Norja, Lyngen Alps

Jonne kirjoittaa:

Majapaikkamme ikkunasta sai ihailla upeita vuorimaisemia.

Maaliskuun kuvakoosteen jatkoksi lupasin myös kuvakoosteen Lyngenin vapaalaskuretkestämme.  Lyngen sijaitsee Norjan lapissa ja helpoiten sinne pääsee autolla kun hurauttaa käsivarresta yli. Lähin lentokenttä sijaitsee Tromssassa, jonne on noin. 2h ajomatka Lyngenfjordista (suomeksi Yykeänmuotka). Lyngenin alpit on erittäin suosittu vapaalaskupaikka etenkin lopputalvesta lumivarmuutensa vuoksi. Kun muualla alkaa laskukausi olemaan ehtoon puolella, niin siellä riittää monesti hyvää laskettavaa aina pitkälle vappuun asti ja joskus ylikin. Vuodet eivät toki ole veljeksiä ja kelit voivat vaihdella todella nopeastikin. Mekin saimme kokea vesi- ja  räntäsateen, auringonpaisteen ja kovan tuulen, mutta onneksi myös runsaat lumisateet mikä pelastikin meidän laskureissun. Ilman uutta lunta reissusta olisi saattanut jäädä vain upeat maisemat mieleen. Niitä siellä toki riittääkin, lumihuippuisia vuoria on joka ilmansuunnassa silmän kantamattomiin. Vapaalaskun ideana on hiihdellä suksiin/lautaan kiinnitettävien nousukarvojen avulla ylös ja sen jälkeen laskea vapaavalintainen laskulinja alas. Keskiverto vuoren korkeus huitelee noin.1000m ja sitä kapuaa yleensä ylös noin 3-4h. Ylhäällä otetaan nousukarvat pois, syödään eväät, laitetaan välineet laskumoodiin ja hurautetaan alas. Alas laskuun menee noin tunti. Aina ei kuitenkaan huipulle ole pakko mennä eikä sinne kannata jääräpäisesti yrittääkkään, jos olosuhteet eivät ole suotuisat. Tuuli puhalsi melko navakkana useampana päivänä, eikä puurajan yläpuolella ollut puuteria laisinkaan. Jonnekkin se tuuli sen lumen aina kuitenkin kuljettaa ja me löysimme sitä metsästä. Laskimme poikkeuksellisen paljon metsäpätkiä mikä sekin on todella hauskaa. Meidän reissulla lumivyöryriski oli koko ajan huomattavan korkea, joten pysyttelimme alle 25 asteisissa mäissä.

Tarkoitus ei ole syventyä laskettelureissun tapahtumiin sen enempää vaan antaa kuvien puhua puolestaan.

Ensimmäisenä päivänä aurinko paistoi, mutta lumi oli laskemisen kannalta huonoa, tuulenpieksemää korppua.

Tämä on koko reissun suosikkikuvani.

Tuomas Ilola näyttää laskemisen mallia.

Majapaikkamme sijaitsi Sjursnesissä ja siellä oli erittäin valokuvauksellinen kirkko.

Kun keli menee ”sinkkiin”, niin on parempi kääntyä ympäri ja laskea alas. Mikko Järvinen aloittamassa laskuaan alas.

Metsässä näkyvyys on jo paljon parempi ja sieltä sitä pehmeetä luntakin löytyi. Kim Hramoff pöllyttelemässä putikkaa.

Seuraavana päivänä pääsi ”Jiihaata” huutamaan lähes kirkkaalta taivaalta.

Ryhmäkuva loistavan metsälaskupäivän jälkeen.

Uusi päivä, uusi nousu, uusi huippu kiikarissa.

Luonnon minimalistista taidetta.

Panorama

Huipulla kamojen vaihdossa. Monesti tuulen takia siellä ei maisemia kauaa viitsi katsella.

Eikä maltakaan maisemia katsella, kun tätä on tiedossa.

Viimeisenä laskupäivänä keli ei ollut otollinen ylös kiipeämiseen, niin päätimme rakentaa hyppyrin metsään ja nuorruimme samalla kaikki 20-vuotta.

Ilola

Allekirjoittaneen ysärityyli.

Järän sivuduffy.

Ennen kotimatkaa päätimme kokeilla josko rannalta saataisiin turskaa tai seitä ruokapöytään.

Saatiin vain pelkkiä meritähtiä. 🙂

Mutta onhan ne hienoja!

Maaliskuun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Kuvakoosteet laahaa hieman jäljessä, mutta yritän ottaa kovasti kiinni. Maaliskuun kuvakoosteessa ei montaa kuvaa ole, siitä syystä että noin 1,5 viikkoa meni ”lomaillessa” Norjassa laskureissulla. Teen siitä kokonaan oman kuvakoosteen, koska sieltä on niin runsaasti kuvia.

Maaliskuussa saatiin oikein kunnolla lunta! Kollega Tuomo nauttii puuterista & metsälaskusta.

Vietettiin Katin kanssa vapaapäivää ja huristeltiin kelkoilla Ruuhitunturille. Kelkkoja vuokraa Sallassa Napapiirin safarit.  Tarjolla myös runsaasti erilaisia opastettuja safareita.

Vähissä oli hiihdot murtsikkakamoilla tänäkin talvena, mutta todistettavasti ainakin kerran hiihdin.

Vauhdin huumaa sähköavustetulla fatbikepyörällä.

Suositun Lyhyenä hetkenä -blogin Pia Alapeteri kävi siskonsa kanssa tutustumassa sähköfatbikepyöräilyyn hiihtokeskuksen fillareilla ja minä toimin heille oppaana.

Lue Pian blogista koko juttu.

Vitolle kuuluu hyvää ja hän nautti talvesta!

Lopulta tykkypuut katosivat ja sekös se kuvaajaa harmittaa. Onneksi taivas oli sentään värikäs.

 

Tammikuun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Alkuvuosi on mennyt kuin siivillä ja ei uskoisi että mennään jo helmikuuta. Tammikuussa kävi vieraita 3 viikkona putkeen, niin se toki vaikuttaa siihen, että aika meni super nopeasti. Oli kuitenkin tosi jees! Koostin alle tammikuun suosikkikuviani.

Tämä Sallatunturin huipulla sijaitseva kota nousi viraaliksi Instagramissa ( @j.vaahtera )

Horisontissa näkyy alkuperäiset Sallatunturit. Mikäli se olisi edelleen Suomen puolella, niin se olisi Suomen toisiksi korkein hiihtokeskuksen huippu, Ylläksen jälkeen.

Tammikuussa oli aivan upeita auringonnousuja sekä -laskuja.

Lumijättiläinen ulkoiluttaa lumikoiraa.

Tuli myös kokeiltua ensimmäistä kertaa hieman taiteellisempaa kameralla tehtävää päällekkäisvalotusta.

Kuukauden aikana tuli lumikenkäiltyä ahkerasti. Tässä ensimmäinen reissu Sallan Vallovaaran kodalle.

Mukana oli Katin kaveri Tiina.

Sain vanhan duunikaverin vieraaksi ja kävästiin Sallatunturin Tupien kelkoilla päristelemässä.

Taukoa pideltiin Lehtoaavan kodalla.

Elmeri venttailee nokipannukahvien valmistumista.

Tammikuuhun osui myös todella kylmiä päiviä. Pakkanen huiteli alle -30c useamman kerran, mutta se ei haitannut koska silloin oli myös upeita aurinkoisia päiviä.

Verikuuta en vaivautunut kuvaamaan, mutta oli se ihan hieno seuraavana aamunakin.

Tykkypuita ja vaahtokarkkivärejä.

Kummityttö kun tuli kylään, niin revontulet loimusi heti ensimmäisenä yönä.

Ja taas lumikenkäiltiin 🙂 Tehtiin mukava 4h retki Ison Sallatunturin maisemissa.

Talvi loppuu

Kati kirjoittaa:

Maaliskuun ensimmäinen päivä. Se kuulemma tarkoittaa, että talvi on virallisesti päättynyt ja kevät alkanut.

Surkeaa! Mieleen hiipii haikeus. Nytkö se on jo ohi? Pitääkö odottaa reilusti yli puoli vuotta seuraavaan talveen? En halua kevättä, kirkkaita aurinkoisia kelejä ja hupenevaa lumipeitettä. Haluan lisää hämäriä iltoja, upeita keskitalven auringonlaskuja ja lunta!

Kuulostaa varmaan hullulta, mutta siltä tuntuu. Meidän ensimmäinen talvi Sallassa on ollut mahtava. Ainakin minulla se ylitti kaikki odotukset. Lumen määrä, jatkuva (!) pakkanen, kuulaat päivät, vähäisen valon taiteilemat värit taivaanrannassa, huurtuneet puut, pakkasen nipistely poskipäillä. Eikä yhtään päivää vesisadetta! Täydellistä.

En ollut tietenkään aikaisemmin kokenut kokonaista talvea Lapissa. Enkä oikein pahinta kaamosaikaakaan, sillä perheen ja ystävien kanssa Lapin reissut tehtiin aina keväällä. Mutta huomaan nyt, että keskitalvi on minun ehdoton suosikki.

Täällä Sallan korkeudella ei kaamosta varsinaisesti ole, sillä aurinko nousee ja laskee joka päivä läpi talven. Vähimmillään päivänvaloa oli joulun tienoilla pari tuntia. Pimeää toki oli, mutta pimeys ei ollut niin raskasta ja painostavaa kuin Etelä-Suomessa. Pakkanen ja lumi tekivät siitä täällä siedettävän ja jopa nautinnollisen.

Pakkasen ja lumen lisäksi parasta keskitalvessa olikin se vähäinen valo. Matalalta säteilevä, kauniin kullankeltainen, taivaanrantoja maalaileva valo. Niin pehmeä valo, että se taikoi kaiken entistä kauniimmaksi.

Olen kokenut auringonlaskut esimerkiksi Balilla, mutta lappilaiset eivät häviä niille yhtään. Täällä tunturin päällä auringonlaskut ovat jotain uskomatonta. Auringon puolella tummaa, keltaista ja oranssia ja samaan aikaan tunturin toisella puolella vaaleanpunaista ja -sinistä pehmeää utua. Pää pyörii kuin tennisottelussa, kun yrittää imeä itseensä kaikki auringonlaskun sävyt.

Auringonlasku aurinkoon päin katsottuna.

 

Samaan aikaan toisella puolella tunturia. Käsittelemätön kuva suoraan kännykästä.

Haikein mielin hyvästelen tuon valon. Sen pehmeys alkaa olla poissa ja tilalle on tullut kirkas kevätaurinko. Häikäisevä ja armoton, mutta toisaalta monille niin lohdullinen. Pimeä aika on selätetty ja kesä saapuu. Välissä ovat vielä keväthangilla koettavat seikkailut.

Tällaisia maisemia ja ilmiöitä kuvailtiin jo lokakuun lopulla.

Sallan talvi

Kati kirjoittaa:

Salla ei ole niitä Lapin suurimpia ja tunnetuimpia kohteita. Ehkä suuret ikäluokat tuntevatkin Sallan vielä melko hyvin, mutta olemme huomanneet, että meidän ikäisille suomalaisille Salla on vieraampi kohde. Niin oli tietysti meille itsellemmekin ja jouduimme käyttämään Googlea apuna, kun suunnittelimme muuttoa tänne.

Meiltä molemmilta on kyselty paljon, että mitä siellä Sallassa oikein tapahtuu. Miten paljon käy turisteja? Minkälaiset rinteet ovat? Mitä muuta siellä tapahtuu?

Tässä tiivistetysti Sallan talvi:

• Sallan hiihtokeskus: 15 rinnettä ja 6 hissiä, metsälaskualueita. Tunnettu hyväkuntoisista rinteistään ja hyvistä rinneprofiileistaan. Rinteet sopivat koko perheelle. Hisseille ei tarvitse jonotella eikä rinteissä väistellä muita. Harjoituspaikka alppihiihtäjille, esim. Ranskan alppimaajoukkue harjoitteli Sallassa ennen Levin maailmancupia. Vuokrattavana hiihto- ja rinnekamoja, sähköavusteisia ja tavallisia fatbikeja sekä metsähiihtosuksia ja lumikenkiä. Kiinnostavaa: Sallatunturin huipulta näkee Venäjälle asti.

Laskettelurinteiden päällä on monista kuvista tuttu ”Salla in the middle of nowhere”-kyltti. Sen kanssa on pakko ottaa selfiet laskettelureissulla.

• Sallan hiihtoladut: 160 kilometriä hiihtolatuja, joista 42 kilometriä valaistuja. Vaihtelevia latuja pitkin sallalaisia maisemia, tuntureita ja vaaroja. Esimerkiksi Ruuhitunturiin menevä reitti kannattaa käydä hiihtämässä, Ruuhitunturissa odottelee kahvila herkullisine munkkeineen ja tunturin huipulta avautuu mahtavat maisemat. Sallassa pääsee hiihtämään myös koiran kanssa, koiralatuja on yli 30 kilometriä. Fatbike-pyörällä saa polkea 12 kilometrin pituisen Kaunisharjun kierroksen.

Viton kanssa avattiin hiihtokausi tällä viikolla. Kuva viime keväältä, jolloin pääsimme harjoittelemaan yhdessä hiihtoa muutaman kerran.

• Poro- ja huskyretket. Sallassa pääsee tietysti perinteisille poro- ja huskyajeluillekin. Sallan Poropuisto tarjoaa niitä molempia sekä muun muassa lumikenkäretkiä ja lappilaisia kotailtoja. Ulkomaisten matkanjärjestäjien suusta on kuulunut, että Sallan Poropuisto on Lapin parhaita poropuistoja. Hinnatkin ovat edulliset muihin kohteisiin verrattuna. Pororetkiä löytyy monenlaisia: lyhyistä ajeluista ruokintaretkiin ja revontuliretkiin. Viimeisenä mainittu on Poropuiston suosituimpia retkiä. Retkelle lähdetään pimeän saavuttua ja porot johdattavat revontulien metsästäjät keskelle pimeää metsää. Siellä sytytetään iso nuotio ja nautitaan tunnelmasta. Ja tietysti yritetään bongata niitä revontulia.

• Moottorikelkkaretket. Napapiirin Safarit vuokraavat kelkkoja ja järjestävät kelkkaretkiä ympäri Sallaa. Kelkkaretkelle lähtijä ei tarvitse oikeastaan mitään muuta kuin ajokortin. Kelkkahaalarin ja ajo-opetuksen saa Napapiirin Safareilta.
• Talvikävelyreitit. Jos suksiminen ei huvita, niin luonnosta pääsee nauttimaan myös kävellen. Sallaan on tehty kolme talvikävelyreittiä, jotka tarjoavat mahtavia maisemia tykkylumipuineen. Reittien varrella voi levähtää keittämään kahvit laavulla tai kodassa. Hiihtolatujen valot valaisevat osittain reittejä. Näistä kävelyreiteistä olen koiranomistajana tosi onnellinen!

Toki Sallasta löytyy paljon muitakin kohteita talvipäiville: kylpylä Holiday Club Sallassa, todella mielenkiintoinen Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo, Sallan liikuntakeskus kuntosaleineen ja suliskenttineen sekä esim. keilahalli.

Talvena aikana järjestään myös paljon omalaatuisia tapahtumia, esim. Viinakauppahiihto ja Suuri poroviikonloppu. Tapahtumista löytyy laaja listaus Sallan matkailun nettisivuilta.

Mutta parasta Sallassa on ehdottomasti se, että ei ole pakko tehdä yhtään mitään. Täällä voi luvan kanssa vain olla ja nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta. Ja upeasta, kauniista, ihanasta talvisesta luonnosta.