Revontulijahdissa porojen kanssa

Kati kirjoittaa:

Maaliskuu on ollut meillä kiireinen vieraskuukausi. Ystäviä ja sukulaisia on kyläillyt viikko ja viikonloppu toisensa perään ja olemme viettäneet laatuaikaa heidän kanssaan. On ollut mukava nähdä tuttuja kasvoja täällä ja esitellä meidän maisemia.

Viime viikonloppuna vietimme täällä Jonnen isän kuusikymppisiä. Päivät pitivät sisällään muun muassa hiihtämistä, ulkoilua, hyvää ruokaa, mukavaa yhdessäoloa ja revontulipororetken Sallan Poropuistossa.

Jonne vei äitinsä Maijan ja kummitätinsä Krissen tulistelemaan laavulle.

Revontuliretki oli meillekin Jonnen kanssa ihka ensimmäinen. Se starttasi Poropuistosta hämärän laskeuduttua noin kello 19. Kolmen tunnin retkellä matkattiin porojen kanssa läpi pimeän erämaan, välillä pysähdyttiin ruokkimaan poronvasoja ja tulistelemaan ison nuotion ääreen.

Oppaamme Pasi ja Jussi-poro. Poropuistossa kaikilla poroilla on nimet, meidän porokavereihin kuului Jussin lisäksi muun muassa Virtanen, Kiela, Mitri ja luottoporo Kurvari.

Meistä jokainen sai oman poron, jonka vetämässä reessä istuttiin taljojen päällä. Porot oli kytketty toisiinsa, joten matkasimme pitkänä seitsemän hengen jonona eli raitona. Porot olivat syöneet pari tuntia ennen retkeä ja niille tuli kova jano hetki retken alettua. Pysähdyimmekin noin kilometrin jälkeen, jotta porot saivat mutustaa lunta janoonsa.

Juomapaussin jälkeen kävimme ruokkimassa Poropuiston naarasporot eli vaatimet ja viime keväänä syntyneet vasat niiden omalla aitauksella. Tässä vaiheessa alkoi jo olla niin pimeää, että hylkäsimme kamerat ja keskityimme olennaiseen.

Oppaamme Pasi kertoili meille porojen elämästä ja vuodenkierrosta. Niin kuin monissa muissakin eläinlajeissa, poroissakin vaatimet ovat uroksia pienempiä ja sirompia. Ne eivät toimi vetohommissa, vaan asiakaspalvelun parissa työskentelevät hirvaat.

Seuraavaksi matkasimme pimeän erämaan läpi ison suon laitaan. Pasi viritteli sinne jätti-ison nuotion, jonka ääressä lämmittelimme, joimme kuumaa mehua ja jutustelimme maailman menosta.

Erityisesti tykkäsin siitä, että nuotiolta ei ollut mikään kiire pois. Istuskelimme ja nautimme luonnosta vielä pitkään sen jälkeen, kun mehut oli juotu. Tällaisina hetkinä uskoisin kaupunkilaisten irtaantuvan kiireisestä arjestaan.

Retkiseurueeseen kuului meidän lisäksi Jonnen vanhemmat ja kummit.

Kolmen tunnin retken jälkeen saavuimme takaisin Poropuiston päärakennukselle. Varpaat alkoivat olla jäässä, mutta mieli oli iloinen. Retki oli mukava ja jännittäväkin porojen vietävänä pimeän luonnon keskellä. Eikä haitannut yhtään, että revontulet jäivät pilvien takia näkemättä!

Bonuksena vielä pari iloista kuvaa viime viikonlopulta.

Koko porukan voimin Sallan SnowLounge-jääbaarissa.

Iloiset hiihtäjät: vasemmalla synttärisankari Kari ja oikealla Jonnen kummisetä Jari.

Kullaojan vesiputous Sallassa

Kati kirjoittaa:

Oi, mitä kauniita ihmeitä Suomen luonto piilotteleekaan! Kullaojan vesiputous Pohjois-Sallan Naruskalla on kyllä yksi upeimmista luonnon muovaamista nähtävyyksistä, joita olen päässyt ihastelemaan.

Kullaojan vesiputous valittiin tänä vuonna vuoden vesiputousnähtävyydeksi. Eikä suotta! Putous on keskellä metsää ja sinne menee vain pieni polku. Polun päässä, vihreän metsän keskellä, keskellä ei mitään vesi ryöppyää putouksesta ja muodostaa pienen kirkasvetisen lammen. Aurinko siivilöityy puiden välistä ja kukat kukkivat putouksen reunoilla. Tunnelma on kuin sadusta. 

Putoukselle ei juuri ole opasteita. Nyt sinne on jo muodostunut polku.

Putoukselle on matkaa kirkonkylältä lähemmäs 90 kilometriä suuntaansa. Noin 60 kilometriä matkasta on hiekkatietä, lopussa aika hitaasti ajettavaa sellaista. Opasteita putoukselle ei juuri ole, vielä. Parhaiten putoukselle löytää CityNomadi-sovelluksen avulla, joka on hyvä muutenkin ladata jos retkeilee Sallassa. 

Punainen merkki näyttää putouksen sijainnin. Kirkonkylä näkyy kuvan alareunassa.

Putouksen ympäristössä on muutamia hankalia nousuja ja polkuja, joten liikuntarajoitteiselle kulku voi olla hankalaa. Toisaalta yksi putouksen viehättävimmistä piirteistä on nimenomaan se, että ympäristö on täysin koskematon. 

Teimme työkavereiden kanssa opasteen, löytölautaa ja hiiltä. Toivottavasti on kestänyt.

Putoukselle kannattaa ehdottomasti tehdä retki, jos on lähistöllä. Tai vaikka ei kovin lähellä olisikaan.

Lisätietoja putouksesta

Ensimmäinen telttaretki koiran kanssa

Kati kirjoittaa:

Pääsimme vihdoin tekemään ensimmäisen telttaretken täällä Sallassa. Monta kertaa siitä oli jo puhuttu, mutta toteutus oli jäänyt vaiheeseen syystä tai toisesta. Erityisesti odotin telttaretkeä sen takia, että se olisi Vitolle ihan ensimmäinen.

Nyt päätimme retken toteuttaa, sillä sain työn puolesta tehtäväksi patikkareitin tarkistuksen. Reitti oli Aihkipetsin kierros, joka on kokonaisuudessaan 24 kilometriä. Puolessa välissä kierrosta on sopivasti Aihkipetsin päivätupa, jossa päätimme viettää yön. Tai ainakin sen läheisyydessä teltassa.

13 kiloa selässä ja 20 edessä.

Lähdimme matkaan perjantaina töiden jälkeen. Ensimmäiselle illalle taivallettavaa oli reilut 10 kilometriä, mutta kiirettä meillä ei ollut, sillä näin kesällä ei ole sitä huolta, että pimeä yllättäisi kesken matkan. Meillä menikin reilut neljä tuntia ennen kuin pääsimme päivätuvalle.

Suosittelemme vedenpitäviä kenkiä.

Maasto oli tällä alkupätkällä melko vaihtelevaa ja reitti oli määritelty keskivaativaksi. Oli nousua vaaralle, pitkospuita ja märkää ja kaikkea siltä väliltä. Maisemapaikkoja ei harmi kyllä juurikaan ollut korkeilla kohdilla, mutta kota Siskelilammen rannalla oli ihana.

Siskelilammen kodassakin yöpyisi mielellään.

Olen käymässä?

Sää onneksi suosi retkeämme ja asteita taisi olla lähemmäs 20. Kun pääsimme Aihkipetsin päivätuvalle, oli pakko kastautua viilentävään ja kristallinkirkkaaseen lampeen. Sitten nopeasti kuivaa vaatetta päälle ja telttaa kasaamaan. Autiotupa houkutteli kyllä väsyneitä, mutta päätimme silti viettää yön teltassa. Ja onneksi pystytimmekin teltan, sillä saimme pian seuraa kolmesta naisesta ja kolmesta koirasta. Ei olisi ollut tilaa kaikille tuvassa.

Vitoa teltta ihmetytti aluksi. Isännän ääni kuului jostakin ulkopuolelta telttaa, mutta kuitenkin ihan läheltä. Raukka yritti innoissaan etsiä reikää, josta pääsisi ulos hökötyksestä. Napakalla komennolla poika kuitenkin rauhoittui ja unikin alkoi pian maistua pitkien kilometrien päätteeksi. Vito nukkui yön hyvin meidän välissä ja välillä osittain minun makuupussini suojissa.

Ensimmäinen yö teltassa.

Aamulla heräsimme jo kuuden aikaan. Telttaa on vaikea saada pimeäksi, joten pitempään nukkuminen vaatii hyviä unenlahjoja tai uninaamion. Meillä ei tällä kertaa ollut kumpaakaan. Päätimme siis pakata kamamme ja aloittaa matkan takaisin kotia kohti. Aamupalan aioimme nauttia vasta ensimmäisellä laavulla parin kilometrin päässä.

Toiselle päivälle kilometrejä jäi reilusti yli kymmenen. Meillä menikin paluumatkaan yli kuusi tuntia. Toki vauhti oli hitaampi kuin edellisenä iltana ja pysähtelimme vähän useammin. Ensin söimme aamiaista, sitten lounasta ja niin edelleen.

Matkamusiikista vastasi jonkin sortin viklo.

Tämä osa reitistä oli myös merkitty vaativaksi eli vielä aikaisempaa pätkää haastavammaksi. Sen kyllä huomasi, sillä märkiä alueita oli paljon ja polku paikoitellen huonosti näkyvissä. Ilman vedenpitäviä vaelluskenkiä ei täällä pärjää.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisestä telttareissusta jäi hyvä fiilis. Välillä tuntui, että kilometrit ei lopu koskaan, mutta se kai kuuluu asiaan. Toisena päivänä kävelyä ei enää muistanut ajatella yhtä paljon, laittoi vain jalkaa toisen eteen.

Nivelrikkoinen ja polvileikattu Vitokin jaksoi ja kärsi kävellä hienosti!

Sallan Ruuhitunturi

Jonne kirjoittaa:

Viime viikon lauantaina (17.6) oli Luonnon päivä ja sen kunniaksi Suomen ladun järjestämä Nuku yö ulkona-tapahtuma. Tapahtuman ideana on siis yksinkertaisuudessaan kannustaa ihmisiä viettämään yö ulkona, edes kerran vuodessa. Jokainen voi yöpyä tyylillään ja missä vain, mutta tiettävästi ainakin neljään eri paikkaan pystytettiin järjestäjien toimesta metsähotelli, jossa oli majoitteita niille jotka eivät omaa omistaneet. Mahti idea!

Oltiin Katin ja Vito-koiran kanssa päätetty olla mukana, mutta minun töiden alkamisen ja niin ikään Katin loman varmistuminen tiesi sitä, että kaksikko matkaa kotikonnuille ja minä tekisin retken yksin. Kolmin olisi aina kaunihimpi, mutta toisaalta olen aina ollut hieman omien polkujen kulkija ja tykkään tehdä tällaisia retkiä myös yksin. Sääennusteita luettuani päätin aikaistaa retkeäni päivällä. Lauantaille oli luvattu sateita ja perjantaina aurinko paistoi ja lämpötila huiteli 20-asteen tienoilla.

Pyörä: Haibike Sduro FullFatSix 7.0 ja täyteen sullottu rinkka.

Ruuhitunturista kuulin kevättalvella kun käytiin Poropuistoon tutustumassa. Moni matkailija tankkasi siinä viimeiset pullakahvit ennen kuin lähti hiihtelemään Ruuhituntunturille. Me emme sellaista retkeä vielä kerenneet toteuttaa, mutta se on kyllä ehdottomasti ensi talven listalla. Tunturin nimi jäi mieleen ja siitä lähtien olen halunnut tutustua paikkaan.

Poropuisto

Sain kuningasidean toteuttaa retki pyörällä. Nappasin siis hiihtokeskuksesta pyörän alle ja polkasin n.9,5km matkan kepeästi sähkön avustamana tunturin juurelle.

Idea oli kuningas siihen saakka, kunnes piti hikihatussa ja painava rinkka selässä työntää 25kg painoista läskipyörää kivikkoista polkua ylös (myöhemmin kuulin, että molemmilta sivuilta olisi tullut fatbikella ajettava kelkkareitti ylös asti). En muista kuitenkaan kiroilleeni, koska joka askeleella alkoi tulla hienoa maisemaa enemmän ja enemmän näkyviin. Eikä minulla myöskään ollut kiire mihinkään, koska aurinko ei tulisi laskemaan, joten kuvattavaakin riittäisi läpi yön. Juomataukoja ei liiemmin kannattanut pitää koska sillon iski hyttyset metsän siimeksestä ihmettelemään. Eivät kuitenkaan pahasti tykittäneet eikä niistä loppureissun aikana juurikaan ollut haittaa.

Alun kivikoiden jälkeen polku parani ja lopulta tuli rakennuksia näkyviin. Isompi toimii talvisin kelkkailijoiden ja hiihtäjien iloksi kahvilana, mutta kesäaikaan se on tyhjillään. Vieressä on myös wc:t, tulipaikka sekä autiotupa retkeilijöille.

Oikealla talvikahvila ja vasemmalla autiotupa. Kosteimmissa paikoissa oli pitkospuut, mutta vaelluskengät oli silti ainoat oikeat, koska lenkkarit olisi varmasti kastuneet.

Yhtään ihmistä en nähnyt koko reissun aikana, joten tupakin ammotti tyhjyyttään. Autiotuvassa olisi varmasti ollut luxusta nukkua, mutta olin päättänyt nukkua teltassa huipulla.

Lavetteja oli useampi nukkumiseen, tulisija ja ruokailupöytä. Viereisestä ovesta saisi lisää polttopuita.

Kahvilalta on vajaa kilometri huipulle ja sieltä avautui upeita maisemia joka ilmansuuntaan. Asiaa oli helpottamassa myös näköalatorni.

Näköalatorni

Ylös päästyäni kasasin teltan ensi töikseni, ruokailin, kuuntelin hiljaisuutta ja tallensin maisemaa verkkokalvoilleni. Valvominen ja odotus palkittiin ja yöllä sain kuvata mitä upeimpia versioita taivaan väripaletista.

Teltta on Hannah Covert 2 ja on pelittänyt useamman vuoden mainiosti.

Kun luomi alkoi painaa ja muistikortti olla pullollaan, niin päätin mennä telttaan maaten. Nukuin todella makoisasti ja pitkään kunnes kevyt sadekuuro herätti aamulla ropinallaan. Kuuro meni kuitenkin nopeasti ohi ja kuivana sai ajella takaisin.

Telttailuun syttyi ehdottomasti pieni palo, että tätähän pitää tehdä useammin.

Ruokailua helpottamaan ja fiilistä luomaan joku oli onneksi askarrelut kivistä ”epävirallisen” nuotiopaikan.

Antaa lopuksi maisemakuvien puhua puolestaan.

 

Ps.

Palataanpa niihin töihin vielä, jos jotakuta jäi kaivelemaan, että mitä ne on. Aloitin siis Sallan hiihtokeskuksessa työt ja vastaan/toteutan kesäaikaan ohjelmia ja muuna aikana pyöritän putiikkia ja kahvilaa. Valikoimaan kuuluu sähköavusteisten ja täysijousitettujen fatbike-pyörien vuokrausta ja opastettuja retkiä, onkimista sekä vaellusta. Rinteillä voi myös pelata frisbeegolffia ja uusia juttuja ideoidaan koko ajan, mutta näillä olemme nyt lähteneet liikkeelle. Tervetuloa mukaan retkille, koeajamaan pyörää tai muuten vain moikkaamaan tunturiin (Revontulentie 7, 98900 Salla).

Paina tästä ja tutustu kesäohjelmiimme.

Salmijoen kuru

Kati kirjoittaa:

Aika mahtavaa, että arki-iltana voi noin vain tehdä retken jollekin hienolle luontonähtävyydelle. Pakkaa vain itsensä ja koiransa autoon, ajaa muutaman kilometrin ja patikoi paikoille. Luksusta!

Meillä oli to do -listalla retki Salmijoen kurulle. Se on yksi Sallan hienoista nähtävyyksistä: jäätikön pohjalla virranneen jäätikköjoen kuluttama kuru. Salmijoki pauhaa kurun pohjalla edelleen ja jylhiä rinteitä reunustaa upea vanha metsä.

Olimme yrittäneet päästä kurulle kerran jo aikaisemmin. Silloin tie oli vielä liian luminen ja märkä ja matka tyssäsi alkuunsa. Sunnuntaina päätimme kokeilla uudestaan ja pääsimmekin lopulta perille, mutta ei sitä virallista ja suunniteltua reittiä pitkin.

Tällä hetkellä virallinen reitti on suljettu kokonaan puomilla kelirikon takia, puomeja on nyt ilmestynyt muutamille muillekin teille, jotka vievät nähtävyyksille. Toivottavasti tiet saadaan pian taas auki.

Salmijoen kurulle vievän virallisen reitin alkupää on Sallan kirkonkylältä noin kuusi kilometriä Kemijärven suuntaan. Alkupäässä on opasteet kurulle ja tietä ajetaan noin seitsemän kilometriä kunnes tullaan kääntöpaikalle, josta on kävelymatkaa kurulle noin 700 metriä. Kurulle voi matkata pidemmänkin kaavan mukaan, kokonaisuudessaan kurun patikkareitti on 17,5 kilometriä.

Meidän vaihtoehtoinen reitti oli noin 4 kilometriä, kaksi suuntaansa. Reitti itsessään oli upea vanhoine metsineen ja keloineen. Juuri sellaista maastoa, missä luulisi karhujen ja hirvien viihtyvän. Jätöksistä päätellen jälkimmäiset ainakin viihtyvät.

Kurun pauhu kuului kauas. Emme olleet googlettaneet kuvia kurusta etukäteen, joten emme tienneet miten mahtava pauhu meitä olisi oikeasti vastassa. Kun pääsimme kurun reunalle, taisimme molemmat vain huokaista ”vau”.

Ensinäkymät kurulle.

Vesi ryöppyää sillan alta kahteen suuntaan kovalla pauhulla. Se kiertää pienen kallion molemmilta puolilta ja jatkaa myöhemmin yhtenä jokena alas. Meidän vaihtoehtoisen reittivalinnan takia saavuimme kurulle vähän väärästä paikasta. Yleensä kurulle tullaan laavun tuntumasta vasemmalta. Sanoisin kuitenkin, että meidän reitti tarjoaa paremmat näkymät, kun korkealta pääsee näkemään koko alueen kerralla.

Salmijoen pauhua sillalta kuvattuna.

Kanjoni? Kuru? Paikalla on monta nimeä.

Kuvien kautta veden kohinaa on vaikea välittää. Se on kuitenkin niin huumaava, että herkkäunisten ei ehkä kannata jäädä yöpymään ihan kurun äärelle.

Muutoin kuru on kyllä upea retkikohde. Ehkä jopa meidän lemppari tähän mennessä. Vai voiko muka paljon tuon paremmissa maisemissa keitellä nokipannukahveja ja lämmitellä retkieväitä? Tuskin!

Lisää Salmijoen kurun reitistä

Pieni Karhunkierros

Kati kirjoittaa:

Kävimme eilen lauantaipäivän iloksi kiertämässä Pienen Karhunkierroksen. Se on 12 kilometrin mittainen reitti, joka alkaa Kuusamon Juumasta. Täältä Sallasta matkaa Juumaan tulee noin 80 kilometriä eli retki sopii hyvin vapaapäivän puuhaksi Sallassakin lomaileville.

Pieni Karhunkierros sijaitsee Oulangan kansallispuistossa, joka on tuttu juuri pienemmästä ja isommasta karhustaan. Harva kuitenkaan tietää, että kansallispuisto levittäytyy Kuusamon lisäksi myös Sallan puolelle.

Lähdimme parkkipaikalta matkaan hieman ennen kello kahta. Emme olleet varmoja reitin kunnosta, joten aloitimme retken avoimin mielin. Ajattelimme, että käymme edes paistamassa makkarat jollakin laavulla, jos reitin kunto ei vielä salli sen kiertämistä kokonaan.

Nopeasti näimme kuitenkin, että reitin pystyy hyvin taivaltamaan näin keväälläkin. Pienellä Karhunkierroksella on niin paljon kulkijoita, että reitti on tallautunut hyvin. Paikoittain se oli jäinen, mutta niistäkin kohdista selvisi, kun hyppäsi reitin sivuun pehmeälle lumelle tai sulalle maalle.

Luonnon omat roskat vaikuttavat tietysti maisemaan näin keväisin.

Pieni Karhunkierros on mukava kierrettävä. Maisemat ovat upeat, maasto tarjoilee vaihtelevaa kuljettavaa ja taukopaikkoja on paljon. Juuri kun käveleminen uhkaa alkaa pitkästyttää ja puuduttaa, edessä häämöttääkin jo taukopaikka, jossa lepuuttaa jalkoja ja mieltä.

Myllykosken mylly reitin alkupäässä soveltuu yöpymiseen. Kosken kuohuessa uni varmasti maistuu. Myllyn luona on myös tulipaikka ja käymälät. Myllyn kohdalla päätetään kierretäänkö reitti myötä- vai vastapäivään.

Pienellä Karhunkierroksella on melko paljon portaita ja kolme riippusiltaa, joista yksi ylitetään kahdesti. Jos reitti kuljetaan suositusten mukaisesti vastapäivään, loppupäähän reittiä osuu yli 250 porrasta pitkä nousu Kallioportille. Rappusten kapuaminen palkitsee kuitenkin uupuneen, sillä näkymät alas uomiin ovat upeat.

Jos haluaa välttää portaat, Pieni Karhukierros pitää kiertää myötäpäivään.

Vito oli tietysti meidän mukana retkellä. Etukäteen mietin vähän, mitenhän koira mahtaa suhtautua riippusiltojen ylittämiseen. Turhaan uhrasin sille ajatuksia, sillä Vito ylitti ne ilman kummempaa ihmettelyä. Myös jyrkemmät portaat meni helposti sekä ylös että alas.

Jos Vito oli reipas riippusiltojen kanssa, niin isännällä meni vähän heikommin. Vähän tuntui jännittävän, kun tiukasti piti huolen, että varmasti ylitämme siltaa yksi kerrallaan…

Jännittää!

Meillä kului Pienen Karhukierroksen kiertämiseen aikaa noin 5 tuntia. Jäimme välillä ihastelemaan koskien pauhua, kuuntelemaan luontoa ja valokuvaamaan. Pysähdyimme myös makkaranpaistoon ja kahvinkeittoon. Tahti oli siis melko rauhallinen, mutta retkeen kulutettu aika kuitenkin kertoo, että reitti on melko hidaskulkuinen ja rankkakin. Jos siis Pienelle Karhunkierrokselle mielii, kannattaa sen kiertämiseen varata riittävästi aikaa. Ei siitä varmasti nautikaan yhtä paljon, jos juoksemalla sen pyörähtää.

Välillä kannattaa pysähtyä ja katsella ympärille. Voi vaikka nähdä linnun!

Muista nauttia retkestä!

Pieni Karhunkierros lyhyesti:

• 12 kilometriä
• lähtöpaikka Juuma, Kuusamo
• keskivaativa reitti
• kaksi yöpymiseen soveltuvaa tupaa
• useita tulipaikkoja
• kuljettavissa varmimmin kesä-lokakuussa

Lisätietoja Pienestä Karhukierroksesta luontoon.fi-sivustolla.