Kuvakoosteet laahaa hieman jäljessä, mutta yritän ottaa kovasti kiinni. Maaliskuun kuvakoosteessa ei montaa kuvaa ole, siitä syystä että noin 1,5 viikkoa meni ”lomaillessa” Norjassa laskureissulla. Teen siitä kokonaan oman kuvakoosteen, koska sieltä on niin runsaasti kuvia.
Maaliskuussa saatiin oikein kunnolla lunta! Kollega Tuomo nauttii puuterista & metsälaskusta.
Vietettiin Katin kanssa vapaapäivää ja huristeltiin kelkoilla Ruuhitunturille. Kelkkoja vuokraa Sallassa Napapiirin safarit. Tarjolla myös runsaasti erilaisia opastettuja safareita.
Vähissä oli hiihdot murtsikkakamoilla tänäkin talvena, mutta todistettavasti ainakin kerran hiihdin.Vauhdin huumaa sähköavustetulla fatbikepyörällä.
Suositun Lyhyenä hetkenä -blogin Pia Alapeteri kävi siskonsa kanssa tutustumassa sähköfatbikepyöräilyyn hiihtokeskuksen fillareilla ja minä toimin heille oppaana.
Alkuvuosi on mennyt kuin siivillä ja ei uskoisi että mennään jo helmikuuta. Tammikuussa kävi vieraita 3 viikkona putkeen, niin se toki vaikuttaa siihen, että aika meni super nopeasti. Oli kuitenkin tosi jees! Koostin alle tammikuun suosikkikuviani.
Tämä Sallatunturin huipulla sijaitseva kota nousi viraaliksi Instagramissa ( @j.vaahtera )Horisontissa näkyy alkuperäiset Sallatunturit. Mikäli se olisi edelleen Suomen puolella, niin se olisi Suomen toisiksi korkein hiihtokeskuksen huippu, Ylläksen jälkeen.Tammikuussa oli aivan upeita auringonnousuja sekä -laskuja.Lumijättiläinen ulkoiluttaa lumikoiraa.Tuli myös kokeiltua ensimmäistä kertaa hieman taiteellisempaa kameralla tehtävää päällekkäisvalotusta.Kuukauden aikana tuli lumikenkäiltyä ahkerasti. Tässä ensimmäinen reissu Sallan Vallovaaran kodalle.Mukana oli Katin kaveri Tiina.Sain vanhan duunikaverin vieraaksi ja kävästiin Sallatunturin Tupien kelkoilla päristelemässä.Taukoa pideltiin Lehtoaavan kodalla.Elmeri venttailee nokipannukahvien valmistumista.Tammikuuhun osui myös todella kylmiä päiviä. Pakkanen huiteli alle -30c useamman kerran, mutta se ei haitannut koska silloin oli myös upeita aurinkoisia päiviä.Verikuuta en vaivautunut kuvaamaan, mutta oli se ihan hieno seuraavana aamunakin.Tykkypuita ja vaahtokarkkivärejä.Kummityttö kun tuli kylään, niin revontulet loimusi heti ensimmäisenä yönä.Ja taas lumikenkäiltiin 🙂 Tehtiin mukava 4h retki Ison Sallatunturin maisemissa.
Kuvapäivityksissä on tullut oltua vähän liian laiska, mutta ehkä nyt olisi hyvä aika laitella taas yksi sellainen ilmoille, ennen kuin kesäloma alkaa.
Olen muokkaillut omaa kuvasivustoa myös aika isolla kädellä, joten nyt vain murto-osa kuvista on näkyvissä. Yritys on kova pitää sitä ns. portfolio -tyylisenä, notta vain parhaat kuvat olisi esillä. Saa nähdä kauan pakka pysyy kasassa.
Seuraavan kuvapläjäyksen kuvat on otettu aikavälillä 2.6 – 8.7.2018. Aloitetaan kesäkuusta ja mennään heinäkuuta kohti.
Oli kunnia saada kuvata kummityttöni yo-kuvat.Muutamia hirviä on tullut Sallassa nähtyä auton ratin takaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa oli kamera matkassa. Pysähdyin autolla ja hiiviskelin vielä 50m lähemmäs.Henkilökuvaus on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän. Ostinkin tämän tyyppisiin ”maisemapotretteihin” sopivan linssin (Sigma 35mm Art f1.4). Ps. tämä ei ole maksettu mainos 🙂”Myrskyn jälkeen on poutasää”Poutasää! Kuva otettu Sallatunturilla.Samalla Sallatunturin reissulla tuli otettua myös muutamat markkinointikuvat pyörien kanssa.Sallassa on lukematon määrä upeita suppailukohteita. Ilmatäytteisiä sup-lautoja vuokraa Salla Ski Resort.Kävin tutustumassa Sallan Yhteismetsän vuokraamaan Kalastajan Torppa -erämökkiin ja samalla otin selfien jos…toisenkin. Erämökin vieressä on uskomattoman upea ja kirkas lampi. Siitä vielä myöhemmin lisää kuvia.Tälläsiä sitä voi joskus polulta löytää. Sarvet oli leikattu pois ennen kuin luonnon kiertokulku otti omansa.Tupasvilloja lapin jängillä riittää.Tällä kaverilla ne sarvet vielä oli tallessa. Molemmat löytyneet kallot olivat selvästi vuosia vuosia vanhoja.Tämäkin kuva on Sallatunturin päältä. Kamera suunnattuna kohti Venäjää.Naruskajoki on kirkas!Aina pitää vähintään yksi kuva olla Vitostakin.Drone-kuva Sallan Naruskalta.Hrrr… upean näköistä vettä, mutta aivan jäätävän kylmää!Tietyssä valossa Kalastajan Torpan lammen vesi näyttää ihan maagiselta.Siikaa haettiin, särki saatiin.Ruuassa ollaan kuitenkin pysytty. (Katilta tämän kuvan myötä lämpimät terveiset Eevalle Järvenpäähän! <3)Kalastajan torppa lintuperspektiivistä.
Seuraava kuvapäivitys sitten pullollaan lomakuvia. Mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille! 🙂
Salla ei ole niitä Lapin suurimpia ja tunnetuimpia kohteita. Ehkä suuret ikäluokat tuntevatkin Sallan vielä melko hyvin, mutta olemme huomanneet, että meidän ikäisille suomalaisille Salla on vieraampi kohde. Niin oli tietysti meille itsellemmekin ja jouduimme käyttämään Googlea apuna, kun suunnittelimme muuttoa tänne.
Meiltä molemmilta on kyselty paljon, että mitä siellä Sallassa oikein tapahtuu. Miten paljon käy turisteja? Minkälaiset rinteet ovat? Mitä muuta siellä tapahtuu?
Tässä tiivistetysti Sallan talvi:
Sallan hiihtokeskus: 15 rinnettä ja 6 hissiä, metsälaskualueita. Tunnettu hyväkuntoisista rinteistään ja hyvistä rinneprofiileistaan. Rinteet sopivat koko perheelle. Hisseille ei tarvitse jonotella eikä rinteissä väistellä muita. Harjoituspaikka alppihiihtäjille, esim. Ranskan alppimaajoukkue harjoitteli Sallassa ennen Levin maailmancupia. Vuokrattavana hiihto- ja rinnekamoja, sähköavusteisia ja tavallisia fatbikeja sekä metsähiihtosuksia ja lumikenkiä. Kiinnostavaa: Sallatunturin huipulta näkee Venäjälle asti.
Laskettelurinteiden päällä on monista kuvista tuttu ”Salla in the middle of nowhere”-kyltti. Sen kanssa on pakko ottaa selfiet laskettelureissulla.
Sallan hiihtoladut: 160 kilometriä hiihtolatuja, joista 42 kilometriä valaistuja. Vaihtelevia latuja pitkin sallalaisia maisemia, tuntureita ja vaaroja. Esimerkiksi Ruuhitunturiin menevä reitti kannattaa käydä hiihtämässä, Ruuhitunturissa odottelee kahvila herkullisine munkkeineen ja tunturin huipulta avautuu mahtavat maisemat. Sallassa pääsee hiihtämään myös koiran kanssa, koiralatuja on yli 30 kilometriä. Fatbike-pyörällä saa polkea 12 kilometrin pituisen Kaunisharjun kierroksen.
Viton kanssa avattiin hiihtokausi tällä viikolla. Kuva viime keväältä, jolloin pääsimme harjoittelemaan yhdessä hiihtoa muutaman kerran.
Poro- ja huskyretket. Sallassa pääsee tietysti perinteisille poro- ja huskyajeluillekin. Sallan Poropuisto tarjoaa niitä molempia sekä muun muassa lumikenkäretkiä ja lappilaisia kotailtoja. Ulkomaisten matkanjärjestäjien suusta on kuulunut, että Sallan Poropuisto on Lapin parhaita poropuistoja. Hinnatkin ovat edulliset muihin kohteisiin verrattuna. Pororetkiä löytyy monenlaisia: lyhyistä ajeluista ruokintaretkiin ja revontuliretkiin. Viimeisenä mainittu on Poropuiston suosituimpia retkiä. Retkelle lähdetään pimeän saavuttua ja porot johdattavat revontulien metsästäjät keskelle pimeää metsää. Siellä sytytetään iso nuotio ja nautitaan tunnelmasta. Ja tietysti yritetään bongata niitä revontulia.
Moottorikelkkaretket. Napapiirin Safarit vuokraavat kelkkoja ja järjestävät kelkkaretkiä ympäri Sallaa. Kelkkaretkelle lähtijä ei tarvitse oikeastaan mitään muuta kuin ajokortin. Kelkkahaalarin ja ajo-opetuksen saa Napapiirin Safareilta.
Talvikävelyreitit. Jos suksiminen ei huvita, niin luonnosta pääsee nauttimaan myös kävellen. Sallaan on tehty kolme talvikävelyreittiä, jotka tarjoavat mahtavia maisemia tykkylumipuineen. Reittien varrella voi levähtää keittämään kahvit laavulla tai kodassa. Hiihtolatujen valot valaisevat osittain reittejä. Näistä kävelyreiteistä olen koiranomistajana tosi onnellinen!
Talvena aikana järjestään myös paljon omalaatuisia tapahtumia, esim. Viinakauppahiihto ja Suuri poroviikonloppu. Tapahtumista löytyy laaja listaus Sallan matkailun nettisivuilta.
Mutta parasta Sallassa on ehdottomasti se, että ei ole pakko tehdä yhtään mitään. Täällä voi luvan kanssa vain olla ja nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta. Ja upeasta, kauniista, ihanasta talvisesta luonnosta.
Niin vain aika menee nopeasti, että olemme viettäneet 1000 kilometrin päässä jo puoli vuotta. Olemme ehtineet nähdä ja elää pitkään kesäkuulle jatkuneen kevättalven, ennätyslyhyen kesän ja upean syksyn. Nyt on käännytty jälleen talven puolelle. Työpaikallakin koeaika oli ja meni.
Ensimmäinen puolikas vuosi Sallassa on tuntunut lyhyesti sanottuna hyvältä. Mitään suurempaa kulttuurishokkia täällä asumisesta ei ole tullut. Ei ole ollut ikävä Espooseen tai kaupunkiin. Työt maistuu molemmille ja vapaa-ajallakin on ollut mielekästä puuhaa. Täällä on siis kaikki aika mallillaan.
Lyhyesti ensimmäisen puolivuotisen plussat ja miinukset:
+ Tila. Sitä täällä riittää. Kun lähdet koiran kanssa metsään lenkille tai töiden jälkeen nokipannukahveille, voit olla aika varma että ketään ei tule vastaan ja laavulla on tilaa. Ei ihmispaljoutta ja ruuhkia kaduilla, liikenteessä tai kaupan kassalla. Betonin, asvaltin ja ihmisten sijaan joka puolella on vain tilaa ja hiljaisuutta. Se on mahtavaa.
+ Kiireettömyys. Elämisen rytmissä on järkyttävän iso ero Etelä-Suomeen verrattuna. Ihmisillä on aikaa. Ei tarvitse säntäillä paikasta toiseen, tuijottaa jatkuvasti kelloa ja elää minuutin tarkkaa elämää. Tuntuu, että vapaa-aikaa on tuntikaupalla enemmän.
+ Työkulttuuri. Iso ero tässäkin. Ei jatkuvaa kilpailua ja kiipimistä ylöspäin. Ei tarvitse jakkupukuja ja designer-vaatteita ammattitaidon todisteluun. Elämässä on muutakin kuin työ.
+ Vuodenajat. Niitä on monta ja ne kaikki ovat mahtavia! Kevättalvi = ihana, kesä keskiyön aurinkoineen = ihana, syksy ja ruska = ihana. Ja talvi alkoi jo lokakuun lopussa = ihanaa! Ei pitkää, sateista ja synkkää syksyä, ruskasta lähes suoraan lumimaisemiin. Mahtavaa!
+ Ihmiset. Mukavia, ystävällisiä ja auttavaisia. Ihmisiä kiinnostaa oikeasti, mitä sinulle kuuluu ja mitä ajattelet. Ovat toki myös vähän uteliaita, mutta ymmärtäähän sen pienellä paikkakunnalla, kun kaikki tuntevat toisensa.
– Etäisyys. Perhe ja ystävät ovat kaukana. Välillä se harmittaa ja aiheuttaa ikävää. Ei voi vain lähteä kahville ystävän luo tai viikonlopun viettoon mökille. Siskon syntymäpäivätkin jäi väliin, samoin sukulaisen hautajaiset. Se on ajoittain raskasta.
Oikeastaan muita miinuksia en edes keksi. Selvästi ollaan siis plussan puolella tämän ensimmäisen puolen vuoden kanssa. Tuon ainoan miinuksen kanssakin helpottaa, kun lomat alkavat pyöriä normaalisti.
Edellisestä blogikirjoituksesta onkin jo vierähtänyt hetki. Syyskuu oikeastaan vierähti sekin, kun saimme nauttia monien ystävien seurasta täällä Sallassa. Sekin hyvä puoli tässä kaukana asumisessa on, että ystävät tulevat iltakahvien sijaan pidemmäksi aikaa.
Palauduin takaisin Lappi-elämään viimeistään viime viikonloppuna, kun pääsin seuraamaan poroerotusta. Työkaverille kiitos, että kutsui mukaan. Oli kyllä yksi mielenkiintoisimmista lauantaiaamupäivistä, joita olen kotimaassa viime vuosina kokenut.
600 poroa valmiina erotukseen.
Olin seuraamassa Pohjois-Sallan paliskunnan poroerotusta. Suomessa on yhteensä 54 paliskuntaa eli poronhoitoyksikköä, jotka vastaavat poronhoidosta omilla alueillaan. Sallassa paliskuntia on kaksi: Sallan ja Pohjois-Sallan paliskunnat.
Yhteen paliskuntaan kuuluu useita poromiehiä ja paliskunnan toimintaa johtaa poroisäntä. Yksittäisen poromiehen poromäärää ei tietysti saa kysyä, mutta se kerrotaan julkisesti, että Pohjois-Sallan paliskunnassa suurin sallittu eloporomäärä on 2000-5000 poroa. Toisessa paliskunnassa porojen määrä on vielä suurempi: 5000-8000 poroa. Sallan kunnan alueella on siis reilusti enemmän poroja kuin ihmisiä: ihmisiä on vain n. 3600.
Poroerotukset ovat tärkeä osa poronhoitovuotta. Niissä poromiehet erottelevat, mitkä porot jäävät eloon ja mitkä menevät teuraaksi.
Poroerotuksia järjestetään näin syksyisin, yhden paliskunnan alueella niitä on useita eri puolilla aluetta. Minä osallistuin erotukseen, jossa oli tällä kertaa n. 600 poroa. Määrä tuntuu – ja näyttää – hurjalta, mutta erotus ei edes ollut suurimmasta päästä. Parhaimmillan poroja voi olla erotuksessa jopa yli 1000.
Poroerotus alkoi aamulla kello 9. Paikalla oli paliskunnan poromiehet sekä heidän perheenjäsenensä ja muut apulaiset. Meitä turistejakin oli muutama kameroinemme.
Aluksi kaikki porot olivat yhdessä isossa aitauksessa. Ne oli saatu sinne luonnon avustamana: syksyllä porojen kiima eli rykimäaika ajaa porot isoihin laumoin eli tokkiin, jotka poromiehet sitten ajavat erotusaitaukseen. Kaikki 600 poroa pyörivät ympäri isoa aitausta ja me kaksijalkaiset olimme siellä seassa. Kyllä ensikertalaista vähän hirvitti.
Aitauksessa poromiehet katsovat jo valmiiksi, löytyykö satojen porojen joukosta heidän omiaan. He tunnistavat poronsa muun muassa värillisten kaulassa olevien pankojen avulla ja joitakin myös porojen ulkomuodon perusteella.
Poromies silmäilee ympärillä vilistäviä poroja ja etsii joukosta omiaan.
Seuraavaksi porot ajetaan useammassa erässä pienempään aitaukseen. Tässä käytetään apuna käsiä, jalkoja, ääntä ja isoa kangasta, jolla rajataan aluetta niin, että porot eivät pääse väistämään sivulta portin ohi.
Porot rynnistävät isosta aitauksesta pienempään.
Pienessä aitauksessa poromiehet alkavat ottaa kiinni omia porojaan. Tämä on ehkä erotuksen jännittävin vaihe, sillä porot poukkoilevat pienessä aitauksessa ympäriinsä ja väistelevät ihmisiä. Ensikertalaiselta ei vielä suju porojen liikkeiden ennakointi ja tuntuu, että sarvet hipovat kylkiä jatkuvasti.
Poromiehet ja avustajansa nappaavat porot kiinni sarvista, jaloista tai suopungin avulla. Isoimmilla sarvilla varustetut hirvaat otetaan kiinni ensin, jotta ne eivät ehdi aiheuttaa vaaraa aitauksessa sarvineen ja kiivaine luonteineen.
Nohevat tulevat poromiehet napsivat poroja kiinni käsin tai suopungeilla.
Seuraavaksi poro luetaan eli kirjataan omistajan luetteloon. Samalla poron kylkikarvoihin tehdään puukolla viillot, jotka merkitsevät sitä että poro on käynyt erotuksessa eikä sitä tarvitse käsitellä uudelleen, jos se vielä sattuu seuraavaankin poroerotukseen. Poro voidaan tässä vaiheessa myös kastroida tai sen sarvet voidaan sahata talteen.
Porolta luetaan korvamerkki.
Poron kylkikarvoihin tehdään kevyet viillot merkiksi erotuksesta.Isojen hirvaiden pitelemiseen tarvitaan useampi henkilö. Tältä hirvaalta sahataan arvokkaat isot sarvet talteen ja se myös kastroidaan pihdeillä. Toimenpide ei tunnu hätkäyttävän hirvasta ja se pääsee pian jatkamaan elämäänsä luontoon. Ennen poromiehet hoitivat kastroinnin hampaillaan…Hirvas pärjää hyvin ilman sarviaan. Aluksi se saattaa hoiperrella, kun kymmeniä kiloja painavat sarvet on viety pään päältä. Seuraavana syksynä sillä on jo uusi samanlainen kruunu.
Kastroidut hirvaat tietysti jäävät eloon – niin monet muutkin erotuksessa olevat porot. Eläinlääkäri antaa kaikille eloporoille loislääkityksen ja porot siirretään seuraavaan aitaukseen. Täältä ne pääsevät erotuksen jälkeen takaisin vapaaksi.
Eloon jätettävä poro siirretään oikeaan aitaukseen. Eläinlääkäri on jo antanut sille loislääkityksen ja seuraavaksi kopissa istuva henkilö kirjaa poron tiedot.
Jos poron elämä päättyy, poro ohjataan oikeaan teurasaitaukseen. Teurasauto saapuu hakemaan porot heti erotuksen jälkeen ja ne teurastetaan teurastamolla seuraavana aamuna.
Teurastettavat vasat siirretään omiin aitauksiinsa.
Tässä erotuksessa muutama poro teurastettiin jo paikan päällä erotusaitauksen ulkopuolella. Näin voidaan tehdä poroille, joiden lihat poromiehet ottavat kotiinviemisiksi. Samalla tietysti otetaan talteen porojen taljat ja sarvet.
Pihamaalla näkyi siis roikkuvia ruhoja, irtopäitä ja taljoja. Ne ja kirjoituksessa esiintyvät kuvat voivat luoda rajun kuvan poroerotuksesta. Mutta rajuksi tai järkyttäväksi en sitä kuvailisi. Erotus on sujuvasti etenevä tapahtuma, joka on normaali osa poronhoitovuotta ja porotaloutta. Jotain tapahtuman sujuvuudesta kertoo sekin, että koko 600 poron erotus oli ohi reilussa parissa tunnissa.
Porot eivät tietenkään vapaaehtoisesti halua olla ihmisten pideltävänä ja käsiteltävänä. Niihin ei kuitenkaan kohdistettu missään vaiheessa tarpeetonta määrää voimaa ja oli ihailtavaa katsella, kuinka poromiehet arvostivat porojaan.
Poronhoitoa on harjoitettu Suomessa jo satoja vuosia ja se on edelleen tärkeä osa elämää täällä pohjoisessa. Toivoisin, että useammat ihmiset pääsisivät seuraamaan, mistä ja miten ruoka tulee kauppojen hyllyille. Siinä oppii arvostamaan heitä, jotka tekevät taustalla kaiken työn.
Tämä vuosi on ollut vaikea poromiehille. Talvi kesti pitkään eivätkä kaikki keväällä kinosten sekaan syntyneet vasat selvinneet. Se näkyy heti poromiehen kukkarossa.
Oi, mitä kauniita ihmeitä Suomen luonto piilotteleekaan! Kullaojan vesiputous Pohjois-Sallan Naruskalla on kyllä yksi upeimmista luonnon muovaamista nähtävyyksistä, joita olen päässyt ihastelemaan.
Kullaojan vesiputous valittiin tänä vuonna vuoden vesiputousnähtävyydeksi. Eikä suotta! Putous on keskellä metsää ja sinne menee vain pieni polku. Polun päässä, vihreän metsän keskellä, keskellä ei mitään vesi ryöppyää putouksesta ja muodostaa pienen kirkasvetisen lammen. Aurinko siivilöityy puiden välistä ja kukat kukkivat putouksen reunoilla. Tunnelma on kuin sadusta.
Putoukselle ei juuri ole opasteita. Nyt sinne on jo muodostunut polku.
Putoukselle on matkaa kirkonkylältä lähemmäs 90 kilometriä suuntaansa. Noin 60 kilometriä matkasta on hiekkatietä, lopussa aika hitaasti ajettavaa sellaista. Opasteita putoukselle ei juuri ole, vielä. Parhaiten putoukselle löytää CityNomadi-sovelluksen avulla, joka on hyvä muutenkin ladata jos retkeilee Sallassa.
Punainen merkki näyttää putouksen sijainnin. Kirkonkylä näkyy kuvan alareunassa.
Putouksen ympäristössä on muutamia hankalia nousuja ja polkuja, joten liikuntarajoitteiselle kulku voi olla hankalaa. Toisaalta yksi putouksen viehättävimmistä piirteistä on nimenomaan se, että ympäristö on täysin koskematon.
Teimme työkavereiden kanssa opasteen, löytölautaa ja hiiltä. Toivottavasti on kestänyt.
Putoukselle kannattaa ehdottomasti tehdä retki, jos on lähistöllä. Tai vaikka ei kovin lähellä olisikaan.
Hyvää vappua vielä näin viime tipassa! Meillä se on sujunut rauhallisesti brunssitellen, leffoja katsellen ja ulkoillen.
Käytiin eilen vapunaattona Ravintola Kielan brunssilla tuolla tunturissa. Oli kyllä kiva kokonaisuus niin puitteiden kuin ruuankin puolesta. Sali ja pöydät oli koristeltu serpentiinein ja ilmapalloin ja ruokailua tahditti bändi. Ruuassa oli keskitytty paikallisiin raaka-aineisiin ja makuihin. Isot pisteet panostuksesta!
Brunssi alkoi klo 12 ja tasan kahdeltatoista me olimme vielä ainoat asiakkaat. Lappilaista täsmällisyyttä ehkä?
Tänään päivää on vietetty ulkoillen ja rentoutuen. Yksi meidän lempparijutuista täällä on ollut pilkkiminen ja jäällä ulkoilu. Sitä siis tänäänkin.
Tällä kertaa oli sukset mukana.Sää vaihtuu täällä nopeasti ja pieni lumikuuro pääsi yllättämään. Ei täällä onneksi tarvitse kuitenkaan kärsiä samanlaisista loska- ja räntämääristä kuin etelässä.
Ensimmäiset kunnon ikävät on iskenyt mulle nyt vapun aikaan. On harmittanut, että en päässyt osallistumaan siskon syntymäpäiville eilen, perinteisesti vappua on vietetty niissä merkeissä koko perheen kesken. Tiedossa oli että näitäkin fiiliksiä tietysti tulee, kuuluvat asiaan. Tämä on kai se hinta, mitä maksetaan unelmien jahtaamisesta.
Pakko myöntää, että ensimmäiset päivät uudessa kotikunnassa eivät ole olleet kovin jännittävät. Olemme mm. purkaneet, purkaneet ja purkaneet tavaroita. Vähitellen laatikot ja säkit onneksi vähenevät ja asunto alkaa näyttää ja tuntua kodilta.
Olemme kuitenkin ehtineet jo fiilistellä omaa saunaa ja sitä, että ovesta pääsee suoraan ulos. Se on luksusta vuosien kerrostaloelämän jälkeen! Minusta on kuoriutunut puistelija. Tekisi mieli puistella kaikki mahdolliset tekstiilit ja vähän muutakin, Jonne ei ole ihan yhtä innoissaan asiasta.
Saamme vielä odotella hetken aikaa, että takapiha saadaan käyttöön. Tällä hetkellä takaovea ei saa auki, koska lumikinos on tukkinut sen.
Olemme kyllä molemmat onnessaan ja innoissaan tästä paikasta. Rauhaa, puhtautta ja hiljaisuutta pullollaan. Silti tuntuu, että ympäristö ja luonto odottavat meitä seikkailemaan. Ne tarjoavat niin paljon tekemistä ja näkemistä. Kunhan asunto saadaan kuntoon, niin ehdimme kunnolla perehtyä asiaan.
Sen verran olemme lähimaastoihin tutustuneet, että olemme huomanneet hiihtolatujen alkavan noin 20 metrin päästä kotipihasta. Sen lumen peitossa olevan takapihan takana on metsää. Ja lisää metsää. Vito pääsi jo testaamaan sinne hankikantoa. Kyllä oli poika innoissaan!
Vaikka ei kummoisia hiihtäjiä ollakaan, niin kyllähän tällaiseen maisemaan tekisi mieli sivakoimaan.
Tänään kävimme tutustumassa rinteisiin. Sää oli mielenkiintoinen: joka toisella laskulla paistoi ja joka toisella satoi lunta. Rinteet olivat silti huippukunnossa ja niissä riitti vaihtelevaa laskettavaa. Hisseihin ei tarvinnut jonottaa eikä tunturissa väistellä muita laskijoita. Porukka oli hajaantunut hyvin ympäri tunturia. Huikea fiilis siitäkin, että tuollainen paikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä kotoa!
Poromiehet ja avustajansa nappaavat porot kiinni sarvista, jaloista tai suopungin avulla. Isoimmilla sarvilla varustetut hirvaat otetaan kiinni ensin, jotta ne eivät ehdi aiheuttaa vaaraa aitauksessa sarvineen ja kiivaine luonteineen.
Olemme kuitenkin ehtineet jo fiilistellä omaa saunaa ja sitä, että ovesta pääsee suoraan ulos. Se on luksusta vuosien kerrostaloelämän jälkeen! Minusta on kuoriutunut puistelija. Tekisi mieli puistella kaikki mahdolliset tekstiilit ja vähän muutakin, Jonne ei ole ihan yhtä innoissaan asiasta.
Ei ole ikävä etelään.
1000 kilometriä pohjoiseen 