällä meni vähän heikommin. Vähän tuntui jännittävän, kun tiukasti piti huolen, että varmasti ylitämme siltaa yksi kerrallaan…

Meillä kului Pienen Karhukierroksen kiertämiseen aikaa noin 5 tuntia. Jäimme välillä ihastelemaan koskien pauhua, kuuntelemaan luontoa ja valokuvaamaan. Pysähdyimme myös makkaranpaistoon ja kahvinkeittoon. Tahti oli siis melko rauhallinen, mutta retkeen kulutettu aika kuitenkin kertoo, että reitti on melko hidaskulkuinen ja rankkakin. Jos siis Pienelle Karhunkierrokselle mielii, kannattaa sen kiertämiseen varata riittävästi aikaa. Ei siitä varmasti nautikaan yhtä paljon, jos juoksemalla sen pyörähtää.

Muista nauttia retkestä!
Pieni Karhunkierros lyhyesti:
- 12 kilometriä
- lähtöpaikka Juuma, Kuusamo
- keskivaativa reitti
- kaksi yöpymiseen soveltuvaa tupaa
- useita tulipaikkoja
- kuljettavissa varmimmin kesä-lokakuussa
Lisätietoja Pienestä Karhukierroksesta luontoon.fi-sivustolla.