Tammikuun kuvakooste

Jonne kirjoittaa:

Alkuvuosi on mennyt kuin siivillä ja ei uskoisi että mennään jo helmikuuta. Tammikuussa kävi vieraita 3 viikkona putkeen, niin se toki vaikuttaa siihen, että aika meni super nopeasti. Oli kuitenkin tosi jees! Koostin alle tammikuun suosikkikuviani.

Tämä Sallatunturin huipulla sijaitseva kota nousi viraaliksi Instagramissa ( @j.vaahtera )

Horisontissa näkyy alkuperäiset Sallatunturit. Mikäli se olisi edelleen Suomen puolella, niin se olisi Suomen toisiksi korkein hiihtokeskuksen huippu, Ylläksen jälkeen.

Tammikuussa oli aivan upeita auringonnousuja sekä -laskuja.

Lumijättiläinen ulkoiluttaa lumikoiraa.

Tuli myös kokeiltua ensimmäistä kertaa hieman taiteellisempaa kameralla tehtävää päällekkäisvalotusta.

Kuukauden aikana tuli lumikenkäiltyä ahkerasti. Tässä ensimmäinen reissu Sallan Vallovaaran kodalle.

Mukana oli Katin kaveri Tiina.

Sain vanhan duunikaverin vieraaksi ja kävästiin Sallatunturin Tupien kelkoilla päristelemässä.

Taukoa pideltiin Lehtoaavan kodalla.

Elmeri venttailee nokipannukahvien valmistumista.

Tammikuuhun osui myös todella kylmiä päiviä. Pakkanen huiteli alle -30c useamman kerran, mutta se ei haitannut koska silloin oli myös upeita aurinkoisia päiviä.

Verikuuta en vaivautunut kuvaamaan, mutta oli se ihan hieno seuraavana aamunakin.

Tykkypuita ja vaahtokarkkivärejä.

Kummityttö kun tuli kylään, niin revontulet loimusi heti ensimmäisenä yönä.

Ja taas lumikenkäiltiin 🙂 Tehtiin mukava 4h retki Ison Sallatunturin maisemissa.

Moottorikelkkailua mustavalkoisissa maisemissa

Kati kirjoittaa:

Kyllä Lappiin kuuluu moottorikelkat. Pärinä, lumen pöllytys ja ne punaiset ristit, joita on joka paikka täynnä merkkeinä moottorikelkkareiteistä. Kelkat kuuluu Lappiin vähän niin kuin tunturit, porot, hillat ja itikatkin.

Nämä muut ovatkin meille jo paljon tutumpia, mutta kelkat oli vielä kokematta. Päätin korjata asian tuossa männä viikonloppuna ja lähteä kunnon kelkkaretkelle. Jonnenkin piti tulla mukaan, mutta joku pöpö iski juuri edellisiltana.

Mutta minä menin reippain mielin retkeilemään. Sallassa kelkkaretkiä tekee Napapiirin Safarit ja valitsin heiltä kahden tunnin mittaisen retken Ruuhitunturiin. Ruuhitunturi on yksi Sallan kauneimmista paikoista ja olin käynyt siellä aikaisemmin syksyllä. Tiesin siis suunnilleen, mitä siellä oli odotettavissa: näköalatorni, hienot maisemat ja kiva kahvila. Talviasussa en kuitenkaan ollut tunturia nähnyt saati ajellut sinne kelkalla.

Retki alkoi sunnuntaiaamuna kello kymmeneltä. Kokoonnuimme safaritaloon, jossa kaikille jaettiin toppahaalarit, kengät, kypärämyssyt ja kypärät. Myös omia toppavaatteita ja kenkiä sai käyttää, jos halusi. Minä pidin omani eikä bensan haju juurikaan tarttunut vaatteisiin.

Meitä retkelle lähtijöitä oli noin 20 hengen porukka. Italialaisia, hollantilaisia, belgialaisia ja muutama suomalainen. Kun koko porukka oli pukeutunut, oppaamme Henkka kävi läpi ajamiseen liittyvät ohjeet ja säännöt. Kaasua painetaan oikealla peukalolla, jarru on vasemmalla kädellä ja kaikki pysähtyvät kun vasen käsi nousee pystyyn. Jos ajat kelkkauralta sivuun, paina käynnistysvipu alas ja sammuta kelkka. Sitten odottele, että joku tulee apuun ja kaivaa esiin kinoksesta. 15 metriä turvaväliä edellä ajavaan. Niin ja rentouta hartiat, älä yritä liikaa käännellä kelkkaa. Se kyllä etenee urallaan kuin kiskoilla.

Henkka ohjeistaa kuskeja.

Punainen nappi oikealla on käynnistykseen tarvittava namiska. Kun se on nostettuna ylös moottorin voi käynnistää vasemmalla olevalla harmaalla napilla. Kun punainen nappi painetaan alas, kelkka sammuu. Kaasu on ohjaustangossa oikealla ja jarru vasemmalla, kuten polkupyörässä.

Sitten lähdimme letkassa etenemään kohti Ruuhitunturia. Monet menivät kelkalla kaksistaan, mutta minä ajelin yksin. Unohdin hartioiden rentoutuksen saman tien. Oli vaikea luottaa, että kolmeakymppiä kulkeva vehje ei muka vaadi ohjausta vaan sen voi vain antaa mennä. Kelkkaura vielä pomputti kelkkaa ylös ja alas, oikealle ja vasemmalla. Ole siinä sitten ohjaamatta…

Napapiirin Safarien kelkat ovat kaikki nelitahtikelkkoja, jotka kuluttavat vähän ja ovat siten ekologisempia.

Ajomatkaa Ruuhitunturiin ja takaisin tulee yhteensä noin 20 kilometriä. Puolivälissä reissua katsellaan Ruuhitunturin maisemat ja nautitaan kaakaot ja pullat tunnelmallisessa, lumen kuorruttamassa kahviossa.

Meidän retkipäivä oli melko pilvinen ja maisema oli luonnostaan lähes mustavalkoinen. Silti tunturin päältä avautui upeat maisemat aina Sallan hiihtokeskukselle asti. Kelkkareittiä reunusti upeat tykkypuut.

Kelkkaretken tauko Ruuhitunturin päällä. Näköalatornin luona pidettiin lyhyehkö valokuvaus- ja maisemienkatselutauko.

Ruuhitunturin kahvila on talvella huurteen peitossa. Hiihtoladut tunturiin aukeavat viikolla 7, jolloin luonnonvaloa alkaa olla riittävästi. Silloin kahvila on auki päivisin yleisölle ja sieltä saa kuulemma huippuhyvät munkit.

Ruuhitunturin kuvauksellisia mökkeröisiä.

Kelkkaretki oli kaiken kaikkiaan hauska kokemus. Paluumatkalla muistin jo rentouttaa hartiat ja luottaa kelkkaan. Monet suomalaiset tuntuvat ajattelevan, että ohjatut retket ovat tylsiä, kalliita ja täynnä ulkomaalaisia asiakkaita. Pyh! Etenkin näin aloittelijalle tällaiset ohjatut retket sopivat oikein hyvin. Aion varmasti mennä retkelle uudestaankin, ehkäpä seuraavaksi kelkkaretki Venäjän rajalle…

 

Lisätietoja Sallan moottorikelkkaretkistä ja retkien hinnat löytyvät Napapiirin Safarien nettisivuilta.