Norja, Lyngen Alps

Jonne kirjoittaa:

Majapaikkamme ikkunasta sai ihailla upeita vuorimaisemia.

Maaliskuun kuvakoosteen jatkoksi lupasin myös kuvakoosteen Lyngenin vapaalaskuretkestämme.  Lyngen sijaitsee Norjan lapissa ja helpoiten sinne pääsee autolla kun hurauttaa käsivarresta yli. Lähin lentokenttä sijaitsee Tromssassa, jonne on noin. 2h ajomatka Lyngenfjordista (suomeksi Yykeänmuotka). Lyngenin alpit on erittäin suosittu vapaalaskupaikka etenkin lopputalvesta lumivarmuutensa vuoksi. Kun muualla alkaa laskukausi olemaan ehtoon puolella, niin siellä riittää monesti hyvää laskettavaa aina pitkälle vappuun asti ja joskus ylikin. Vuodet eivät toki ole veljeksiä ja kelit voivat vaihdella todella nopeastikin. Mekin saimme kokea vesi- ja  räntäsateen, auringonpaisteen ja kovan tuulen, mutta onneksi myös runsaat lumisateet mikä pelastikin meidän laskureissun. Ilman uutta lunta reissusta olisi saattanut jäädä vain upeat maisemat mieleen. Niitä siellä toki riittääkin, lumihuippuisia vuoria on joka ilmansuunnassa silmän kantamattomiin. Vapaalaskun ideana on hiihdellä suksiin/lautaan kiinnitettävien nousukarvojen avulla ylös ja sen jälkeen laskea vapaavalintainen laskulinja alas. Keskiverto vuoren korkeus huitelee noin.1000m ja sitä kapuaa yleensä ylös noin 3-4h. Ylhäällä otetaan nousukarvat pois, syödään eväät, laitetaan välineet laskumoodiin ja hurautetaan alas. Alas laskuun menee noin tunti. Aina ei kuitenkaan huipulle ole pakko mennä eikä sinne kannata jääräpäisesti yrittääkkään, jos olosuhteet eivät ole suotuisat. Tuuli puhalsi melko navakkana useampana päivänä, eikä puurajan yläpuolella ollut puuteria laisinkaan. Jonnekkin se tuuli sen lumen aina kuitenkin kuljettaa ja me löysimme sitä metsästä. Laskimme poikkeuksellisen paljon metsäpätkiä mikä sekin on todella hauskaa. Meidän reissulla lumivyöryriski oli koko ajan huomattavan korkea, joten pysyttelimme alle 25 asteisissa mäissä.

Tarkoitus ei ole syventyä laskettelureissun tapahtumiin sen enempää vaan antaa kuvien puhua puolestaan.

Ensimmäisenä päivänä aurinko paistoi, mutta lumi oli laskemisen kannalta huonoa, tuulenpieksemää korppua.

Tämä on koko reissun suosikkikuvani.

Tuomas Ilola näyttää laskemisen mallia.

Majapaikkamme sijaitsi Sjursnesissä ja siellä oli erittäin valokuvauksellinen kirkko.

Kun keli menee ”sinkkiin”, niin on parempi kääntyä ympäri ja laskea alas. Mikko Järvinen aloittamassa laskuaan alas.

Metsässä näkyvyys on jo paljon parempi ja sieltä sitä pehmeetä luntakin löytyi. Kim Hramoff pöllyttelemässä putikkaa.

Seuraavana päivänä pääsi ”Jiihaata” huutamaan lähes kirkkaalta taivaalta.

Ryhmäkuva loistavan metsälaskupäivän jälkeen.

Uusi päivä, uusi nousu, uusi huippu kiikarissa.

Luonnon minimalistista taidetta.

Panorama

Huipulla kamojen vaihdossa. Monesti tuulen takia siellä ei maisemia kauaa viitsi katsella.

Eikä maltakaan maisemia katsella, kun tätä on tiedossa.

Viimeisenä laskupäivänä keli ei ollut otollinen ylös kiipeämiseen, niin päätimme rakentaa hyppyrin metsään ja nuorruimme samalla kaikki 20-vuotta.

Ilola

Allekirjoittaneen ysärityyli.

Järän sivuduffy.

Ennen kotimatkaa päätimme kokeilla josko rannalta saataisiin turskaa tai seitä ruokapöytään.

Saatiin vain pelkkiä meritähtiä. 🙂

Mutta onhan ne hienoja!

Maaliskuun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Kuvakoosteet laahaa hieman jäljessä, mutta yritän ottaa kovasti kiinni. Maaliskuun kuvakoosteessa ei montaa kuvaa ole, siitä syystä että noin 1,5 viikkoa meni ”lomaillessa” Norjassa laskureissulla. Teen siitä kokonaan oman kuvakoosteen, koska sieltä on niin runsaasti kuvia.

Maaliskuussa saatiin oikein kunnolla lunta! Kollega Tuomo nauttii puuterista & metsälaskusta.

Vietettiin Katin kanssa vapaapäivää ja huristeltiin kelkoilla Ruuhitunturille. Kelkkoja vuokraa Sallassa Napapiirin safarit.  Tarjolla myös runsaasti erilaisia opastettuja safareita.

Vähissä oli hiihdot murtsikkakamoilla tänäkin talvena, mutta todistettavasti ainakin kerran hiihdin.

Vauhdin huumaa sähköavustetulla fatbikepyörällä.

Suositun Lyhyenä hetkenä -blogin Pia Alapeteri kävi siskonsa kanssa tutustumassa sähköfatbikepyöräilyyn hiihtokeskuksen fillareilla ja minä toimin heille oppaana.

Lue Pian blogista koko juttu.

Vitolle kuuluu hyvää ja hän nautti talvesta!

Lopulta tykkypuut katosivat ja sekös se kuvaajaa harmittaa. Onneksi taivas oli sentään värikäs.

 

Syksyn kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Vihdoin on Sallassa maa valkoisena, niin on aika julkaista syksyn kuvakooste.

Aloitetaan laittamalla kuva työpaikalta, eli Sallan hiihtokeskuksen itärinteeltä. Horisontissa näkyy myös alkuperäiset Sallatunturit, jotka tätä nykyä ovat Venäjän puolella.

Porot ovat yleinen näky sulanmaan aikaan hiihtokeskuksen rinteillä.

Ensimmäiset revontulet näkyivät syyskuun ensimmäisenä päivänä. Kuva on otettu Suomujärven kämpän rannalta. Upea paikka ja ehdottomasti vierailun / yöpymisen arvoinen. Sijaitsee Sallan puolella, vaikkakin on lähempänä Suomua kuin Sallan keskustaa. Sallan keskustaan kertyy matkaa kämpältä 50km.

Syksyllä on hienoa kuvata revontulia, kun vedestä saa aina heijastukset mukaan kuviin.

Paluumatka Suomujärveltä kotiin ajeltiin pikkuruisia hiekkateitä, josko jotain mielenkiintoista kuvattavaa löytyisi. Aution metsästyskämpän rappusten alla piilottelikin nuori repolainen. Sen verran ujo veikkonen oli kyseessä, että parempaa kuvaa en ketusta saanut.

Kettu

Sumu on valokuvissa yksi lempielementeistäni ja syksyisin sumuisia aamuja onneksi usein riittää.

Sumu tuo tavalliseen metsäkuvaan kivaa mystisyyttä.

Syyskuun puolessa välissä sain kavereita Helsingistä enemmänkin ihmettelemään lapin upeaa luontoa ja ruskaa.

Koko porukka hilpeässä ryhmäkuvassa. Allekirjoittanut ihan oikeassa reunassa.

Toni kalastelee taimenia Naruskajoen ruskan väriloisteessa.

Askelmerkit oli retken kannalta kohdillaan ja ruska oli kauneimmillaan Sallan Naruskalla.

Revontulet

Osa porukasta ei ollut eläissään nähnyt revontulia, joten ne oli tilauksessa. Puolessa välissä retkeä taivas kirkastui hetkeksi ja taivaalla oli haalea tanssi. Onneksi kamera sentäs ikuisti silmää kirkkaammin reposet kuvan muodossa muistoksi.

Tulilla

Parasta pimenevissä illoissa oli pitkät tulistelut jätkien kanssa. Kaikki ruuat myös tehtiin  avotulella.

Kullaojan vesiputous

Katin ja Vito-koiran kanssa vierailtiin Kullaojan vesiputoksella  yhdessä saksalaisten somekuvaajien kanssa.

Kati ja Vito

Koppelot eli naarasteeret tiellä.

Tunturimaisemaa auringon laskiessa.

Kuu ja vaahtokarkkivärit auringon jo laskettua.

Perhepotretti laavulla.

Tämä viimeinen kuva otettiin eilen (23.11.) ja nyt on onneksi jo maa valkoisena.

Kesä- ja heinäkuun kuvapäivitys

Jonne kirjoittaa:

Kuvapäivityksissä on tullut oltua vähän liian laiska, mutta ehkä nyt olisi hyvä aika laitella taas yksi sellainen ilmoille, ennen kuin kesäloma alkaa.

Olen muokkaillut omaa kuvasivustoa myös aika isolla kädellä, joten nyt vain murto-osa kuvista on näkyvissä. Yritys on kova pitää sitä ns. portfolio -tyylisenä, notta vain parhaat kuvat olisi esillä. Saa nähdä kauan pakka pysyy kasassa.

Seuraavan kuvapläjäyksen kuvat on otettu aikavälillä 2.6 – 8.7.2018. Aloitetaan kesäkuusta ja mennään heinäkuuta kohti.

Oli kunnia saada kuvata kummityttöni yo-kuvat.

Muutamia hirviä on tullut Sallassa nähtyä auton ratin takaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa oli kamera matkassa. Pysähdyin autolla ja hiiviskelin vielä 50m lähemmäs.

Henkilökuvaus on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän. Ostinkin tämän tyyppisiin ”maisemapotretteihin” sopivan linssin (Sigma 35mm Art f1.4). Ps. tämä ei ole maksettu mainos 🙂

”Myrskyn jälkeen on poutasää”

Poutasää! Kuva otettu Sallatunturilla.

Samalla Sallatunturin reissulla tuli otettua myös muutamat markkinointikuvat pyörien kanssa.

Sallassa on lukematon määrä upeita suppailukohteita. Ilmatäytteisiä sup-lautoja vuokraa Salla Ski Resort.

Kävin tutustumassa Sallan Yhteismetsän vuokraamaan Kalastajan Torppa -erämökkiin ja samalla otin selfien jos…

toisenkin. Erämökin vieressä on uskomattoman upea ja kirkas lampi. Siitä vielä myöhemmin lisää kuvia.

Tälläsiä sitä voi joskus polulta löytää. Sarvet oli leikattu pois ennen kuin luonnon kiertokulku otti omansa.

Tupasvilloja lapin jängillä riittää.

Tällä kaverilla ne sarvet vielä oli tallessa. Molemmat löytyneet kallot olivat selvästi vuosia vuosia vanhoja.

Tämäkin kuva on Sallatunturin päältä. Kamera suunnattuna kohti Venäjää.

Naruskajoki on kirkas!

Aina pitää vähintään yksi kuva olla Vitostakin.

Drone-kuva Sallan Naruskalta.

Hrrr… upean näköistä vettä, mutta aivan jäätävän kylmää!

Tietyssä valossa Kalastajan Torpan lammen vesi näyttää ihan maagiselta.

Siikaa haettiin, särki saatiin.

Ruuassa ollaan kuitenkin pysytty. (Katilta tämän kuvan myötä lämpimät terveiset Eevalle Järvenpäähän! <3)

Kalastajan torppa lintuperspektiivistä.

Seuraava kuvapäivitys sitten pullollaan lomakuvia. Mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille! 🙂

Talvi loppuu

Kati kirjoittaa:

Maaliskuun ensimmäinen päivä. Se kuulemma tarkoittaa, että talvi on virallisesti päättynyt ja kevät alkanut.

Surkeaa! Mieleen hiipii haikeus. Nytkö se on jo ohi? Pitääkö odottaa reilusti yli puoli vuotta seuraavaan talveen? En halua kevättä, kirkkaita aurinkoisia kelejä ja hupenevaa lumipeitettä. Haluan lisää hämäriä iltoja, upeita keskitalven auringonlaskuja ja lunta!

Kuulostaa varmaan hullulta, mutta siltä tuntuu. Meidän ensimmäinen talvi Sallassa on ollut mahtava. Ainakin minulla se ylitti kaikki odotukset. Lumen määrä, jatkuva (!) pakkanen, kuulaat päivät, vähäisen valon taiteilemat värit taivaanrannassa, huurtuneet puut, pakkasen nipistely poskipäillä. Eikä yhtään päivää vesisadetta! Täydellistä.

En ollut tietenkään aikaisemmin kokenut kokonaista talvea Lapissa. Enkä oikein pahinta kaamosaikaakaan, sillä perheen ja ystävien kanssa Lapin reissut tehtiin aina keväällä. Mutta huomaan nyt, että keskitalvi on minun ehdoton suosikki.

Täällä Sallan korkeudella ei kaamosta varsinaisesti ole, sillä aurinko nousee ja laskee joka päivä läpi talven. Vähimmillään päivänvaloa oli joulun tienoilla pari tuntia. Pimeää toki oli, mutta pimeys ei ollut niin raskasta ja painostavaa kuin Etelä-Suomessa. Pakkanen ja lumi tekivät siitä täällä siedettävän ja jopa nautinnollisen.

Pakkasen ja lumen lisäksi parasta keskitalvessa olikin se vähäinen valo. Matalalta säteilevä, kauniin kullankeltainen, taivaanrantoja maalaileva valo. Niin pehmeä valo, että se taikoi kaiken entistä kauniimmaksi.

Olen kokenut auringonlaskut esimerkiksi Balilla, mutta lappilaiset eivät häviä niille yhtään. Täällä tunturin päällä auringonlaskut ovat jotain uskomatonta. Auringon puolella tummaa, keltaista ja oranssia ja samaan aikaan tunturin toisella puolella vaaleanpunaista ja -sinistä pehmeää utua. Pää pyörii kuin tennisottelussa, kun yrittää imeä itseensä kaikki auringonlaskun sävyt.

Auringonlasku aurinkoon päin katsottuna.

 

Samaan aikaan toisella puolella tunturia. Käsittelemätön kuva suoraan kännykästä.

Haikein mielin hyvästelen tuon valon. Sen pehmeys alkaa olla poissa ja tilalle on tullut kirkas kevätaurinko. Häikäisevä ja armoton, mutta toisaalta monille niin lohdullinen. Pimeä aika on selätetty ja kesä saapuu. Välissä ovat vielä keväthangilla koettavat seikkailut.

Tällaisia maisemia ja ilmiöitä kuvailtiin jo lokakuun lopulla.

Tähtivalokuvaus

Jonne kirjoittaa:

Valokuvausharrastus oli jäissä useamman vuoden, eikä se kännykällä kuvaamista enempää kiinnostanut. Lappiin muuttaminen herätti kuitenkin harrastuksen taas henkiin ja nyt nautin taas kuvaamisesta. Syytän ja kiitän upeita maisemia. Kehitystäkin on omasta mielestä ollut viime aikoina havaittavissa, mutta ison osan on tehnyt panostaminen kuvien jälkikäsittelyyn. Väistämättä oli edessä hyppääminen Applen Aperture kuvankäsittelyohjelmasta ammattimaisempaan sekä kehittyneempään Lightroom-ohjelmaan. Alussa tuli katseltua Youtubesta Katin kyllästymiseen asti vinkkejä kuvien käsittelyyn.

Kuvaaja itse ihastelemassa tähtitaivasta

Innostuksen kasvaessa mieleen oli juolahtanut, että pitäisiköhän vähän päivittää kalustoa tälle vuosikymmenelle. Kuvasin noin 7-8 vuotta Canon 7d croppikennoisella kamerarungolla. Se oli aikanaan kova peli harrastajalle sarjakuvausnopeutensa ansiosta. Etenkin, kun tuli kuvattua jääkiekkoa muutaman kauden ”puoliammattimaisesti”. Se ryökäleen vanha sotaratsu otti ja tippui lattialle tovi sitten, nokallaan Tokinan laajakulmaobjektiivi. Molemmat hajosivat, joten päätös oli helppo tehdä. Päivitin kerralla sekä rungon että laajakulmaobjektiivin nykyaikaisempiin versioihin.

Linnunrata näkyvissä

Ostin Canon 6d -kamerarungon käytettynä ja siihen tulokasvalmistajan Irix Blackstone 15mm f2.4 -linssin. Viime aikoina sydäntä lähinnä on ollut maisema-, tähti-, ja revontulikuvaukset. Näihin kaikkiin edellämainittuihin nuo molemmat on omimmillaan. Canon 6d täyskennoisuutensa ansiosta houkutteli, koska kuvanlaatu paranee huomattavasti. Irix Blackstone on taas tehty yövalokuvausta silmällä pitäen ja olin lukenut siitä pelkkää hyvää.  Objektiivissa on pieniä juttuja, jotka on kuitenkin erittäin hyödyllisiä kun kuvataan pilkkopimeässä ja pakkasella. Valovoima tietenkin, mutta erityisesti tarkennuksen lukitus on odotettu lisä, jottei tarkennus pääse liikkumaan, kun kuvataan ja häärätään pimeässä. Tähti- ja revontulikuvauksissa tarkennus on hyvä säätää käsin äärettömään. Irix Blackstonessa äärettömän löytää helposti kun se ikään kuin naksahtaa paikalleen ja se onnistuu helposti näkemättä ja ilman että tarvitsee ottaa hanskoja pois käsistä.

Lue täältä lisää croppi- ja täyskennoisen eroista

Olen nyt useamman päivän jo odotellut, että koska pakkanen karkottaisi pilvet tiehensä ja peittoaisi taivaan tähdillä. Eilen se tapahtui ja pääsin ensi kertaa kokeilemaan uutta parivaljakkoa tositoimissa.

Pakkasta -19

Milkyway

Miltä jälki näyttää?

Lokakuun lopun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

lupasin edellisessä postauksessa, että lokakuun lopun kuvista tulee oma postaus. Tämä siitä syystä että siinä hypätään talvisiin maisemiin ja toisekseen myös siksi, että kuvia on paljon.

Valitettavasti viime päivät ovat olleet enemmän ja vähemmän plussan puolella, joten lumet ovat tätä menoa vain muisto. Hieman kerkesimme jo Katin kanssa tuuletella, että se etelästä tuttu ja  useamman kuukauden kestävä vesi, loska ja pimeys kestikin vain pari viikkoa. Välillä saimme nauttia jopa -17 asteen pakkasista ennen kuin alkoi lämpeneminen. Huomiselle on onneksi luvattu lumisadetta enemmänkin, niin pidetään peukut pystyssä, että talvi tulisi kunnolla pian ja että pääsisi mäkeen ja laduille.

Nyt niihin talven lumisiin maisemiin…

Vapaapäivänä tuli tehtyä luminen fillariretki Naruskalla hirvenmetsästäjien seassa.

Ihan eri fiilis lähteä iltaisin ulkoiluttamaan Vitoa, kun kuu, lumi ja tähdet näyttävät tietä.

Sallatunturilta avautuu upeat maisemat.

Villapaitakelit

Kati ja Vito nautiskelee auringonlaskusta.

Itse nautistelin Viton kanssa rennommin Sallan hiihtokeskuksen huipun riippukeinuissa.

Salla in the middle of nowhere

Joskus taivaanvärit ovat tarunomaisia.

Halo-ilmiö!

Tykkypuu tunturin huipulla.

Sallatunturin huipulla kota kutsuu tulistelijaa.

Tuosta näkee Venäjällä tätä nykyä sijaitsevan alkuperäisen Sallatunturin.

Piilossa, ettei häikäise.

Jäniksenjäljissä.

D-vitamiinit talteen

Välillä on pakko ajaa sivuun ja kaivaa kamera esiin.

Winter wonderland

Loppuun vielä yksi ”jäätävä” kuva Salmijoesta.

Kuvakoostetta tuutin täydeltä

Jonne kirjoittaa:

Kuvakoosteet on syystä tai toisesta (lue: laiskuudesta johtuen) nyt jäänyt laittamatta blogiin, niin laitetaanpas kerralla elo-, syys-, ja lokakuun alun fiilistelykuvat näytille.

Lokakuun loput kuvat tulevat myöhemmin. Siitä syystä että talvi alkoi kunnolla puolen kuun paikkeilla, joten seuraavassa päivityksessä hypätään kerralla talven ihmemaahan.

Elokuu oli upeiden auringonlaskujen aikaa.

Näihin maisemiin ei ole vielä päässyt tottumaan.

5 shades of grey

Ensimmäinen ruskamme oli hieno!

Vaahtokarkkitaivas

Tuntsan hienoa maaruskaa

Syyskuussa nähtiin tähän asti hienoimmat revontulet.

Aina yksi porokuva pitää olla.

Samoin Vitosta. Mitä luulette, viihtyykö hän? 🙂

Lokakuun ekalla viikolla käytiin Timon kanssa Tuntsan erämaassa kalalla.

Köpö-koira oli myös mukana.

Välillä vaellettiin…

välillä metsästettiin…

…mutta pääosin keiteltiin kahvetta.

Heinäkuun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Heinäkuussa en tainnut pitää järjestelmäkameraa kertaakaan kädessä, mutta kiitos kehittyneiden puhelimien, ei aina tarvitse raahata isoa mötikkää mukana. Niinhän sitä sanotaan, että paras kamera on se joka on mukana.

Kuvakooste koostuu pelkästään kännykkäkuvista ja kaikki kuvat on otettu Sallassa.

Aamuyön usvaa.

 

Kati Sallatunturin huipulla. Kisarinteen (EP) lähtötornissa.

Naruskajoki

Kati ja Vito nauttii suppailusta Hangasjärvellä.

Toni kävi kylässä ja maastopyöräily maistui mutaisista tunnelmista huolimatta.

Sallatunturin huipulla.

Joskus aloittelevaa perhokalastajaakin onnistaa.

Nippanappa mitallinen harjus (35cm).

Yleensä tulee vähän pienempiä, mutta ne tarjoavat yhtä lailla hienoja onnistumisen hetkiä.

Naruskajoki

Naruskajoki

Savinajoki

Sallatunturin rakkakiveä.

Maisemat on kohdillaan huipulla.

 

 

Revontulikuvaus

Jonne kirjoittaa:

Revontulet ovat todella hienoja valokuvissa, sitä ei käy kenenkään kieltäminen. Satoja ellei jopa tuhansia ”reposkuvia” Instagramista selailtuani mietin, että ovatko ne todella noin upeita vai ovatko vain hyvien kuvaajien kuvankäsittelytaidonnäytteitä. Nyt muutaman kokemuksen rikkaampana voin varmuudella sanoa, että ne ovat paljon hienompia livenä kuin video- ja valokuvissa.

Revontulet kantoivat oman osansa kekoon joululomallamme, jotta kokonaisvaltainen ja paljon puhuttu Lapintaikuus sai lumottua meidät niin, että 4,5kk myöhemmin asuimme jo Lapissa. Iltaisin selailimme ennusteita ja tuijottelimme ikkunoista josko taivas aukenisi ja syttyisi tuleen. Ensimmäinen kuvani ei ole mestarillinen, mutta sen hetken muistan varmasti ikuisesti. Jouluaattoiltana olimme silmät suurina ja lumoutuneina tuijottelemassa taivaalle. Osansa saattoi toki olla silläkin, että eväinä oli kiireessä limupulloon kaadettu punaviini lämmikkeeksi. 🙂

Ensimmäinen revontulikuvani mökkikylässä Pyhällä ja ilman jalustaa kamera reppuun tuettuna.

Hyvän revontulikuvan ottaminen vaatii mielestäni kaikkea muuta, kuin edellä mainittu. Repussa pitää olla kameran ja jalustan lisäksi pakattuna kärsivällisyyttä, lämpimiä vaatteita sekä ripaus hyvää tuuriakin. Kamera on hyvä tuntea, koska tilanteet tulevat nopeasti ja saattavat mennä yhtä nopeasti myös ohi. Joskus toki taivaantulet esittelevät loistoaan pidempäänkin, mutta sillon kun tilanne on ns. päällä, niin on hyvä keskittyä vain kuvaamiseen, ettei arvokasta kuvausaikaa tuhlaannu asetuksien etsimiseen pimeässä. Käytännön kameravinkkeihin tai kuvausasetuksiin en nyt ota kantaa sen enempää, mutta internet on täynnä hyviä vinkkejä joilla pääsee alkuun.

Sallatunturit voi erottaa tarkalla silmällä oikeasta reunasta.

Tuurin minimoiseksi pitää olla valmistaunut, niin kuin elämässä yleensäkin. Hyvän kuvan saamiseksi pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Erittäin kliseisesti sanottu, mutta tässä taiteenlajissa se on ehdoton fakta. Kuvauspaikka kannattaa katsoa valmiiksi jo etukäteen, jotta revontulimittareiden lyödessä punaiselle ei paikan etsimiseen tuhraudu ylimääräistä aikaa. Itse tykkään kuvista joissa on revontulien lisäksi myös maisemaa, mutta makunsa kullakin ja makuasioista ei voi kiistellä. Sunnuntain kuvauksille valitsin paikan joka on hieman korkeammalla muuhun maastoon nähden ja josta saa kuvattua useampaan ilmansuuntaan, koska ikinä ei tiedä mistä suunnasta taivas syttyy tuleen.

Revontulien mahdollisista liikkeistä on dataa internet pullollaan, mutta itse olen toistaiseksi turvautunut pelkästään Facebook-ryhmään: Revontulikyttääjät. Se on hyvähenkinen ryhmä, jossa fiksummat ”tähtitieteilijät” ovat valmiita auttamaan minun kaltaisia revontulinoviiseja. Ennusteiden tutkiminen on siis oleellinen osa prosessia.

Pakkaa kamerareppu hyvissä ajoin valmiiksi. Muista ottaa mukaan lisää lämpöisiä vaatteita, koska kuvauspaikalla odotellessa ja kylmän lumen päällä seisoskellessa kylmyys tunkeutuu aina luihin ja ytimiin vaikka alussa saattaa tuntuakin että on riittävästi päällä. Mikäli kuvauspaikka vaatii lähestymistä, niin tärkeää on riisua lämpimimmät päältä pois siksi aikaa kun olet liikkeessä. Pue ne heti pelipaikoille päästyäsi kuitenkin takaisin päälle. Eväitä ja kuumaa juomaa on myös hyvä ottaa mukaan. Varmista lähtiessäsi että kameran akku on täysi. Mikäli sinulla on vara-akku, niin pidä sitä lämpöisessä taskussa, ettei kylmässä varaus pääse purkautumaan.

Sunnuntaina ensimmäiset revontulet näyttäytyivät 23:55 ja näytös kesti n.10min.

Revontulisesonki vetelee nyt viimeisiään, koska valoisuus puskee päälle. Tälle illalle (25.4) on kuitenkin vielä odotettavissa kohtalaisia reposia, joten toivon kaikille kirkkaita taivaita ja palataan aiheeseen ensi talvena.

Ps. muista myös nauttia aina välillä luonnon taidenäytöksestä muutenkin kuin kameran etsimen läpi.