Kanjonin kurkkaus Oulangan kansallispuistossa

IMG_7503

Kati kirjoittaa:

Meillä on jo pitkään ollut to go -listalla Oulangan kansallipuistossa sijaitseva Oulangan kanjoni. Se on kansallipuistossa Sallan puolella, noin 50 kilometriä Sallan kirkonkylältä etelään.

Kanjonille kuljetaan Kanjonin kurkkaus -nimistä ympyräreittiä pitkin. Reitti on kuusi kilometriä pitkä ja alkaa Savilammen pysäköintialueelta. Kuusamontiellä viitassa lukee Urriaapa ja parkkipaikalle on hyvät viitoitukset Oulangan kanjoni -tekstein. Ei voi eksyä.

Kuuden kilometrin reitti on mukava kuljettava. Se suositellaan kierrettäväksi vastapäivään ja näin mekin teimme. Alkupätkä tarjoaa vaihtelevaa nähtävää: välillä kuljetaan ihanien mäntykankaiden keskellä, kohta taas syvällä vehreässä koivikossa. Tuon tuosta on joku pieni puro ylitettävänä.

IMG_7411

IMG_7414

IMG_7412

Ensimmäinen taukopaikka on muutaman kilometrin päässä lähtöpaikasta, Kirkasvetisenlammen rannalla. Lampi tosiaan on nimensä veroinen ja sen pohjalla lepäävät vanhat kelot näkyvät pitkälle. Lammen rannalla on mukava tulipaikka. Me kuitenkin päätimme jatkaa vielä eteenpäin, emmekä jääneet tähän tulistelemaan.

IMG_7461

IMG_7470

Kun lampi on kierretty, aletaan kavuta korkeammalle kanjonin reunalle. Kanjonin pauhu kuuluu jo ja pian se näkyykin. Korkeanpaikankammoisia kanjonin reunalla kävely voi hirvittää, sen verran kivikkoinen ja jyrkkä pudotus on näkyvillä.

Kanjonin reunalla on useita paikkoja maisemien katseluun ja valokuvaamiseen. Ensin tulee varsinainen Oulangan kanjoni eli Oulanganköngäs viittoineen ja sitten pienen matkan päässä Pikkuköngäs. Molemmista avautuu hienot maisemat alas kanjoniin ja sen jälkeen Savilammelle.

IMG_7488

IMG_7563

IMG_7594

Kanjonin reunaa kävellään siis useampi sata metriä. Nähtävää ja ihmeteltävää riittää, mikä on kiva, sillä monilla muilla paikoilla könkäät ja putoukset ohitetaan reitillä melko nopeasti. Täällä maisemapaikat eivät varmaankaan ruuhkaudu vilkkaimpaan retkeilyaikaan.

IMG_7528

Kun kanjoni on ihasteltu ja valokuvat otettu, laskeudutaan Savilammen autiotuvalle. Se tarjoaa hyvät ja kauniit puitteet tulisteluun ja yöpymiseen. Tässä mekin paistoimme makkarat ja hörppäsimme kahvit. Ja tapasimme retken ainoat ihmiset.

IMG_7624
Savilammen autiotupa. Riippusilta tarvitsee ylittää vain mikäli mielii Isolle karhunkierrokselle.

Savilammen autiotuvalta pääsee Kanjonin kurkkaus -reitin lisäksi toisellekin reitille, nimittäin Isolle karhunkierrokselle. Tässä kohtaa ei kannata erehtyä, sillä erehdys tuo lisää käveltävää lähes 70 kilometriä.

IMG_7416

Autiotuvalta Kanjonin kurkkausta jatkuu vielä pari kilometriä. Viimeinen vajaa kilometri on tien pohjaa.

Ruuhkaa Kanjonin kurkkauksella ei siis ollut. Se on hyvä vaihtoehto ihmisten täyttämälle Pienelle karhunkierrokselle ja tarjoaa vähintään yhtä hyvät maisemat, ellei jopa paremmat. Polku on läpi reitin soraistettua ja sisältää muutamia jyrkempiä nousuja ja laskuja. Sanoisin silti, että se on kaiken kaikkiaan melko helppo kuljettava ja sopii ensikertalaisillekin.

IMG_7560.jpg

Vielä muutama huomioitava asia, kun liikkuu kansallispuistossa:

  • koira pitää aina olla kytkettynä
  • marjojen ja sienien kerääminen on sallittua, mutta puissa kasvavien kääpien ei
  • puiden, pensaiden ja muiden kasvien ja niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen on kielletty
  • Oulangan kansallispuistossa pyöräily on kesällä kielletty muualla paitsi Oulangan luontokeskus – Taivalköngäs -välillä ja yleisillä teillä
  • Avotulen tekeminen ja leiriytyminen on sallittua vain niille osoitetuilla paikoilla
    Lähde

IMG_7659

Ai niin, nyt alkukesästä koko maassa oli voimassa metsäpalovaroitukset (osassa maata on vieläkin), niin myös Sallassa. Varoituksen aikaan tulia ei saa sytyttää edes merkityille tulipaikoille. Se on retkeilijän hyvä pitää mielessä, kun liikkuu luonnossa.

Lisää Kanjonin kurkkauksesta luontoon.fi-sivustolla