Jonne kirjoittaa:
Viime viikon lauantaina (17.6) oli Luonnon päivä ja sen kunniaksi Suomen ladun järjestämä Nuku yö ulkona-tapahtuma. Tapahtuman ideana on siis yksinkertaisuudessaan kannustaa ihmisiä viettämään yö ulkona, edes kerran vuodessa. Jokainen voi yöpyä tyylillään ja missä vain, mutta tiettävästi ainakin neljään eri paikkaan pystytettiin järjestäjien toimesta metsähotelli, jossa oli majoitteita niille jotka eivät omaa omistaneet. Mahti idea!
Oltiin Katin ja Vito-koiran kanssa päätetty olla mukana, mutta minun töiden alkamisen ja niin ikään Katin loman varmistuminen tiesi sitä, että kaksikko matkaa kotikonnuille ja minä tekisin retken yksin. Kolmin olisi aina kaunihimpi, mutta toisaalta olen aina ollut hieman omien polkujen kulkija ja tykkään tehdä tällaisia retkiä myös yksin. Sääennusteita luettuani päätin aikaistaa retkeäni päivällä. Lauantaille oli luvattu sateita ja perjantaina aurinko paistoi ja lämpötila huiteli 20-asteen tienoilla.
Ruuhitunturista kuulin kevättalvella kun käytiin Poropuistoon tutustumassa. Moni matkailija tankkasi siinä viimeiset pullakahvit ennen kuin lähti hiihtelemään Ruuhituntunturille. Me emme sellaista retkeä vielä kerenneet toteuttaa, mutta se on kyllä ehdottomasti ensi talven listalla. Tunturin nimi jäi mieleen ja siitä lähtien olen halunnut tutustua paikkaan.
Sain kuningasidean toteuttaa retki pyörällä. Nappasin siis hiihtokeskuksesta pyörän alle ja polkasin n.9,5km matkan kepeästi sähkön avustamana tunturin juurelle.
Idea oli kuningas siihen saakka, kunnes piti hikihatussa ja painava rinkka selässä työntää 25kg painoista läskipyörää kivikkoista polkua ylös (myöhemmin kuulin, että molemmilta sivuilta olisi tullut fatbikella ajettava kelkkareitti ylös asti). En muista kuitenkaan kiroilleeni, koska joka askeleella alkoi tulla hienoa maisemaa enemmän ja enemmän näkyviin. Eikä minulla myöskään ollut kiire mihinkään, koska aurinko ei tulisi laskemaan, joten kuvattavaakin riittäisi läpi yön. Juomataukoja ei liiemmin kannattanut pitää koska sillon iski hyttyset metsän siimeksestä ihmettelemään. Eivät kuitenkaan pahasti tykittäneet eikä niistä loppureissun aikana juurikaan ollut haittaa.
Alun kivikoiden jälkeen polku parani ja lopulta tuli rakennuksia näkyviin. Isompi toimii talvisin kelkkailijoiden ja hiihtäjien iloksi kahvilana, mutta kesäaikaan se on tyhjillään. Vieressä on myös wc:t, tulipaikka sekä autiotupa retkeilijöille.
Yhtään ihmistä en nähnyt koko reissun aikana, joten tupakin ammotti tyhjyyttään. Autiotuvassa olisi varmasti ollut luxusta nukkua, mutta olin päättänyt nukkua teltassa huipulla.
Kahvilalta on vajaa kilometri huipulle ja sieltä avautui upeita maisemia joka ilmansuuntaan. Asiaa oli helpottamassa myös näköalatorni.
Ylös päästyäni kasasin teltan ensi töikseni, ruokailin, kuuntelin hiljaisuutta ja tallensin maisemaa verkkokalvoilleni. Valvominen ja odotus palkittiin ja yöllä sain kuvata mitä upeimpia versioita taivaan väripaletista.
Kun luomi alkoi painaa ja muistikortti olla pullollaan, niin päätin mennä telttaan maaten. Nukuin todella makoisasti ja pitkään kunnes kevyt sadekuuro herätti aamulla ropinallaan. Kuuro meni kuitenkin nopeasti ohi ja kuivana sai ajella takaisin.
Telttailuun syttyi ehdottomasti pieni palo, että tätähän pitää tehdä useammin.
Antaa lopuksi maisemakuvien puhua puolestaan.
Ps.
Palataanpa niihin töihin vielä, jos jotakuta jäi kaivelemaan, että mitä ne on. Aloitin siis Sallan hiihtokeskuksessa työt ja vastaan/toteutan kesäaikaan ohjelmia ja muuna aikana pyöritän putiikkia ja kahvilaa. Valikoimaan kuuluu sähköavusteisten ja täysijousitettujen fatbike-pyörien vuokrausta ja opastettuja retkiä, onkimista sekä vaellusta. Rinteillä voi myös pelata frisbeegolffia ja uusia juttuja ideoidaan koko ajan, mutta näillä olemme nyt lähteneet liikkeelle. Tervetuloa mukaan retkille, koeajamaan pyörää tai muuten vain moikkaamaan tunturiin (Revontulentie 7, 98900 Salla).
1000 kilometriä pohjoiseen 