Ensimmäinen vuosi 1000 kilometrin päässä

IMG_3777-1.jpg

Kati kirjoittaa:

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun aloitin uuden työn täällä 1000 kilometrin päässä. Se pääsiäisen jälkeinen tiistai 18. huhtikuuta oli jännittävä päivä ja nyt voin todeta, että minulla ei ollut hajuakaan, mitä kaikkea uusi työ matkailun parissa tulisi sisältämään. Olen oppinut vuodessa mielettömän paljon Lapin matkailusta ja ylipäätään elämästä täällä pohjoisessa.

Vaikka olemme sopeutuneet tänne yllättävänkin hyvin ja helposti, niin muutama asia on tullut yllätyksenä. Tässä päällimmäisenä mieleen jääneet:

1. No se sopeutuminen. Kaikki on sujunut yllättävän hyvin ja olemme solahtaneet tänne uuteen elämäämme melko kivuttomasti. Nyt kun ajattelee, niin olisi se voinut mennä hankalamminkin. Ei ole kuitenkaan helppo yhtälö vaihtaa yhdellä kertaa sekä kotikuntaa, työpaikkaa että koko sosiaalista piiriä – ei etenkään kun kilometrejä edelliseen elämään kertyy se tuhat. Onni on, että viihdymme hyvin toistemme seurassa, hah!

20180415_131448.jpg

2. Vuodenajat. Niitä on täällä blogissa hehkutettu jo moneen kertaan, mutta kyllä ne sen hehkutuksen ansaitsevatkin. Jokainen vuodenaika on vahva, erilainen ja upea! Syksyn ihana ruska lumosi ja häikäisi väreillään, toisaalta taas keskitalven synkkä kaamos rauhoitti, vaivutti horrokseen ja vei sydämen.

3. Elämän olennaiset asiat. 3500 asukkaan kunnasta ei löydy elokuvateatteria, kauppakeskuksia tai yletöntä määrää hienoja ravintoloita. Mutta hyvin vähän näitä hienouksia lopulta kaipaa elämäänsä, olemme keskittyneet ihan muihin ja paljon olennaisimpiin asioihin. Ostokset saadaan tehtyä pitkälti paikallisissa kaupoissa ja netistä tilataan erikoisemmat. Elokuvissa ollaan käyty vuoden aikana kerran Kemijärvellä 70 kilometrin päässä (jossa ei muuten ole myöskään elokuvateatteria, ainoastaan satunnaisia näytöksiä auditoriossa). Elämä on aika paljon yksinkertaisempaa ja aidompaa kuin etelässä ja siitä olen todella onnellinen.

IMG_4034

4. Edunvalvonta. Tämä on pieni ja ehkä aika hölmökin asia, mutta olen yllättänyt että vielä 2010-luvullakaan täällä pohjoisessa ei näy kaikki televisiokanavat eikä esim. Sallassa kuulu muut kuin Ylen radiokanavat. Telkkarikanavista meillä näkyy perinteisen viisikon (Yle 1 ja 2, MTV, Nelonen ja Sub) lisäksi vain Ava. Jee. Oli esimerkiksi kaikille ihan ok, että meidän Lapissa asuvien olisi pitänyt maksaa olympialaisten jääkiekko-otteluista, kun muu maa sai katsoa ne ilmaiseksi. Tuntuu, että moni muukin asia täältä vielä uupuu, mistä muualla Suomessa jo nautitaan. Esim. kaipaan mahdollisuutta biojätteiden kierrätykseen, tällä hetkellä mahdollisuuksia siihen ei ole järjestetty. Edunvalvontaa saisi siis mielestäni tehdä reilusti kovemmalla volyymilla.

Jonne jatkaa…

5. Kaverit ja tutut. Uusia kavereita ja tuttuja on onneksi täältäkin löytynyt, mutta mitä niihin vanhoihin tulee, niin vuodessa on vahvistunut ajatukset siitä kuka on tosikaveri ja ketkä on vain hyviä tuttuja. Tuttujen kanssa yhteydenpito vähenee, hiljenee ja lopulta loppuu. Niin se vain menee ja se on elämää. Olen toki ollut aina sitä mieltä, että on parempi olla muutama hyvä kaveri, kuin tusina keskivertoa.

6. Luonto ja harrastusmahdollisuudet. On aivan mahtavaa, että metsään pääsee joka kulmasta livahtamaan ja siellä saa touhuilla omia harrastuksiaan aivan rauhassa, maailman puhtaimman ympäristön ja ilman ympäröimänä. Talviharrastukset! Täällä niitä kaikkia voi harrastaa, koska luonnonlunta on karkeasti marraskuusta toukokuulle.

20180415_130303.jpg
Kippis ensimmäiselle vuodelle Sallassa!

Ekotekoja

IMG_0079

Kati kirjoittaa:

Uusi vuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti täällä 1000 kilometrin päässä. Uskomatonta, että nyt mennään jo neljättä viikkoa.

Emme yleensä harrasta lupauksia uudelle vuodelle, sillä ne tuntuvat jotenkin turhilta. Unohtuvat kuitenkin viimeistään tammikuun loppuun mennessä. Tällä kertaa teimme kuitenkin poikkeuksen ja yhden lupauksen. Tai ”lupauksen”. Enemmänkin se on tavoite.

Nimittäin ekologisempi elämä. Kun elää täällä upean luonnon keskellä, niin ympäristöä on alkanut arvostaa ihan uudella tavalla. Toki olemme aikaisemminkin arvostaneet luontoa, mutta ehkä pinnallisemmalla ja kaukaisemmalla tavalla. Nyt sen arvo on konkretisoitunut, kun se on joka puolella ympärillä. Sitä haluaa suojella kaikin mahdollisin keinoin ja toivoo, ettei se ikinä muuttuisi saati pilaantuisi.

IMG_0911

Ikävä kyllä se on alkanut muuttua ja pilaantua. Ilmastonmuutosta ei voi kiistää ja sen seuraukset näkyvät jo monin paikoin. Esimerkiksi meille niin rakkaat talvet eivät ole enää entisellään ja niiden surkeus etelässä oli yksi isoista syistä meidän Lappiin muutolle.

Omien kokemusten ja ilmastonmuutoksen lisäksi minut on herättänyt alkuvuodesta julkaistu Hesarin uutinen, jossa todettiin, että tätä menoa vuoteen 2050 mennessä merissä on enemmän muovia kuin kaloja. Joka vuosi meriin päätyy 12 miljoonaa tonnia muovijätettä, joka kulkeutuu eläinten ja sitten ihmisten elimistöön. Uskomatonta ja raivostuttavaa! Pieni ihmisviha nostaa päätään tällaisten uutisten myötä.

No, näiden syiden innoittamana päätimme kuitenkin ottaa lisää askelia ekologisen elämän suuntaan. Tässä muutamia keinoja, joilla toteutamme uudenvuodenlupausta ekologisesta elämästä:

  1. Muovikassit. Niiden käyttöä pitää vähentää. Sovimme, että emme osta muovikasseja kauppareissun yhteydessä, vaan kannamme mukana kangaskasseja ja pakkaamme ostokset niihin. Emme myöskään käytä turhia muovikasseja esim. hedelmien ja vihannesten tai pakasteiden pakkaamiseen. Muovia karsitaan kaikkialla muuallakin, kun se on mahdollista.
  2. Vaatteet. Hyvästi fleecet! Fleece-vaatteet ovat kovassa käytössä ulkoilijoiden keskuudessa, mutta niistä irtoaa jokaisella pesukerralla mikromuovia, joka päätyy vesistöihin. Olemme alkaneet korvata fleecet, akryylit ja mahdollisuuksien mukaan myös polyesterit esim. mulesing-vapaalla merinovillalla. Jo hankittuja fleecejä pestään mahdollisimman vähän.

    IMG_0111
    Vaatteillakin pystyy vaikuttamaan. Kun tarvitsin uudet laskuvaatteet, ostin Picture Organic Clothing -merkin takin ja housut. Merkin käyttämät materiaalit ovat ekologisia ja kierrätettyjä, esim. takin vuorikangas on kierrätetty ja jokaisessa takissa erilainen. Lisäksi merkki hyödyntää vaatteissaan vanhoja muovipulloja.
  3. Ruoka. Lyhyesti sanottuna vähemmän lihaa ja enemmän kasvisruokaa. Suosittelen katsomaan Netflixistä dokkarin Cowspiracy, jossa kerrotaan selkeästi karjatalouden vaikutuksista ilmastonmuutokseen. Ja ne vaikutukset eivät ole ihan pieniä! Vielä pitäisi siedättää Jonne tofulle…
  4. Kosmetiikka. Monet pesuaineet ja kosmetiikkatuotteet kuten kuorintavoiteet sisältävät pieniä mikromuoveja. Nämä on helppo korvata tuotteilla, jotka eivät sisällä vesistöihin päätyvää muovisälää.
  5. Kierrättäminen. Tämän osalta on pakko tyytyä tilanteeseen ”tehdään, mitä voidaan”. Täällä Sallassa ei ikävä kyllä ole mahdollista kierrättää biojätteitä lainkaan. Jätehuollon tarjoava yritys ei yksinkertaisesti suostu keräämään biojätteitä. Lasin ja metallin kierrätyspaikkoja ei niitäkään ole kuin muutamia, mutta niitä kyllä hyödynnämme. Se lienee sanomattakin selvää, että luontoon ei saa jättää roskan roskaa.

Yksityisautoilu on tunnetusti yksi isoimmista ilmastoa kuormittavista tekijöistä. Täällä pitkien etäisyyksien valtakunnassa sitä ei kuitenkaan ole mahdollista välttää. Pakko vain hyväksyä tilanne ja tehdä muissa asioissa parhaansa. Nuo yllä luetellut ovat onneksi helposti toteutettavissa jopa täällä pohjoisessa!

IMG_0360
Jokainen pystyy suojelemaan näitä maisemia ja talvia omilla pienilläkin valinnoillaan.

 

Ensimmäiset puoli vuotta pohjoisessa

IMG_8707

Kati kirjoittaa:

Niin vain aika menee nopeasti, että olemme viettäneet 1000 kilometrin päässä jo puoli vuotta. Olemme ehtineet nähdä ja elää pitkään kesäkuulle jatkuneen kevättalven, ennätyslyhyen kesän ja upean syksyn. Nyt on käännytty jälleen talven puolelle. Työpaikallakin koeaika oli ja meni.

Ensimmäinen puolikas vuosi Sallassa on tuntunut lyhyesti sanottuna hyvältä. Mitään suurempaa kulttuurishokkia täällä asumisesta ei ole tullut. Ei ole ollut ikävä Espooseen tai kaupunkiin. Työt maistuu molemmille ja vapaa-ajallakin on ollut mielekästä puuhaa. Täällä on siis kaikki aika mallillaan.

IMG_8660

Lyhyesti ensimmäisen puolivuotisen plussat ja miinukset:

+ Tila. Sitä täällä riittää. Kun lähdet koiran kanssa metsään lenkille tai töiden jälkeen nokipannukahveille, voit olla aika varma että ketään ei tule vastaan ja laavulla on tilaa. Ei ihmispaljoutta ja ruuhkia kaduilla, liikenteessä tai kaupan kassalla. Betonin, asvaltin ja ihmisten sijaan joka puolella on vain tilaa ja hiljaisuutta. Se on mahtavaa.

+ Kiireettömyys. Elämisen rytmissä on järkyttävän iso ero Etelä-Suomeen verrattuna. Ihmisillä on aikaa. Ei tarvitse säntäillä paikasta toiseen, tuijottaa jatkuvasti kelloa ja elää minuutin tarkkaa elämää. Tuntuu, että vapaa-aikaa on tuntikaupalla enemmän.

IMG_9222

+ Luonto. Tunturit, kanjonit, metsäpolut, vesiputoukset, aavat, puhdas ilma, kristallinkirkas vesi, sammaleiset mäntymetsät, revontulet, eläimet, marjat, tähtitaivas.

+ Työkulttuuri. Iso ero tässäkin. Ei jatkuvaa kilpailua ja kiipimistä ylöspäin. Ei tarvitse jakkupukuja ja designer-vaatteita ammattitaidon todisteluun. Elämässä on muutakin kuin työ.

+ Vuodenajat. Niitä on monta ja ne kaikki ovat mahtavia! Kevättalvi = ihana, kesä keskiyön aurinkoineen = ihana, syksy ja ruska = ihana. Ja talvi alkoi jo lokakuun lopussa = ihanaa! Ei pitkää, sateista ja synkkää syksyä, ruskasta lähes suoraan lumimaisemiin. Mahtavaa!

IMG_9049

+ Ihmiset. Mukavia, ystävällisiä ja auttavaisia. Ihmisiä kiinnostaa oikeasti, mitä sinulle kuuluu ja mitä ajattelet. Ovat toki myös vähän uteliaita, mutta ymmärtäähän sen pienellä paikkakunnalla, kun kaikki tuntevat toisensa.

– Etäisyys. Perhe ja ystävät ovat kaukana. Välillä se harmittaa ja aiheuttaa ikävää. Ei voi vain lähteä kahville ystävän luo tai viikonlopun viettoon mökille. Siskon syntymäpäivätkin jäi väliin, samoin sukulaisen hautajaiset. Se on ajoittain raskasta.

IMG_8771

Oikeastaan muita miinuksia en edes keksi. Selvästi ollaan siis plussan puolella tämän ensimmäisen puolen vuoden kanssa. Tuon ainoan miinuksen kanssakin helpottaa, kun lomat alkavat pyöriä normaalisti.

IMG_8644

Kuvat: Jonne

Minkälaista on elämä Lapissa?

cof

Kati kirjoittaa:

Näppäsin tuon yllä olevan kuvan tänään lenkillä mitään sen ihmeempiä ajattelematta. Olen vain pitänyt noita pumpulitikkuja (oikeasti tupasvilla) jotenkin hauskoina ja halusin kuvan niistä niin, että Vito on taustalla. Ei mikään master piece kuvana, mutta aloin sen myötä ajatella tätä Lapin elämää. Ajatukset ehkä vähän eskaloitui, mutta aloin tosissaan miettiä, että onko elo täällä Lapissa ollut tuollaista pumpulia…

Vitolle on varmasti ollut, näkeehän sen naamasta. Mutta minulle ei aina – esim. tänä viikonloppuna.

Olemme nyt asuneet täällä reilut kolme kuukautta. Tänä viikonloppuna olen ollut ensimmäistä kertaa useamman yön kaksin koiran kanssa, kun Jonne on ollut etelässä. Eilen lauantaina käväisin paikallisessa koiratapahtumassa ja tänään suuntaan työkavereiden kanssa retkelle. Tekemistä on ollut ja ihmiskontaktejakin, mutta silti olo on ollut vähän yksinäinen. Ensimmäistä kertaa täällä oikeastaan.

Olen yrittänyt miettiä, että miksi olo on tällainen. Ennen olen rakastanut yksin olemista ja nauttinut siitä ihan todella. Etelässä vietin mielellään päiviä yksin enkä nähnyt kavereita joka viikko. Oli mukavaa olla omissa oloissa enkä todellakaan tuntenut olevani yksinäinen.

Nyt tuntuu erilaiselta. Ehkä erona on se, että täällä ei ole vaihtoehtoja yksin olemiselle. Ei ole kauppakeskuksia, elokuvateattereita ja urheilukeskuksia, joihin voin halutessani mennä. Ei juuri sosiaalisia harrastusmahdollisuuksia viikonloppuisin. Ei omia parhaita kavereita tai perhettä lähellä, joita nähdä jos huvittaa. Kun olet yksin, olet todellakin yksin.

Täällä myös ympäristö lyö lisää vettä yksinäisen myllyyn. Kiipeäpä tunturin huipulle, kun ajatukset ovat synkimmillään. Pelkkää hiljaisuutta, tyhjyyttä ja vapautta. Siellä  todella tunnet oman pienuutesi. Uskallatko siinä hetkessä kuunnella ja hyväksyä kaikki ne ajatukset, joita pään sisältä kumpuaa? Pystytkö päästämään kaikki ajatukset vapaiksi?

Kaikki eivät pysty. Muutamat etelästä käymässä olleet tutut ovat myöntäneet, että erämaa on liian rankka paikka, jos elämäntilanne on hankala ja mieli ennestään synkkä. On parempi pysytellä kavereiden seurassa kuin jättäytyä yksin luonnon helmaan. Ajatuksia ei vain uskalla päästää vapaaksi, vaikka ympäristö siihen vähän painostaakin.

Tutut ovat kuitenkin tunteneet, että täällä päätä olisi mahdollista purkaa ihan eri tavalla. Kun huuttaa tunturin päällä kaikki pahat ajatukset pois, ne todella painuvat ainakin Venäjälle asti ja mieli on keveämpi alas tullessa. Luonto on apealle pelottava, mutta jos sille uskaltaa antaa ajatuksensa, se myös lohduttaa. On jotenkin mahtavaa, minkälainen voima tällä paikalla on ja miten tämä kaikki vaikuttaa pääkoppaan. Kaikki eivät sitä kestä.

Omat ajatukseni eivät ole näin synkät. Enemmänkin ne ovat vain pilviä, jotka heittävät välillä varjoja ja lipuvat sitten ohi. Niin tämä yksinäisyyskin nyt.

Usein tartun ajatukseen, pohdin sitä ja sitten annan sen mennä. Kiipeän jopa tunturiin tai istahdan kannolle keskelle metsää ja tutkiskelen tuntemuksiani. Yritän tahallaan kohdata kaikki ajatukset, joita pään sisältä kumpuaa. Sen jälkeen olo on kevympi ja voin sanoa olevani sinut omien ajatusteni kanssa. Toivottavasti tututkin pystyvät jonakin päivänä tekemään saman.

Ei elämä Lapissa tietenkään ole pelkkää yksinäisyyttä ja synkkyyttä. Pääasiassa olemme viihtyneet täällä äärimmäisen hyvin. En oikeasti kaipaa kauppakeskuksia, hälinää ja ihmispaljoutta. Jos kaipaisin, olisin voinut mennä vaikkapa Rovaniemelle viikonlopuksi. Kaupunkielämä ei kuitenkaan houkuttele yhtään.

Ystäviä ja perhettä kyllä kaipaan. Huomaan jo nyt, että jotkut ystävyyssuhteet tulevat jäämään tämän elämänvaiheen aikana. Joillekin suhteille kilometrit ovat liikaa. Toisille taas eivät, päinvastoin.

Joka tapauksessa tavoitteenani on nyt päästä täälläkin siihen tilanteeseen, että en tunne yksinäisyyttä. Haluan nauttia yksinolosta yhtä paljon kuin ennen. Ehkä siihen pääseminen vaatii vielä vähän totuttelua ja tutustumista tähän uuteen kotiin nimeltä Salla.

Vapunviettoa Sallassa

Kati kirjoittaa:

Hyvää vappua vielä näin viime tipassa! Meillä se on sujunut rauhallisesti brunssitellen, leffoja katsellen ja ulkoillen.

Käytiin eilen vapunaattona Ravintola Kielan brunssilla tuolla tunturissa. Oli kyllä kiva kokonaisuus niin puitteiden kuin ruuankin puolesta. Sali ja pöydät oli koristeltu serpentiinein ja ilmapalloin ja ruokailua tahditti bändi. Ruuassa oli keskitytty paikallisiin raaka-aineisiin ja makuihin. Isot pisteet panostuksesta!

Brunssi alkoi klo 12 ja tasan kahdeltatoista me olimme vielä ainoat asiakkaat. Lappilaista täsmällisyyttä ehkä?


Tänään päivää on vietetty ulkoillen ja rentoutuen. Yksi meidän lempparijutuista täällä on ollut pilkkiminen ja jäällä ulkoilu. Sitä siis tänäänkin.

Tällä kertaa oli sukset mukana.
Sää vaihtuu täällä nopeasti ja pieni lumikuuro pääsi yllättämään. Ei täällä onneksi tarvitse kuitenkaan kärsiä samanlaisista loska- ja räntämääristä kuin etelässä.

Ensimmäiset kunnon ikävät on iskenyt mulle nyt vapun aikaan. On harmittanut, että en päässyt osallistumaan siskon syntymäpäiville eilen, perinteisesti vappua on vietetty niissä merkeissä koko perheen kesken. Tiedossa oli että näitäkin fiiliksiä tietysti tulee, kuuluvat asiaan. Tämä on kai se hinta, mitä maksetaan unelmien jahtaamisesta.

Ensimmäiset päivät 1000 kilometrin päässä 


Kati kirjoittaa:

Pakko myöntää, että ensimmäiset päivät uudessa kotikunnassa eivät ole olleet kovin jännittävät. Olemme mm. purkaneet, purkaneet ja purkaneet tavaroita. Vähitellen laatikot ja säkit onneksi vähenevät ja asunto alkaa näyttää ja tuntua kodilta.

kirkkoOlemme kuitenkin ehtineet jo fiilistellä omaa saunaa ja sitä, että ovesta pääsee suoraan ulos. Se on luksusta vuosien kerrostaloelämän jälkeen! Minusta on kuoriutunut puistelija. Tekisi mieli puistella kaikki mahdolliset tekstiilit ja vähän muutakin, Jonne ei ole ihan yhtä innoissaan asiasta.

Saamme vielä odotella hetken aikaa, että takapiha saadaan käyttöön. Tällä hetkellä takaovea ei saa auki, koska lumikinos on tukkinut sen.

Olemme kyllä molemmat onnessaan ja innoissaan tästä paikasta. Rauhaa, puhtautta ja hiljaisuutta pullollaan. Silti tuntuu, että ympäristö ja luonto odottavat meitä seikkailemaan. Ne tarjoavat niin paljon tekemistä ja näkemistä. Kunhan asunto saadaan kuntoon, niin ehdimme kunnolla perehtyä asiaan.

Sen verran olemme lähimaastoihin tutustuneet, että olemme huomanneet hiihtolatujen alkavan noin 20 metrin päästä kotipihasta. Sen lumen peitossa olevan takapihan takana on metsää. Ja lisää metsää. Vito pääsi jo testaamaan sinne hankikantoa. Kyllä oli poika innoissaan!

Vaikka ei kummoisia hiihtäjiä ollakaan, niin kyllähän tällaiseen maisemaan tekisi mieli sivakoimaan.

Tänään kävimme tutustumassa rinteisiin. Sää oli mielenkiintoinen: joka toisella laskulla paistoi ja joka toisella satoi lunta. Rinteet olivat silti huippukunnossa ja niissä riitti vaihtelevaa laskettavaa. Hisseihin ei tarvinnut jonottaa eikä tunturissa väistellä muita laskijoita. Porukka oli hajaantunut hyvin ympäri tunturia. Huikea fiilis siitäkin, että tuollainen paikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä kotoa!

katilaskee.jpgEi ole ikävä etelään.

Miksi 1000 kilometriä pohjoiseen?

1000kilometriä_4

Kati kirjoittaa:

Syytämme kaikesta joululomareissua Pyhälle vuonna 2016. Viihdyimme, ihastuimme ja aloimme haaveilla. Nyt pakkaamme muuttoauton Espoossa ja puramme sen 1000 kilometrin päässä pohjoisessa.

Kun suuntasimme jouluna Pyhälle, takana oli melko rankka työvuosi. Kiire ja ruuhkat olivat syksyn aikana kiristäneet kehoa ja mieltä. Olimme loman tarpeessa ja kaipasimme hiljaisuutta ja mielenrauhaa. Aika oli ehkä otollinen suuremmallekin muutokselle.

Ihastuimme Pyhään ja Lappiin. Mieli todella lepäsi tunturimaisemissa ja oikea talvi suurine lumikinoksineen ja pikkupakkasineen tuntui hyvältä. Peuhasimme lumessa kuin penskat. Kiire ja stressi taisivat karista jo ensimmäisten tuntien aikana. Voisiko elämä olla aina tällaista?

1000kilometriä_2

Kun ajelimme Pyhältä takaisin etelään, höpöttelimme huvikseen Lappiin muutosta. Paluu etelään ahdisti. Olisipa ihanaa asua kaukana ruuhka-Suomesta ja sen egokeskeisestä ja kiireisestä elämästä. Olisipa ihanaa, jos olisi oikea talvi! Olisipa ihanaa, jos voisi retkeillä tunturissa koiran kanssa useammin, kalastaa, katsella revontulia ja lasketella. Ja hengittää puhdasta ilmaa.

1000kilometriä_3

Toisaalta mietimme myös viihtyisimmekö. Olisiko molemmille mahdollista löytää töitä? Miltä tuntuisi olla niin kaukana sukulaisista ja ystävistä? Ajatukset olivat välillä muuton puolella ja välillä sitä vastaan eikä automatkan aikana ehtinyt muodostua selkeää mielipidettä. Niin paljon positiivista ideassa kuitenkin oli, että ajatus alkoi kehittyä varovaiseksi haaveeksi.

Vain muutama viikko loman jälkeen huomasin mielenkiintoisen avoimen työpaikan Sallassa. Sallassa? Tiesin, että se on jossain Lapissa, mutta loput kysyin Googlelta.

Sijainti vaikutti hyvältä. Ei liian ylhäällä, mutta kuitenkin Lapissa. Reilut 3500 asukasta, paljon tilaa elää ja hengittää. Jonne innostui ajatuksesta heti ja kannusti hakemaan. Niin teinkin ja yllättäen sain paikan.

Niinpä muutamme huhtikuussa Sallaan, 1000 kilometrin päähän. Jätämme työt, asunnon ja ystävät. Kun rekka ajaa muuttopäivänä Sallaan, näemme paikan ensimmäistä kertaa. Emme ole kumpikaan käyneet siellä aikaisemmin.

1000kilometriä_5.jpg

”Hulluja!”, on moni sanonut. Moni on myös ihmetellyt, miksi haluamme jättää Etelä-Suomen, jossa on kaikki lähellä. Sehän on unelmapaikka elää! Mutta onko oikeasti? Meidän unelmaelämä ei ole kiirettä, stressiä, työtä 24/7, ruuhkia, surkeita talvia, ihmisparvia, pelkkää asvalttia ja ulkoilua kerrostalojen väleissä. Se on ihan jotain muuta.

Moni on toki myös ollut innoissaan meidän puolesta, kannustanut ja kehunut rohkeuttamme. Ehkä jokunen on ollut kateellinenkin. Moni on myös sanonut, että lähtisi itsekin Etelä-Suomesta jos voisi tai jonain päivänä aikoo lähteäkin. Tai haluaisi itsekin vaihtaa työpaikkaa, koska ei ole pitänyt työstään enää viimeiseen 10 vuoteen. Me emme halunneet tyytyä tai odottaa, elämästä ei ikinä tiedä.

Päätös muuttamisesta tuntuu meistä täysin oikealta. Kun elämä tarjoaa tällaisen mahdollisuuden, hullu on se joka kieltäytyy.

1000kilometriä_1