Majapaikkamme ikkunasta sai ihailla upeita vuorimaisemia.
Maaliskuun kuvakoosteen jatkoksi lupasin myös kuvakoosteen Lyngenin vapaalaskuretkestämme. Lyngen sijaitsee Norjan lapissa ja helpoiten sinne pääsee autolla kun hurauttaa käsivarresta yli. Lähin lentokenttä sijaitsee Tromssassa, jonne on noin. 2h ajomatka Lyngenfjordista (suomeksi Yykeänmuotka). Lyngenin alpit on erittäin suosittu vapaalaskupaikka etenkin lopputalvesta lumivarmuutensa vuoksi. Kun muualla alkaa laskukausi olemaan ehtoon puolella, niin siellä riittää monesti hyvää laskettavaa aina pitkälle vappuun asti ja joskus ylikin. Vuodet eivät toki ole veljeksiä ja kelit voivat vaihdella todella nopeastikin. Mekin saimme kokea vesi- ja räntäsateen, auringonpaisteen ja kovan tuulen, mutta onneksi myös runsaat lumisateet mikä pelastikin meidän laskureissun. Ilman uutta lunta reissusta olisi saattanut jäädä vain upeat maisemat mieleen. Niitä siellä toki riittääkin, lumihuippuisia vuoria on joka ilmansuunnassa silmän kantamattomiin. Vapaalaskun ideana on hiihdellä suksiin/lautaan kiinnitettävien nousukarvojen avulla ylös ja sen jälkeen laskea vapaavalintainen laskulinja alas. Keskiverto vuoren korkeus huitelee noin.1000m ja sitä kapuaa yleensä ylös noin 3-4h. Ylhäällä otetaan nousukarvat pois, syödään eväät, laitetaan välineet laskumoodiin ja hurautetaan alas. Alas laskuun menee noin tunti. Aina ei kuitenkaan huipulle ole pakko mennä eikä sinne kannata jääräpäisesti yrittääkkään, jos olosuhteet eivät ole suotuisat. Tuuli puhalsi melko navakkana useampana päivänä, eikä puurajan yläpuolella ollut puuteria laisinkaan. Jonnekkin se tuuli sen lumen aina kuitenkin kuljettaa ja me löysimme sitä metsästä. Laskimme poikkeuksellisen paljon metsäpätkiä mikä sekin on todella hauskaa. Meidän reissulla lumivyöryriski oli koko ajan huomattavan korkea, joten pysyttelimme alle 25 asteisissa mäissä.
Tarkoitus ei ole syventyä laskettelureissun tapahtumiin sen enempää vaan antaa kuvien puhua puolestaan.
Ensimmäisenä päivänä aurinko paistoi, mutta lumi oli laskemisen kannalta huonoa, tuulenpieksemää korppua.
Tämä on koko reissun suosikkikuvani.
Tuomas Ilola näyttää laskemisen mallia.
Majapaikkamme sijaitsi Sjursnesissä ja siellä oli erittäin valokuvauksellinen kirkko.
Kun keli menee ”sinkkiin”, niin on parempi kääntyä ympäri ja laskea alas. Mikko Järvinen aloittamassa laskuaan alas.
Metsässä näkyvyys on jo paljon parempi ja sieltä sitä pehmeetä luntakin löytyi. Kim Hramoff pöllyttelemässä putikkaa.
Seuraavana päivänä pääsi ”Jiihaata” huutamaan lähes kirkkaalta taivaalta.
Ryhmäkuva loistavan metsälaskupäivän jälkeen.
Uusi päivä, uusi nousu, uusi huippu kiikarissa.
Luonnon minimalistista taidetta.
Panorama
Huipulla kamojen vaihdossa. Monesti tuulen takia siellä ei maisemia kauaa viitsi katsella.
Eikä maltakaan maisemia katsella, kun tätä on tiedossa.
Viimeisenä laskupäivänä keli ei ollut otollinen ylös kiipeämiseen, niin päätimme rakentaa hyppyrin metsään ja nuorruimme samalla kaikki 20-vuotta.
Ilola
Allekirjoittaneen ysärityyli.
Järän sivuduffy.
Ennen kotimatkaa päätimme kokeilla josko rannalta saataisiin turskaa tai seitä ruokapöytään.
Kuvakoosteet laahaa hieman jäljessä, mutta yritän ottaa kovasti kiinni. Maaliskuun kuvakoosteessa ei montaa kuvaa ole, siitä syystä että noin 1,5 viikkoa meni ”lomaillessa” Norjassa laskureissulla. Teen siitä kokonaan oman kuvakoosteen, koska sieltä on niin runsaasti kuvia.
Maaliskuussa saatiin oikein kunnolla lunta! Kollega Tuomo nauttii puuterista & metsälaskusta.
Vietettiin Katin kanssa vapaapäivää ja huristeltiin kelkoilla Ruuhitunturille. Kelkkoja vuokraa Sallassa Napapiirin safarit. Tarjolla myös runsaasti erilaisia opastettuja safareita.
Vähissä oli hiihdot murtsikkakamoilla tänäkin talvena, mutta todistettavasti ainakin kerran hiihdin.
Vauhdin huumaa sähköavustetulla fatbikepyörällä.
Suositun Lyhyenä hetkenä -blogin Pia Alapeteri kävi siskonsa kanssa tutustumassa sähköfatbikepyöräilyyn hiihtokeskuksen fillareilla ja minä toimin heille oppaana.
Tässä parin vuoden aikana olen ehtinyt tutustumaan Itä-Lappiin melko perusteellisesti. Tietysti työ on ollut se tekijä, joka ajatuttaa eniten ympäri aluetta – lähes viikottain, mutta on me aika monia vapaa-ajanreissujakin ehditty tekemään. Haluankin nyt nostaa esiin kolme paikkaa/kohdetta, joissa kannattaa vierailla täällä ihanassa itäkolkassa. Tällä kertaa en poikkeuksellisesti vedä kotiinpäin, vaan keskityn muihin alueisiin kuin Sallaan. Tässäpä tulevat vinkit:
1. Ravintola Tapio, Posio
Uskomattoman ihana, maukas, laadukas, lähes fine dining -tasoinen ravintola keskellä posiolaista metsää. Tänne ei voi eksyä ja ajaa vahingossa, mutta se on ehdottomasti tahallisen koukkauksen ja pistäytymisen arvoinen. Matkaa Posion kirkonkylältä tulee noin vartin verran autolla.
Ravintolaa pyörittää nuori pariskunta, mies on englantilainen ja nainen alkujaan posiolainen. Menu hyödyntää paikallisia raaka-aineita itsekerätyistä marjoista paikalliseen, omistajanaisen poromiesisän poronlihaan. Ruoka on parasta, mitä olen Lapissa saanut eikä se kalpene helsinkiläisten Michelin-ravintoloidenkaan rinnalla. Tapio sijaitsee järven rannalla Naali lodge -nimisen majoitus- ja aktiviteettiyrityksen pihapiirissä ja Naalilta löytyykin mukavat yösijat, niin dinnerin jälkeen ei tarvitse enää hypätä auton rattiin. Huomaa, että ravintolaan pääsee vain ennakkovarauksella. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!
Ihana Naali lodgen ja Ravintola Tapion pihapiiri posiolaisen järven rannalla. Tämän rakennuksen sisällä on the ravintola.
Taimenta, kyssäkaalia ja ruohosipulia. Miten hyvää! Ja ihanat yksityiskohdat kattauksessa poronsarvia myöten.
2. Ametistikaivos, Luosto
Mitä tulee mieleen, kun kuvittelee mielessään ametistikaivoksen? No ei varmasti mitään sellaista, mitä Luoston ametistikaivos todellisuudessa on. Pyhä-Luoston kansallispuistossa sijaitseva kaivos on erikoinen kohde sinne saapumisesta alkaen. Auto jätetään 2,5 kilometrin päähän kaivoksesta ja loppumatka taitetaan talvella ”pendolinolla” tai hiihtäen ja kesällä kävellen tai fatbikella. Tämä johtuu tietysti kansallispuiston säännöistä, jotka kieltävät moottorivehkeet puistoissa. Joka tapauksessa näillä välineillä kuljetaan 2,5 kilometriä kohti Lampivaaran huippua, jossa itse kaivos sijaitsee.
Pendolinolla kaivokselle.
Huipulla on useita pieniä puurakennuksia. Joissakin esitellään kaivoksen toimintaa, toisessa tulistellaan ryhmien kanssa ja sitten on se itse kaivos. Tämä:
Ei ihan sellainen luonnon tuhoava hirviökaivos, joista nykyisin vain puhutaan.
Kaivos on siis tunturin huipulla, ei maan alla kuten kaivokset yleensä ovat. Tai oikeastaan tämäkin on joskus miljoonia vuosia sitten ollut ison vuoriston ydintä, mutta jääkaudet ja muut ovat tehneet tehtävänsä. Kaivoksella ei käytetä koneita eikä ametistia myydä raaka-aineeksi. Tämän ansiosta ametistia odotetaan riittävän sadoiksi vuosiksi eteenpäin.
Portaita pitkin laskeudutaan kaivauspaikalle. Jokainen turisti saa kaivaa mukaansa yhden kämmenen sisään mahtuvan ametistin.
Ametistin kaivaminen on kuin aarteenetsintää. Melkeinpä joka toisella raapaisulla hiekan seasta tulee näkyviin violetin sävyissä kiiltelevä kivi. Koukuttavaa!
Riisitunturi on upea, etenkin talvisin. Sen suosio on siinä määrin räjähtänyt käsiin näillä kulmilla, että parkkipaikat alkavat olla talvipäivinä tupaten täynnä ja kulkijaa riittää. Suuret massat tuovat omat lieveilmiönsä ja vähän kaksijakoisin miettein ”suosittelen” kohdetta. Tykkyaikaan Riisitunturi on parhaimmillaan, mutta kannattaa pistäytyä siellä muulloinkin, jos mahdollista.
Ah, ihana talvi!
Riisin maisemia.
+ Vielä yksi plusvinkki etelämmästä, Kainuun itärajalta. Nimittäin Hossa ja siellä Hossan lumo. Ihanat Maija ja Lenny Daly pitävät tätä leirintäaluetta ja mökkivuokrausta Hossanjärven rannalla ja tekevät sen rakkaudella. Mökit ovat kodikkaita, maisemat mahtavat ja hiljaisuus parasta. Täällä on panostettu ekologisuuteen, siitä iso plussa! Mökeissä esim. voi itse kierrättää kaiken muoveista alkaen ja pesuaineet ovat ekologisia.
1000 kilometriä pohjoiseen 