Majapaikkamme ikkunasta sai ihailla upeita vuorimaisemia.
Maaliskuun kuvakoosteen jatkoksi lupasin myös kuvakoosteen Lyngenin vapaalaskuretkestämme. Lyngen sijaitsee Norjan lapissa ja helpoiten sinne pääsee autolla kun hurauttaa käsivarresta yli. Lähin lentokenttä sijaitsee Tromssassa, jonne on noin. 2h ajomatka Lyngenfjordista (suomeksi Yykeänmuotka). Lyngenin alpit on erittäin suosittu vapaalaskupaikka etenkin lopputalvesta lumivarmuutensa vuoksi. Kun muualla alkaa laskukausi olemaan ehtoon puolella, niin siellä riittää monesti hyvää laskettavaa aina pitkälle vappuun asti ja joskus ylikin. Vuodet eivät toki ole veljeksiä ja kelit voivat vaihdella todella nopeastikin. Mekin saimme kokea vesi- ja räntäsateen, auringonpaisteen ja kovan tuulen, mutta onneksi myös runsaat lumisateet mikä pelastikin meidän laskureissun. Ilman uutta lunta reissusta olisi saattanut jäädä vain upeat maisemat mieleen. Niitä siellä toki riittääkin, lumihuippuisia vuoria on joka ilmansuunnassa silmän kantamattomiin. Vapaalaskun ideana on hiihdellä suksiin/lautaan kiinnitettävien nousukarvojen avulla ylös ja sen jälkeen laskea vapaavalintainen laskulinja alas. Keskiverto vuoren korkeus huitelee noin.1000m ja sitä kapuaa yleensä ylös noin 3-4h. Ylhäällä otetaan nousukarvat pois, syödään eväät, laitetaan välineet laskumoodiin ja hurautetaan alas. Alas laskuun menee noin tunti. Aina ei kuitenkaan huipulle ole pakko mennä eikä sinne kannata jääräpäisesti yrittääkkään, jos olosuhteet eivät ole suotuisat. Tuuli puhalsi melko navakkana useampana päivänä, eikä puurajan yläpuolella ollut puuteria laisinkaan. Jonnekkin se tuuli sen lumen aina kuitenkin kuljettaa ja me löysimme sitä metsästä. Laskimme poikkeuksellisen paljon metsäpätkiä mikä sekin on todella hauskaa. Meidän reissulla lumivyöryriski oli koko ajan huomattavan korkea, joten pysyttelimme alle 25 asteisissa mäissä.
Tarkoitus ei ole syventyä laskettelureissun tapahtumiin sen enempää vaan antaa kuvien puhua puolestaan.
Ensimmäisenä päivänä aurinko paistoi, mutta lumi oli laskemisen kannalta huonoa, tuulenpieksemää korppua.Tämä on koko reissun suosikkikuvani.Tuomas Ilola näyttää laskemisen mallia.Majapaikkamme sijaitsi Sjursnesissä ja siellä oli erittäin valokuvauksellinen kirkko.Kun keli menee ”sinkkiin”, niin on parempi kääntyä ympäri ja laskea alas. Mikko Järvinen aloittamassa laskuaan alas.Metsässä näkyvyys on jo paljon parempi ja sieltä sitä pehmeetä luntakin löytyi. Kim Hramoff pöllyttelemässä putikkaa.Seuraavana päivänä pääsi ”Jiihaata” huutamaan lähes kirkkaalta taivaalta.Ryhmäkuva loistavan metsälaskupäivän jälkeen.Uusi päivä, uusi nousu, uusi huippu kiikarissa.Luonnon minimalistista taidetta.PanoramaHuipulla kamojen vaihdossa. Monesti tuulen takia siellä ei maisemia kauaa viitsi katsella.Eikä maltakaan maisemia katsella, kun tätä on tiedossa.Viimeisenä laskupäivänä keli ei ollut otollinen ylös kiipeämiseen, niin päätimme rakentaa hyppyrin metsään ja nuorruimme samalla kaikki 20-vuotta.IlolaAllekirjoittaneen ysärityyli.Järän sivuduffy.Ennen kotimatkaa päätimme kokeilla josko rannalta saataisiin turskaa tai seitä ruokapöytään.Saatiin vain pelkkiä meritähtiä. 🙂Mutta onhan ne hienoja!
Kuvakoosteet laahaa hieman jäljessä, mutta yritän ottaa kovasti kiinni. Maaliskuun kuvakoosteessa ei montaa kuvaa ole, siitä syystä että noin 1,5 viikkoa meni ”lomaillessa” Norjassa laskureissulla. Teen siitä kokonaan oman kuvakoosteen, koska sieltä on niin runsaasti kuvia.
Maaliskuussa saatiin oikein kunnolla lunta! Kollega Tuomo nauttii puuterista & metsälaskusta.
Vietettiin Katin kanssa vapaapäivää ja huristeltiin kelkoilla Ruuhitunturille. Kelkkoja vuokraa Sallassa Napapiirin safarit. Tarjolla myös runsaasti erilaisia opastettuja safareita.
Vähissä oli hiihdot murtsikkakamoilla tänäkin talvena, mutta todistettavasti ainakin kerran hiihdin.Vauhdin huumaa sähköavustetulla fatbikepyörällä.
Suositun Lyhyenä hetkenä -blogin Pia Alapeteri kävi siskonsa kanssa tutustumassa sähköfatbikepyöräilyyn hiihtokeskuksen fillareilla ja minä toimin heille oppaana.
Blogimme suhteen olemme olleet hieman laiskoja, mikä osittain varmasti johtuu siitä että molemmat saa omissa töissään ihan tarpeeksi kirjoittaa ja somettaa. Täällä kuitenkin ollaan ja hyvin pyyhkii. 🙂
Talvi alkaa olemaan loppusuoralla Sallassa, niin on hyvä muistella helmikuun kauneimpia hetkiä kameran etsimen takaa.
Valot johdattaa Sallatunturille.Kävimme Katin kanssa kuvaamassa yhdessä revontulia Sallan hiihtokeskuksen pohjoisrinteen kupeesta.Jänöjussi johdattaa tietä talven ihmemaahan.Odottelin aikaisin aamulla saksalaisia kuvaajia Sallatunturin huipulla. Tulivat kuvaamaan upeata auringonnousua.ja se auringonnousu tosiaan oli maaginen!Sakemanni haltioituneena 🙂
Katin perhe kävi helmikuussa kylässä ja pääsivät kokemaan vauhdikkaan huskyretken…sekä upeimmat revontulet, mitä olen koskaan nähnyt!
Kuvasin helmikuun aikana myös useamman freelance-keikan, mukaan lukien kahdet talvihäät Sallan Snowloungessa. Erittäin hienoja, opettavaisia ja mieleenpainuvia kokemuksia!
Tänään vietetään vuoden viimeistä päivää. Sen kunniaksi on yleensä tapana summata vuoden tapahtumia ja parhaita hetkiä, joten ajattelinpa itsekin tehdä sen.
Vuosi 2018 alkoi meillä täällä Sallassa. Katselimme perinteiset ilotulitukset ja kippistelimme jääsnapseilla SnowLounge-jääbaarissa. Odottelimme innolla uutta vuotta ja ensimmäistä kokonaista sellaista Lapissa.
Jonne uutenavuotena SnowLoungessa.
Alkuvuosi oli meillä molemmilla työntäyteinen. Työskentelemme molemmat matkailun parissa ja talvi on edelleen pääsesonki täällä. Työtä siis riitti eikä ylimääräisiä vapaita ehditty pitää. Tähän yritämme tehdä muutoksen tänä talvena. Tavoitteena nimittäin on, että ehtisimme reissata talven aikana enemmän ympäri Lappia. Nyt olemmekin ehtineet käydä joulukuun aikana jo Pyhällä ja Rukalla laskemassa, joten ihan hyvin on sen tavoitteen suhteen alkanut.
Alkutalvesta jäi myös mieleen moottorikelkkaretki, joka oli minulle ensimmäinen sellainen. Siitä voit lukea lisää täältä.
Meidän molempien synttäreitä vietettiin myös alkuvuodesta. Suuria juhlia ei pidetty, vaan ne menivät lähinnä hyvän ruuan ja seuran merkeissä kotikulmilla.
Synttärisankari. 🙂
Kevättalvella saimme paljon sukua ja ystäviä iloksemme Sallaan. Jonnen isän kuusikymppisiä vietettiin muun muassa revontulipororetkellä ja minun parhaiden ystävien kanssa viihdyttiin rinteessä ja huskyretkelläkin. Toivottavasti saadaan yhtä paljon kyläilijöitä tänäkin talvena!
Huskyretkellä Sallan Poropuistossa.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen talvi täällä 1000 kilometrin päässä oli mahtava! Nautimme luonnosta ja ihan oikeasta talvesta täysin siemauksin. Jopa niin paljon, että minua alkoi jo maaliskuussa harmittaa, että talvi kohta loppuu.
Näitä maisemia tuli ikävä jo maaliskuussa. Kaamos ja keskitalvi kosketti ja vaikutti kaikella kauneudellaan. Koko kevään, kesän ja syksyn odotin näitä maisemia ja nyt ne on vihdoin taas täällä!
Kevät on pohjoisessa ihan oma, erikoinen vuodenaikansa. Toisinaan se voi olla vähäluminen, kuten vuonna 2018, toisinaan taas lunta riittää pitkälle kesäkuun puolelle. Viime kevään erikoisuutena olivat kovat tulvat, joita kävimme ihastelemassa Kiutakönkäällä Oulangan kansallispuistossa. Lue lisää siitä reissusta täältä.
Tulviva Kiutaköngäs.
Kesästä 2018 jäi mieleen kolmet ylioppilasjuhlat, hetket molempien mökeillä ja tietysti kesälomareissut. Bengtskärin majakassa yöpyminen oli mahtava ja unohtumaton kokemus. Etelä-Ranskan road trip jäi mieleen kauniista maisemista ja kaupungeista sekä helteestä.
Ihana Etelä-Ranska!Hurmaava muurien sisään rakennettu Avignonin kaupunki. Road tripin reitti oli: Marseille – Aix-en-Provence – Roussillon – Gordes – L’Isle-Sur-la-Sorgue – Avignon – Arles – Istres. Ja menopelinä Fiat500.
Yksi unohtumattomista kesän reissusta oli myös työmatka Venäjälle, läheisiin Alakurtin kylään ja Kantalahden kaupunkiin. Suosittelen katsomaan ainakin kuvat siitä reissusta täältä. Siinä reissussa oli eksotiikkaa!
Loman jälkeen koittivat jälleen työkiireet ja tuntuu, että syksystä ei juuri jäänyt muistikuvia. Jonnen syksyn kohokohtiin kuului poikien eräretki Pohjois-Sallan erämaahan. Syksyn loppupuolella vietettiin myös isäni syntymäpäiviä koko perheen voimin Etelä-Suomessa.
Marraskuun alkupuolella käväisin vielä työmatkalla Saksassa. Ehdittiin ajaa viidessä päivässä Berliinistä aina länteen Düsseldorfiin asti. Paljon nähtiin lyhyessä ajassa ja pakko myöntää, että reissu muutti käsitykseni Saksasta. Se ei juuri ole kiinnostanut matkakohteena tätä ennen, mutta nyt bongasin monia niin hienoja paikkoja, että tekisi mieli lähteä tutkailemaan sinne enemmänkin.
Voitte varmaan arvata, että marraskuussa kaipailtiin jo aika kovasti talvea. Sitä vain ei kuulunut. Pilvisiä päiviä toistensa perään, mutta ei lumisadetta. Alkutalvi olikin lopulta vähälumisin 60 vuoteen. Alkoi ahdistaa. Tällaisiako tulevaisuuden talvet ovat? Edes Lappiin ei sada lunta ennen joulukuun puoliväliä? Mitä itse voin tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi? Miksi KAIKKI eivät jo tee jotain!?
Onneksi lunta lopulta saatiin ja joulu oli valkea. Silti ei pidä unohtaa alkutalvea ja monia muita ilmastonmuutoksen tuomia nyt jo näkyviä ongelmia. Jotain pitää tehdä jokaisen, viimeistään nyt.
Näissä maisemissa vietettiin vuoden viimeistä viikonloppua.
Kaiken kaikkiaan vuosi 2018 oli hieno ja täynnä uusia kokemuksia ja seikkailuja. Se oli meille ensimmäinen kokonainen vuosi täällä Sallassa. Ilolla ja mielenkiinnolla otamme vastaan seuraavankin vuoden!
Hyvää uutta vuotta!
Kaikissa seikkailuissa mukana aina maailman paras Vito. ❤
Sallassa on ollut upeat säät koko sen ajan, kun olemme olleet täällä. Pari astetta pakkasta ja aurinkoa täydeltä terältä. Siis Lapin kevät parhaimmillaan!
Olemme nauttineet näistä säistä lähinnä metsässä ja jäällä. Töiden jälkeen ulkoiluaikaa on vielä rutosti, sillä aurinko laskee täällä vasta yhdeksän jälkeen. Eikä sittenkään tule enää pilkkopimeää.
Olemme käyneet ulkoilemassa ja pilkillä kolmella eri järvellä. Kaikki sijaitsevat korkeintaan muutamien kilometrien päässä kunnan keskustasta. Silti jäällä on saanut olla ihan rauhassa: vastaantulijoita tai kanssapilkkijöitä ei ole näkynyt. Pakko myöntää, että se on ollut mahtavaa! Juuri tätä rauhaa kaipasimme pääkaupunkiseudulla, jossa ihmisiä parveilee ja kipittää joka paikassa kuin muurahaisia.
Luovutin Jonnelle pilkin kahdeksi sekunniksi ja tietysti se juuri silloin nappasi siian. Samperi.
Jos ei ole ollut ruuhkaa jäällä, niin ei metsässäkään. Olemme samoilleet erilaisia polkuja pitkin, kuunnelleet hiljaisuutta ja ihailleet lumisia tunturimaisemia. Hypistelleet naavaa ja välillä uponneet vyötäröä myöten lumeen. Kyllä sielu lepää!
Vihdoin perillä! Pakkaamisen, muuttoauton täytön, 1000 ajokilometrin, muuttoauton tyhjennyksen ja tavaroiden purkamisen jälkeen helpottaa sanoa, että perillä ollaan.
Emme tosiaan olleet kumpikaan ennen tätä päivää käyneet Sallassa. Ensivaikutelma on hyvä! Meitä tervehti tänään muutama pakkasaste, reilut kinokset ja auringonpaiste. Keväinen Lappi parhaimmillaan!
Lähestyessämme Sallaa näimme ensin vilauksen hiihtokeskuksesta. Sen ohi ajaa väkisinkin, kun tulee Kuusamon suunnasta. Samassa syssyssä näkyi myös mökkimajoituksia. Rinteet näyttivät houkuttelevilta, samoin hiihtoladut vaikka emme kummoisia hiihtelijöitä olekaan.
Kuusamontietä jatkaessa lipuu hiljalleen Sallan kylälle. Bongasimme urheiluliikkeen, kaksi kirkkoa, terveyskeskuksen – oikeastaan kaiken tarpeellisen. Oma asuntokin löytyi vaivattomasti noin puolentoista kilometrin päästä kylän ytimestä.
Uusi elämä siis aluillaan täällä. Hyvät ja jännittyneet tunnelmat molemmilla! Raportoimme pian lisää.
Huomenna alkaa muutto! Viimeinen ilta etelässä vietetään muuttolaatikoiden keskellä viimeisiä tavaroita pakkaillen.
Unohduksille ei ole tässä muutossa varaa, sillä tavaroita ei oikein voi palata hakemaan. Kaikki pitäisi muistaa ottaa kerralla mukaan. Nähtäväksi jää, miten käy esim. polkupyörien kanssa – vähän epäilyttää.
Huomenna illalla ollaan jo puolimatkassa Kajaanissa. Vito pääsee ensimmäistä kertaa hotelliin yöksi.
Kiva, että olet tullut lukemaan blogiamme. Olemme kolmekymppinen pariskunta ja toteutamme huhtikuussa haaveemme, kun muutamme 1000 kilometriä pohjoiseen, Espoosta Sallaan.
Blogissa kerromme uudesta elämästämme Lapissa. Kirjoituksista vastaa Kati ja kuvista Jonne. Teksteissä tulee näkymään myös 4-vuotias staffimme Vito.
1000 kilometriä pohjoiseen 