Vihdoin on Sallassa maa valkoisena, niin on aika julkaista syksyn kuvakooste.
Aloitetaan laittamalla kuva työpaikalta, eli Sallan hiihtokeskuksen itärinteeltä. Horisontissa näkyy myös alkuperäiset Sallatunturit, jotka tätä nykyä ovat Venäjän puolella.
Porot ovat yleinen näky sulanmaan aikaan hiihtokeskuksen rinteillä.
Ensimmäiset revontulet näkyivät syyskuun ensimmäisenä päivänä. Kuva on otettu Suomujärven kämpän rannalta. Upea paikka ja ehdottomasti vierailun / yöpymisen arvoinen. Sijaitsee Sallan puolella, vaikkakin on lähempänä Suomua kuin Sallan keskustaa. Sallan keskustaan kertyy matkaa kämpältä 50km.
Syksyllä on hienoa kuvata revontulia, kun vedestä saa aina heijastukset mukaan kuviin.
Paluumatka Suomujärveltä kotiin ajeltiin pikkuruisia hiekkateitä, josko jotain mielenkiintoista kuvattavaa löytyisi. Aution metsästyskämpän rappusten alla piilottelikin nuori repolainen. Sen verran ujo veikkonen oli kyseessä, että parempaa kuvaa en ketusta saanut.
Kettu
Sumu on valokuvissa yksi lempielementeistäni ja syksyisin sumuisia aamuja onneksi usein riittää.
Sumu tuo tavalliseen metsäkuvaan kivaa mystisyyttä.
Syyskuun puolessa välissä sain kavereita Helsingistä enemmänkin ihmettelemään lapin upeaa luontoa ja ruskaa.
Koko porukka hilpeässä ryhmäkuvassa. Allekirjoittanut ihan oikeassa reunassa.Toni kalastelee taimenia Naruskajoen ruskan väriloisteessa.
Askelmerkit oli retken kannalta kohdillaan ja ruska oli kauneimmillaan Sallan Naruskalla.
Revontulet
Osa porukasta ei ollut eläissään nähnyt revontulia, joten ne oli tilauksessa. Puolessa välissä retkeä taivas kirkastui hetkeksi ja taivaalla oli haalea tanssi. Onneksi kamera sentäs ikuisti silmää kirkkaammin reposet kuvan muodossa muistoksi.
Tulilla
Parasta pimenevissä illoissa oli pitkät tulistelut jätkien kanssa. Kaikki ruuat myös tehtiin avotulella.
Kullaojan vesiputous
Katin ja Vito-koiran kanssa vierailtiin Kullaojan vesiputoksella yhdessä saksalaisten somekuvaajien kanssa.
Kati ja VitoKoppelot eli naarasteeret tiellä.Tunturimaisemaa auringon laskiessa.Kuu ja vaahtokarkkivärit auringon jo laskettua.Perhepotretti laavulla.
Tämä viimeinen kuva otettiin eilen (23.11.) ja nyt on onneksi jo maa valkoisena.
Kuvapäivityksissä on tullut oltua vähän liian laiska, mutta ehkä nyt olisi hyvä aika laitella taas yksi sellainen ilmoille, ennen kuin kesäloma alkaa.
Olen muokkaillut omaa kuvasivustoa myös aika isolla kädellä, joten nyt vain murto-osa kuvista on näkyvissä. Yritys on kova pitää sitä ns. portfolio -tyylisenä, notta vain parhaat kuvat olisi esillä. Saa nähdä kauan pakka pysyy kasassa.
Seuraavan kuvapläjäyksen kuvat on otettu aikavälillä 2.6 – 8.7.2018. Aloitetaan kesäkuusta ja mennään heinäkuuta kohti.
Oli kunnia saada kuvata kummityttöni yo-kuvat.Muutamia hirviä on tullut Sallassa nähtyä auton ratin takaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa oli kamera matkassa. Pysähdyin autolla ja hiiviskelin vielä 50m lähemmäs.Henkilökuvaus on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän. Ostinkin tämän tyyppisiin ”maisemapotretteihin” sopivan linssin (Sigma 35mm Art f1.4). Ps. tämä ei ole maksettu mainos 🙂”Myrskyn jälkeen on poutasää”Poutasää! Kuva otettu Sallatunturilla.Samalla Sallatunturin reissulla tuli otettua myös muutamat markkinointikuvat pyörien kanssa.Sallassa on lukematon määrä upeita suppailukohteita. Ilmatäytteisiä sup-lautoja vuokraa Salla Ski Resort.Kävin tutustumassa Sallan Yhteismetsän vuokraamaan Kalastajan Torppa -erämökkiin ja samalla otin selfien jos…toisenkin. Erämökin vieressä on uskomattoman upea ja kirkas lampi. Siitä vielä myöhemmin lisää kuvia.Tälläsiä sitä voi joskus polulta löytää. Sarvet oli leikattu pois ennen kuin luonnon kiertokulku otti omansa.Tupasvilloja lapin jängillä riittää.Tällä kaverilla ne sarvet vielä oli tallessa. Molemmat löytyneet kallot olivat selvästi vuosia vuosia vanhoja.Tämäkin kuva on Sallatunturin päältä. Kamera suunnattuna kohti Venäjää.Naruskajoki on kirkas!Aina pitää vähintään yksi kuva olla Vitostakin.Drone-kuva Sallan Naruskalta.Hrrr… upean näköistä vettä, mutta aivan jäätävän kylmää!Tietyssä valossa Kalastajan Torpan lammen vesi näyttää ihan maagiselta.Siikaa haettiin, särki saatiin.Ruuassa ollaan kuitenkin pysytty. (Katilta tämän kuvan myötä lämpimät terveiset Eevalle Järvenpäähän! <3)Kalastajan torppa lintuperspektiivistä.
Seuraava kuvapäivitys sitten pullollaan lomakuvia. Mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille! 🙂
Täällä Sallassa aletaan pikku hiljaa laskeutua joulun viettoon. Jonne on palannut reilun viikon kestäneeltä hiihdonohjaajakurssilta ja joulun suunnitelmat on muutosten jälkeen lyöty lukkoon. Joulu saa tulla.
Meidän oli tarkoitus viettää joulua Sallassa minun perheeni kanssa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ikävien sairastelujen myötä ja olemme nyt Jonnen ja Viton kanssa kolmistaan aaton ja joulupäivän. Samalla kokoonpanolla siis kuin viime jouluna kohtalokkaalla Pyhän reissulla. Saa nähdä, mitä tänä jouluna keksitään…
Joulua piti viettää perheen vuokraamalla mökillä, joten joulukuusia, kinkkuja ja muita ei pitänyt hankkia kotiin lainkaan. Nyt kun suunnitelmat muuttuivat, päivittyi myös ostoslista. Kinkku köllöttelee jo jääkaapissa ja joulukuusikin on kannettu olohuoneeseen.
Joulukuusen hakureissu oli sen verran erikoinen, että siitä on pakko kertoa muutama sananen lisää. Työkaveri nimittäin vinkkasi, että täällä pohjoisessa saa itse hakea kuusen valtion metsästä, tien reunasta reilun 5 euron arvoista kännykkälupaa vastaan. Tämä vaihtoehto kiinnosti meitä paljon enemmän kuin marketin pihalla viruvan joulupuun hankinta.
Jonne ja Vito arvioivat kuusta.
Itsepoimintana homma menee näin:
Katso kartalta, missä on Metsähallituksen talouskäytön piiriin kuuluvaa monikäyttömetsää (karttataso ”metsätalouden monikäyttömetsät”).
Aja paikan päälle ja tutki tienreunoja.
Kun sopiva kuusi löytyy, varmista, että se ei ole retkeily- tai suojelualueella, yli kolme metriä pitkä tai yli 20 metrin päässä tiestä.
Soita Metsähallituksen palvelunumeroon ja osta 5,09 euroa maksava joulukuusilupa.
Kaada kuusi ja kiikuta se kotiin.
Palvelu on käytössä Lapin, Pohjanmaan ja Kainuun alueilla, joten ihan mistä tahansa kuusia ei kannata lähteä nykimään.
Kuusenhakureissu tähän tyyliin oli meille molemmille ensimmäinen. Tuntui siltä kuin olisi ollut kuusivarkaissa, mutta oikeasti puuha oli luvallista. Oli hauskaa kävellä otsalampun valossa tienreunaa ja tähyillä metsään. Etsiä sitä täydellistä yksilöä, joka ei ole liian kapea ja kitukasvuinen kuten monet kuuset täällä. Tai pakkasen ja tuulen pieksemä, joita myös löytyy paljon.
Kun sopivalta vaikuttava kuusi sattui otsalampun valokeilaan, alkoi kahlaaminen. Välillä lunta oli nivusiin asti kun rämmimme katsomaan lähempää kuusta. Muutama osoittautui lähemmässä tarkastelussa liian risuisiksi ja kahlailu jatkui.
Kuusen etsiminen oli hauskaa!
Lopulta löysimme kuitenkin mielestämme täydellisen yksilön, joka täytti myös luvan vaatimat kriteerit. Ei muuta kuin saha laulamaan ja kuusi pakettiin ja auton katolle.
Käytimme kuusen ensin kylmässä suihkussa, kuten jossakin netin palstoilla neuvottiin. Siinä suihkutellessa riivimme oksilta ylimääräiset jääkalikat ja pienen kuivattelun jälkeen kuusi pääsi paikalleen.
Pian se sai myös valot ja koristukset. Kuusi on aika kaunis, vaikka ei maailman tuuhein ja symmetrisin olekaan. Se on kuitenkin itse haettu ja aidosti luomu. Sen todistivat oksilla roikkuneet naavatkin.
Edellisestä blogikirjoituksesta onkin jo vierähtänyt hetki. Syyskuu oikeastaan vierähti sekin, kun saimme nauttia monien ystävien seurasta täällä Sallassa. Sekin hyvä puoli tässä kaukana asumisessa on, että ystävät tulevat iltakahvien sijaan pidemmäksi aikaa.
Palauduin takaisin Lappi-elämään viimeistään viime viikonloppuna, kun pääsin seuraamaan poroerotusta. Työkaverille kiitos, että kutsui mukaan. Oli kyllä yksi mielenkiintoisimmista lauantaiaamupäivistä, joita olen kotimaassa viime vuosina kokenut.
600 poroa valmiina erotukseen.
Olin seuraamassa Pohjois-Sallan paliskunnan poroerotusta. Suomessa on yhteensä 54 paliskuntaa eli poronhoitoyksikköä, jotka vastaavat poronhoidosta omilla alueillaan. Sallassa paliskuntia on kaksi: Sallan ja Pohjois-Sallan paliskunnat.
Yhteen paliskuntaan kuuluu useita poromiehiä ja paliskunnan toimintaa johtaa poroisäntä. Yksittäisen poromiehen poromäärää ei tietysti saa kysyä, mutta se kerrotaan julkisesti, että Pohjois-Sallan paliskunnassa suurin sallittu eloporomäärä on 2000-5000 poroa. Toisessa paliskunnassa porojen määrä on vielä suurempi: 5000-8000 poroa. Sallan kunnan alueella on siis reilusti enemmän poroja kuin ihmisiä: ihmisiä on vain n. 3600.
Poroerotukset ovat tärkeä osa poronhoitovuotta. Niissä poromiehet erottelevat, mitkä porot jäävät eloon ja mitkä menevät teuraaksi.
Poroerotuksia järjestetään näin syksyisin, yhden paliskunnan alueella niitä on useita eri puolilla aluetta. Minä osallistuin erotukseen, jossa oli tällä kertaa n. 600 poroa. Määrä tuntuu – ja näyttää – hurjalta, mutta erotus ei edes ollut suurimmasta päästä. Parhaimmillan poroja voi olla erotuksessa jopa yli 1000.
Poroerotus alkoi aamulla kello 9. Paikalla oli paliskunnan poromiehet sekä heidän perheenjäsenensä ja muut apulaiset. Meitä turistejakin oli muutama kameroinemme.
Aluksi kaikki porot olivat yhdessä isossa aitauksessa. Ne oli saatu sinne luonnon avustamana: syksyllä porojen kiima eli rykimäaika ajaa porot isoihin laumoin eli tokkiin, jotka poromiehet sitten ajavat erotusaitaukseen. Kaikki 600 poroa pyörivät ympäri isoa aitausta ja me kaksijalkaiset olimme siellä seassa. Kyllä ensikertalaista vähän hirvitti.
Aitauksessa poromiehet katsovat jo valmiiksi, löytyykö satojen porojen joukosta heidän omiaan. He tunnistavat poronsa muun muassa värillisten kaulassa olevien pankojen avulla ja joitakin myös porojen ulkomuodon perusteella.
Poromies silmäilee ympärillä vilistäviä poroja ja etsii joukosta omiaan.
Seuraavaksi porot ajetaan useammassa erässä pienempään aitaukseen. Tässä käytetään apuna käsiä, jalkoja, ääntä ja isoa kangasta, jolla rajataan aluetta niin, että porot eivät pääse väistämään sivulta portin ohi.
Porot rynnistävät isosta aitauksesta pienempään.
Pienessä aitauksessa poromiehet alkavat ottaa kiinni omia porojaan. Tämä on ehkä erotuksen jännittävin vaihe, sillä porot poukkoilevat pienessä aitauksessa ympäriinsä ja väistelevät ihmisiä. Ensikertalaiselta ei vielä suju porojen liikkeiden ennakointi ja tuntuu, että sarvet hipovat kylkiä jatkuvasti.
Poromiehet ja avustajansa nappaavat porot kiinni sarvista, jaloista tai suopungin avulla. Isoimmilla sarvilla varustetut hirvaat otetaan kiinni ensin, jotta ne eivät ehdi aiheuttaa vaaraa aitauksessa sarvineen ja kiivaine luonteineen.
Nohevat tulevat poromiehet napsivat poroja kiinni käsin tai suopungeilla.
Seuraavaksi poro luetaan eli kirjataan omistajan luetteloon. Samalla poron kylkikarvoihin tehdään puukolla viillot, jotka merkitsevät sitä että poro on käynyt erotuksessa eikä sitä tarvitse käsitellä uudelleen, jos se vielä sattuu seuraavaankin poroerotukseen. Poro voidaan tässä vaiheessa myös kastroida tai sen sarvet voidaan sahata talteen.
Porolta luetaan korvamerkki.
Poron kylkikarvoihin tehdään kevyet viillot merkiksi erotuksesta.Isojen hirvaiden pitelemiseen tarvitaan useampi henkilö. Tältä hirvaalta sahataan arvokkaat isot sarvet talteen ja se myös kastroidaan pihdeillä. Toimenpide ei tunnu hätkäyttävän hirvasta ja se pääsee pian jatkamaan elämäänsä luontoon. Ennen poromiehet hoitivat kastroinnin hampaillaan…Hirvas pärjää hyvin ilman sarviaan. Aluksi se saattaa hoiperrella, kun kymmeniä kiloja painavat sarvet on viety pään päältä. Seuraavana syksynä sillä on jo uusi samanlainen kruunu.
Kastroidut hirvaat tietysti jäävät eloon – niin monet muutkin erotuksessa olevat porot. Eläinlääkäri antaa kaikille eloporoille loislääkityksen ja porot siirretään seuraavaan aitaukseen. Täältä ne pääsevät erotuksen jälkeen takaisin vapaaksi.
Eloon jätettävä poro siirretään oikeaan aitaukseen. Eläinlääkäri on jo antanut sille loislääkityksen ja seuraavaksi kopissa istuva henkilö kirjaa poron tiedot.
Jos poron elämä päättyy, poro ohjataan oikeaan teurasaitaukseen. Teurasauto saapuu hakemaan porot heti erotuksen jälkeen ja ne teurastetaan teurastamolla seuraavana aamuna.
Teurastettavat vasat siirretään omiin aitauksiinsa.
Tässä erotuksessa muutama poro teurastettiin jo paikan päällä erotusaitauksen ulkopuolella. Näin voidaan tehdä poroille, joiden lihat poromiehet ottavat kotiinviemisiksi. Samalla tietysti otetaan talteen porojen taljat ja sarvet.
Pihamaalla näkyi siis roikkuvia ruhoja, irtopäitä ja taljoja. Ne ja kirjoituksessa esiintyvät kuvat voivat luoda rajun kuvan poroerotuksesta. Mutta rajuksi tai järkyttäväksi en sitä kuvailisi. Erotus on sujuvasti etenevä tapahtuma, joka on normaali osa poronhoitovuotta ja porotaloutta. Jotain tapahtuman sujuvuudesta kertoo sekin, että koko 600 poron erotus oli ohi reilussa parissa tunnissa.
Porot eivät tietenkään vapaaehtoisesti halua olla ihmisten pideltävänä ja käsiteltävänä. Niihin ei kuitenkaan kohdistettu missään vaiheessa tarpeetonta määrää voimaa ja oli ihailtavaa katsella, kuinka poromiehet arvostivat porojaan.
Poronhoitoa on harjoitettu Suomessa jo satoja vuosia ja se on edelleen tärkeä osa elämää täällä pohjoisessa. Toivoisin, että useammat ihmiset pääsisivät seuraamaan, mistä ja miten ruoka tulee kauppojen hyllyille. Siinä oppii arvostamaan heitä, jotka tekevät taustalla kaiken työn.
Tämä vuosi on ollut vaikea poromiehille. Talvi kesti pitkään eivätkä kaikki keväällä kinosten sekaan syntyneet vasat selvinneet. Se näkyy heti poromiehen kukkarossa.
Poromiehet ja avustajansa nappaavat porot kiinni sarvista, jaloista tai suopungin avulla. Isoimmilla sarvilla varustetut hirvaat otetaan kiinni ensin, jotta ne eivät ehdi aiheuttaa vaaraa aitauksessa sarvineen ja kiivaine luonteineen.
1000 kilometriä pohjoiseen 