Kati kirjoittaa:
Pääsimme vihdoin tekemään ensimmäisen telttaretken täällä Sallassa. Monta kertaa siitä oli jo puhuttu, mutta toteutus oli jäänyt vaiheeseen syystä tai toisesta. Erityisesti odotin telttaretkeä sen takia, että se olisi Vitolle ihan ensimmäinen.
Nyt päätimme retken toteuttaa, sillä sain työn puolesta tehtäväksi patikkareitin tarkistuksen. Reitti oli Aihkipetsin kierros, joka on kokonaisuudessaan 24 kilometriä. Puolessa välissä kierrosta on sopivasti Aihkipetsin päivätupa, jossa päätimme viettää yön. Tai ainakin sen läheisyydessä teltassa.
Lähdimme matkaan perjantaina töiden jälkeen. Ensimmäiselle illalle taivallettavaa oli reilut 10 kilometriä, mutta kiirettä meillä ei ollut, sillä näin kesällä ei ole sitä huolta, että pimeä yllättäisi kesken matkan. Meillä menikin reilut neljä tuntia ennen kuin pääsimme päivätuvalle.
Maasto oli tällä alkupätkällä melko vaihtelevaa ja reitti oli määritelty keskivaativaksi. Oli nousua vaaralle, pitkospuita ja märkää ja kaikkea siltä väliltä. Maisemapaikkoja ei harmi kyllä juurikaan ollut korkeilla kohdilla, mutta kota Siskelilammen rannalla oli ihana.
Sää onneksi suosi retkeämme ja asteita taisi olla lähemmäs 20. Kun pääsimme Aihkipetsin päivätuvalle, oli pakko kastautua viilentävään ja kristallinkirkkaaseen lampeen. Sitten nopeasti kuivaa vaatetta päälle ja telttaa kasaamaan. Autiotupa houkutteli kyllä väsyneitä, mutta päätimme silti viettää yön teltassa. Ja onneksi pystytimmekin teltan, sillä saimme pian seuraa kolmesta naisesta ja kolmesta koirasta. Ei olisi ollut tilaa kaikille tuvassa.
Vitoa teltta ihmetytti aluksi. Isännän ääni kuului jostakin ulkopuolelta telttaa, mutta kuitenkin ihan läheltä. Raukka yritti innoissaan etsiä reikää, josta pääsisi ulos hökötyksestä. Napakalla komennolla poika kuitenkin rauhoittui ja unikin alkoi pian maistua pitkien kilometrien päätteeksi. Vito nukkui yön hyvin meidän välissä ja välillä osittain minun makuupussini suojissa.
Aamulla heräsimme jo kuuden aikaan. Telttaa on vaikea saada pimeäksi, joten pitempään nukkuminen vaatii hyviä unenlahjoja tai uninaamion. Meillä ei tällä kertaa ollut kumpaakaan. Päätimme siis pakata kamamme ja aloittaa matkan takaisin kotia kohti. Aamupalan aioimme nauttia vasta ensimmäisellä laavulla parin kilometrin päässä.
Toiselle päivälle kilometrejä jäi reilusti yli kymmenen. Meillä menikin paluumatkaan yli kuusi tuntia. Toki vauhti oli hitaampi kuin edellisenä iltana ja pysähtelimme vähän useammin. Ensin söimme aamiaista, sitten lounasta ja niin edelleen.
Tämä osa reitistä oli myös merkitty vaativaksi eli vielä aikaisempaa pätkää haastavammaksi. Sen kyllä huomasi, sillä märkiä alueita oli paljon ja polku paikoitellen huonosti näkyvissä. Ilman vedenpitäviä vaelluskenkiä ei täällä pärjää.
Kaiken kaikkiaan ensimmäisestä telttareissusta jäi hyvä fiilis. Välillä tuntui, että kilometrit ei lopu koskaan, mutta se kai kuuluu asiaan. Toisena päivänä kävelyä ei enää muistanut ajatella yhtä paljon, laittoi vain jalkaa toisen eteen.
Nivelrikkoinen ja polvileikattu Vitokin jaksoi ja kärsi kävellä hienosti!
1000 kilometriä pohjoiseen 