Minkälaista on elämä Lapissa?

cof

Kati kirjoittaa:

Näppäsin tuon yllä olevan kuvan tänään lenkillä mitään sen ihmeempiä ajattelematta. Olen vain pitänyt noita pumpulitikkuja (oikeasti tupasvilla) jotenkin hauskoina ja halusin kuvan niistä niin, että Vito on taustalla. Ei mikään master piece kuvana, mutta aloin sen myötä ajatella tätä Lapin elämää. Ajatukset ehkä vähän eskaloitui, mutta aloin tosissaan miettiä, että onko elo täällä Lapissa ollut tuollaista pumpulia…

Vitolle on varmasti ollut, näkeehän sen naamasta. Mutta minulle ei aina – esim. tänä viikonloppuna.

Olemme nyt asuneet täällä reilut kolme kuukautta. Tänä viikonloppuna olen ollut ensimmäistä kertaa useamman yön kaksin koiran kanssa, kun Jonne on ollut etelässä. Eilen lauantaina käväisin paikallisessa koiratapahtumassa ja tänään suuntaan työkavereiden kanssa retkelle. Tekemistä on ollut ja ihmiskontaktejakin, mutta silti olo on ollut vähän yksinäinen. Ensimmäistä kertaa täällä oikeastaan.

Olen yrittänyt miettiä, että miksi olo on tällainen. Ennen olen rakastanut yksin olemista ja nauttinut siitä ihan todella. Etelässä vietin mielellään päiviä yksin enkä nähnyt kavereita joka viikko. Oli mukavaa olla omissa oloissa enkä todellakaan tuntenut olevani yksinäinen.

Nyt tuntuu erilaiselta. Ehkä erona on se, että täällä ei ole vaihtoehtoja yksin olemiselle. Ei ole kauppakeskuksia, elokuvateattereita ja urheilukeskuksia, joihin voin halutessani mennä. Ei juuri sosiaalisia harrastusmahdollisuuksia viikonloppuisin. Ei omia parhaita kavereita tai perhettä lähellä, joita nähdä jos huvittaa. Kun olet yksin, olet todellakin yksin.

Täällä myös ympäristö lyö lisää vettä yksinäisen myllyyn. Kiipeäpä tunturin huipulle, kun ajatukset ovat synkimmillään. Pelkkää hiljaisuutta, tyhjyyttä ja vapautta. Siellä  todella tunnet oman pienuutesi. Uskallatko siinä hetkessä kuunnella ja hyväksyä kaikki ne ajatukset, joita pään sisältä kumpuaa? Pystytkö päästämään kaikki ajatukset vapaiksi?

Kaikki eivät pysty. Muutamat etelästä käymässä olleet tutut ovat myöntäneet, että erämaa on liian rankka paikka, jos elämäntilanne on hankala ja mieli ennestään synkkä. On parempi pysytellä kavereiden seurassa kuin jättäytyä yksin luonnon helmaan. Ajatuksia ei vain uskalla päästää vapaaksi, vaikka ympäristö siihen vähän painostaakin.

Tutut ovat kuitenkin tunteneet, että täällä päätä olisi mahdollista purkaa ihan eri tavalla. Kun huuttaa tunturin päällä kaikki pahat ajatukset pois, ne todella painuvat ainakin Venäjälle asti ja mieli on keveämpi alas tullessa. Luonto on apealle pelottava, mutta jos sille uskaltaa antaa ajatuksensa, se myös lohduttaa. On jotenkin mahtavaa, minkälainen voima tällä paikalla on ja miten tämä kaikki vaikuttaa pääkoppaan. Kaikki eivät sitä kestä.

Omat ajatukseni eivät ole näin synkät. Enemmänkin ne ovat vain pilviä, jotka heittävät välillä varjoja ja lipuvat sitten ohi. Niin tämä yksinäisyyskin nyt.

Usein tartun ajatukseen, pohdin sitä ja sitten annan sen mennä. Kiipeän jopa tunturiin tai istahdan kannolle keskelle metsää ja tutkiskelen tuntemuksiani. Yritän tahallaan kohdata kaikki ajatukset, joita pään sisältä kumpuaa. Sen jälkeen olo on kevympi ja voin sanoa olevani sinut omien ajatusteni kanssa. Toivottavasti tututkin pystyvät jonakin päivänä tekemään saman.

Ei elämä Lapissa tietenkään ole pelkkää yksinäisyyttä ja synkkyyttä. Pääasiassa olemme viihtyneet täällä äärimmäisen hyvin. En oikeasti kaipaa kauppakeskuksia, hälinää ja ihmispaljoutta. Jos kaipaisin, olisin voinut mennä vaikkapa Rovaniemelle viikonlopuksi. Kaupunkielämä ei kuitenkaan houkuttele yhtään.

Ystäviä ja perhettä kyllä kaipaan. Huomaan jo nyt, että jotkut ystävyyssuhteet tulevat jäämään tämän elämänvaiheen aikana. Joillekin suhteille kilometrit ovat liikaa. Toisille taas eivät, päinvastoin.

Joka tapauksessa tavoitteenani on nyt päästä täälläkin siihen tilanteeseen, että en tunne yksinäisyyttä. Haluan nauttia yksinolosta yhtä paljon kuin ennen. Ehkä siihen pääseminen vaatii vielä vähän totuttelua ja tutustumista tähän uuteen kotiin nimeltä Salla.

Mainokset

Miksi 1000 kilometriä pohjoiseen?

1000kilometriä_4

Kati kirjoittaa:

Syytämme kaikesta joululomareissua Pyhälle vuonna 2016. Viihdyimme, ihastuimme ja aloimme haaveilla. Nyt pakkaamme muuttoauton Espoossa ja puramme sen 1000 kilometrin päässä pohjoisessa.

Kun suuntasimme jouluna Pyhälle, takana oli melko rankka työvuosi. Kiire ja ruuhkat olivat syksyn aikana kiristäneet kehoa ja mieltä. Olimme loman tarpeessa ja kaipasimme hiljaisuutta ja mielenrauhaa. Aika oli ehkä otollinen suuremmallekin muutokselle.

Ihastuimme Pyhään ja Lappiin. Mieli todella lepäsi tunturimaisemissa ja oikea talvi suurine lumikinoksineen ja pikkupakkasineen tuntui hyvältä. Peuhasimme lumessa kuin penskat. Kiire ja stressi taisivat karista jo ensimmäisten tuntien aikana. Voisiko elämä olla aina tällaista?

1000kilometriä_2

Kun ajelimme Pyhältä takaisin etelään, höpöttelimme huvikseen Lappiin muutosta. Paluu etelään ahdisti. Olisipa ihanaa asua kaukana ruuhka-Suomesta ja sen egokeskeisestä ja kiireisestä elämästä. Olisipa ihanaa, jos olisi oikea talvi! Olisipa ihanaa, jos voisi retkeillä tunturissa koiran kanssa useammin, kalastaa, katsella revontulia ja lasketella. Ja hengittää puhdasta ilmaa.

1000kilometriä_3

Toisaalta mietimme myös viihtyisimmekö. Olisiko molemmille mahdollista löytää töitä? Miltä tuntuisi olla niin kaukana sukulaisista ja ystävistä? Ajatukset olivat välillä muuton puolella ja välillä sitä vastaan eikä automatkan aikana ehtinyt muodostua selkeää mielipidettä. Niin paljon positiivista ideassa kuitenkin oli, että ajatus alkoi kehittyä varovaiseksi haaveeksi.

Vain muutama viikko loman jälkeen huomasin mielenkiintoisen avoimen työpaikan Sallassa. Sallassa? Tiesin, että se on jossain Lapissa, mutta loput kysyin Googlelta.

Sijainti vaikutti hyvältä. Ei liian ylhäällä, mutta kuitenkin Lapissa. Reilut 3500 asukasta, paljon tilaa elää ja hengittää. Jonne innostui ajatuksesta heti ja kannusti hakemaan. Niin teinkin ja yllättäen sain paikan.

Niinpä muutamme huhtikuussa Sallaan, 1000 kilometrin päähän. Jätämme työt, asunnon ja ystävät. Kun rekka ajaa muuttopäivänä Sallaan, näemme paikan ensimmäistä kertaa. Emme ole kumpikaan käyneet siellä aikaisemmin.

1000kilometriä_5.jpg

”Hulluja!”, on moni sanonut. Moni on myös ihmetellyt, miksi haluamme jättää Etelä-Suomen, jossa on kaikki lähellä. Sehän on unelmapaikka elää! Mutta onko oikeasti? Meidän unelmaelämä ei ole kiirettä, stressiä, työtä 24/7, ruuhkia, surkeita talvia, ihmisparvia, pelkkää asvalttia ja ulkoilua kerrostalojen väleissä. Se on ihan jotain muuta.

Moni on toki myös ollut innoissaan meidän puolesta, kannustanut ja kehunut rohkeuttamme. Ehkä jokunen on ollut kateellinenkin. Moni on myös sanonut, että lähtisi itsekin Etelä-Suomesta jos voisi tai jonain päivänä aikoo lähteäkin. Tai haluaisi itsekin vaihtaa työpaikkaa, koska ei ole pitänyt työstään enää viimeiseen 10 vuoteen. Me emme halunneet tyytyä tai odottaa, elämästä ei ikinä tiedä.

Päätös muuttamisesta tuntuu meistä täysin oikealta. Kun elämä tarjoaa tällaisen mahdollisuuden, hullu on se joka kieltäytyy.

1000kilometriä_1