Ensimmäinen telttaretki koiran kanssa

Kati kirjoittaa:

Pääsimme vihdoin tekemään ensimmäisen telttaretken täällä Sallassa. Monta kertaa siitä oli jo puhuttu, mutta toteutus oli jäänyt vaiheeseen syystä tai toisesta. Erityisesti odotin telttaretkeä sen takia, että se olisi Vitolle ihan ensimmäinen.

Nyt päätimme retken toteuttaa, sillä sain työn puolesta tehtäväksi patikkareitin tarkistuksen. Reitti oli Aihkipetsin kierros, joka on kokonaisuudessaan 24 kilometriä. Puolessa välissä kierrosta on sopivasti Aihkipetsin päivätupa, jossa päätimme viettää yön. Tai ainakin sen läheisyydessä teltassa.

13 kiloa selässä ja 20 edessä.

Lähdimme matkaan perjantaina töiden jälkeen. Ensimmäiselle illalle taivallettavaa oli reilut 10 kilometriä, mutta kiirettä meillä ei ollut, sillä näin kesällä ei ole sitä huolta, että pimeä yllättäisi kesken matkan. Meillä menikin reilut neljä tuntia ennen kuin pääsimme päivätuvalle.

Suosittelemme vedenpitäviä kenkiä.

Maasto oli tällä alkupätkällä melko vaihtelevaa ja reitti oli määritelty keskivaativaksi. Oli nousua vaaralle, pitkospuita ja märkää ja kaikkea siltä väliltä. Maisemapaikkoja ei harmi kyllä juurikaan ollut korkeilla kohdilla, mutta kota Siskelilammen rannalla oli ihana.

Siskelilammen kodassakin yöpyisi mielellään.

Olen käymässä?

Sää onneksi suosi retkeämme ja asteita taisi olla lähemmäs 20. Kun pääsimme Aihkipetsin päivätuvalle, oli pakko kastautua viilentävään ja kristallinkirkkaaseen lampeen. Sitten nopeasti kuivaa vaatetta päälle ja telttaa kasaamaan. Autiotupa houkutteli kyllä väsyneitä, mutta päätimme silti viettää yön teltassa. Ja onneksi pystytimmekin teltan, sillä saimme pian seuraa kolmesta naisesta ja kolmesta koirasta. Ei olisi ollut tilaa kaikille tuvassa.

Vitoa teltta ihmetytti aluksi. Isännän ääni kuului jostakin ulkopuolelta telttaa, mutta kuitenkin ihan läheltä. Raukka yritti innoissaan etsiä reikää, josta pääsisi ulos hökötyksestä. Napakalla komennolla poika kuitenkin rauhoittui ja unikin alkoi pian maistua pitkien kilometrien päätteeksi. Vito nukkui yön hyvin meidän välissä ja välillä osittain minun makuupussini suojissa.

Ensimmäinen yö teltassa.

Aamulla heräsimme jo kuuden aikaan. Telttaa on vaikea saada pimeäksi, joten pitempään nukkuminen vaatii hyviä unenlahjoja tai uninaamion. Meillä ei tällä kertaa ollut kumpaakaan. Päätimme siis pakata kamamme ja aloittaa matkan takaisin kotia kohti. Aamupalan aioimme nauttia vasta ensimmäisellä laavulla parin kilometrin päässä.

Toiselle päivälle kilometrejä jäi reilusti yli kymmenen. Meillä menikin paluumatkaan yli kuusi tuntia. Toki vauhti oli hitaampi kuin edellisenä iltana ja pysähtelimme vähän useammin. Ensin söimme aamiaista, sitten lounasta ja niin edelleen.

Matkamusiikista vastasi jonkin sortin viklo.

Tämä osa reitistä oli myös merkitty vaativaksi eli vielä aikaisempaa pätkää haastavammaksi. Sen kyllä huomasi, sillä märkiä alueita oli paljon ja polku paikoitellen huonosti näkyvissä. Ilman vedenpitäviä vaelluskenkiä ei täällä pärjää.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisestä telttareissusta jäi hyvä fiilis. Välillä tuntui, että kilometrit ei lopu koskaan, mutta se kai kuuluu asiaan. Toisena päivänä kävelyä ei enää muistanut ajatella yhtä paljon, laittoi vain jalkaa toisen eteen.

Nivelrikkoinen ja polvileikattu Vitokin jaksoi ja kärsi kävellä hienosti!

Sallan Ruuhitunturi

Jonne kirjoittaa:

Viime viikon lauantaina (17.6) oli Luonnon päivä ja sen kunniaksi Suomen ladun järjestämä Nuku yö ulkona-tapahtuma. Tapahtuman ideana on siis yksinkertaisuudessaan kannustaa ihmisiä viettämään yö ulkona, edes kerran vuodessa. Jokainen voi yöpyä tyylillään ja missä vain, mutta tiettävästi ainakin neljään eri paikkaan pystytettiin järjestäjien toimesta metsähotelli, jossa oli majoitteita niille jotka eivät omaa omistaneet. Mahti idea!

Oltiin Katin ja Vito-koiran kanssa päätetty olla mukana, mutta minun töiden alkamisen ja niin ikään Katin loman varmistuminen tiesi sitä, että kaksikko matkaa kotikonnuille ja minä tekisin retken yksin. Kolmin olisi aina kaunihimpi, mutta toisaalta olen aina ollut hieman omien polkujen kulkija ja tykkään tehdä tällaisia retkiä myös yksin. Sääennusteita luettuani päätin aikaistaa retkeäni päivällä. Lauantaille oli luvattu sateita ja perjantaina aurinko paistoi ja lämpötila huiteli 20-asteen tienoilla.

Pyörä: Haibike Sduro FullFatSix 7.0 ja täyteen sullottu rinkka.

Ruuhitunturista kuulin kevättalvella kun käytiin Poropuistoon tutustumassa. Moni matkailija tankkasi siinä viimeiset pullakahvit ennen kuin lähti hiihtelemään Ruuhituntunturille. Me emme sellaista retkeä vielä kerenneet toteuttaa, mutta se on kyllä ehdottomasti ensi talven listalla. Tunturin nimi jäi mieleen ja siitä lähtien olen halunnut tutustua paikkaan.

Poropuisto

Sain kuningasidean toteuttaa retki pyörällä. Nappasin siis hiihtokeskuksesta pyörän alle ja polkasin n.9,5km matkan kepeästi sähkön avustamana tunturin juurelle.

Idea oli kuningas siihen saakka, kunnes piti hikihatussa ja painava rinkka selässä työntää 25kg painoista läskipyörää kivikkoista polkua ylös (myöhemmin kuulin, että molemmilta sivuilta olisi tullut fatbikella ajettava kelkkareitti ylös asti). En muista kuitenkaan kiroilleeni, koska joka askeleella alkoi tulla hienoa maisemaa enemmän ja enemmän näkyviin. Eikä minulla myöskään ollut kiire mihinkään, koska aurinko ei tulisi laskemaan, joten kuvattavaakin riittäisi läpi yön. Juomataukoja ei liiemmin kannattanut pitää koska sillon iski hyttyset metsän siimeksestä ihmettelemään. Eivät kuitenkaan pahasti tykittäneet eikä niistä loppureissun aikana juurikaan ollut haittaa.

Alun kivikoiden jälkeen polku parani ja lopulta tuli rakennuksia näkyviin. Isompi toimii talvisin kelkkailijoiden ja hiihtäjien iloksi kahvilana, mutta kesäaikaan se on tyhjillään. Vieressä on myös wc:t, tulipaikka sekä autiotupa retkeilijöille.

Oikealla talvikahvila ja vasemmalla autiotupa. Kosteimmissa paikoissa oli pitkospuut, mutta vaelluskengät oli silti ainoat oikeat, koska lenkkarit olisi varmasti kastuneet.

Yhtään ihmistä en nähnyt koko reissun aikana, joten tupakin ammotti tyhjyyttään. Autiotuvassa olisi varmasti ollut luxusta nukkua, mutta olin päättänyt nukkua teltassa huipulla.

Lavetteja oli useampi nukkumiseen, tulisija ja ruokailupöytä. Viereisestä ovesta saisi lisää polttopuita.

Kahvilalta on vajaa kilometri huipulle ja sieltä avautui upeita maisemia joka ilmansuuntaan. Asiaa oli helpottamassa myös näköalatorni.

Näköalatorni

Ylös päästyäni kasasin teltan ensi töikseni, ruokailin, kuuntelin hiljaisuutta ja tallensin maisemaa verkkokalvoilleni. Valvominen ja odotus palkittiin ja yöllä sain kuvata mitä upeimpia versioita taivaan väripaletista.

Teltta on Hannah Covert 2 ja on pelittänyt useamman vuoden mainiosti.

Kun luomi alkoi painaa ja muistikortti olla pullollaan, niin päätin mennä telttaan maaten. Nukuin todella makoisasti ja pitkään kunnes kevyt sadekuuro herätti aamulla ropinallaan. Kuuro meni kuitenkin nopeasti ohi ja kuivana sai ajella takaisin.

Telttailuun syttyi ehdottomasti pieni palo, että tätähän pitää tehdä useammin.

Ruokailua helpottamaan ja fiilistä luomaan joku oli onneksi askarrelut kivistä ”epävirallisen” nuotiopaikan.

Antaa lopuksi maisemakuvien puhua puolestaan.

 

Ps.

Palataanpa niihin töihin vielä, jos jotakuta jäi kaivelemaan, että mitä ne on. Aloitin siis Sallan hiihtokeskuksessa työt ja vastaan/toteutan kesäaikaan ohjelmia ja muuna aikana pyöritän putiikkia ja kahvilaa. Valikoimaan kuuluu sähköavusteisten ja täysijousitettujen fatbike-pyörien vuokrausta ja opastettuja retkiä, onkimista sekä vaellusta. Rinteillä voi myös pelata frisbeegolffia ja uusia juttuja ideoidaan koko ajan, mutta näillä olemme nyt lähteneet liikkeelle. Tervetuloa mukaan retkille, koeajamaan pyörää tai muuten vain moikkaamaan tunturiin (Revontulentie 7, 98900 Salla).

Paina tästä ja tutustu kesäohjelmiimme.